Jääkiekko - NHL
Tuomo Ruutu on päättänyt hyväksyä nykyisen seuransa jatkosopimustarjouksen, joka on allekirjoitusta vaille valmis. TSN-kanavan Bob McKenzien twitter-tilin mukaan kyseessä on peräti nelivuotinen sopimus. Ruutu, joka on tällä hetkellä loukkaantuneiden kirjoissa, kuittaisi uuden sopimuksen myötä 4,75…
Laskiaistiistain triossa haemme kolmen NHL-ottelun oikeita maalimääriä. Nashville - Vancouver: Avauskohteen otteluparissa on aikaisemmin tällä kaudella naputeltu paljon maaleja keskiarvon ollessa huikeat 7,6 maalia per ottelu. Jätämmekin ylipelatut tulokset (5 ja 6 maalia) pois ja…
Viime yön NHL-trio jäi yhden osuman päähän. Vihjerivistä jäi kuitenkin hieman jossiteltavaa, sillä Buffalon ja Bostonin välisessä ottelussa nähtiin vihjaamamme seitsemän maalia, mutta Bostonin ainoa osuma hylättiin ja vihje jäi yhden maalin vajaaksi. Ei jäädä…
Maanantain Päivän Trio 1:ssa haetaan oikeita maalimääriä kolmeen NHL-otteluun. NHL-kirjeenvaihtajamme lähetti oman vihjerivinsä koko kansan luettavaksi. Kohteen ensimmäisessä ottelussa on potentiaalia isoihinkin maalilukuihin, sillä viime otteluissa etenkin Edmonton on pelannut runsasmaalisia kohtaamisia. Vieraissa Oilers ei…
Teemu Selänne yllättää kertomalla Ilta-Sanomille, että mahdollinen siirto uuteen seuraan ei ole poissuljettu vaihtoehto. Selänne, 41, pelaa erittäin suurella todennäköisyydellä komean uransa viimeistä kautta Pohjois-Amerikan taalajäillä. Hän on monesti ilmoittanut, että aikoo päättää peliuransa nykyisessä…
Vancoucer Canucks siirtyi NHL:n piikkipaikalle aiheuttamalla Minnesotalle sen kymmenennen tappion 11. otteluun. Kotijoukkueen voiton arkkitehtina hääri tuttuun tapaan kivikova ykkösvitja. Daniel ja Henrik Sedinin sekä Alexandre Burrowsin tähdittämä ketju iski joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia ja…
NHL Winter Classic 2012 - Battle of the Broads 02.01.2012 klo 22:00Citizens Bank ParkNelonen Pro 1 Historia: Winter Classic on nimensä mukaisesti tällä kertaa todellinen klassikkokohtaaminen, sillä New York Rangers ja Philadelphia Flyers ovat kuuluneet…
Unibetin kiekkoasiantuntija Esa "Tiki" Tikkanen on julkaissut analyysinsä ensi yön NHL- kierrokselle. Tikkanen ottaa kantaa myös Teemu Selänteen mahdolliseen siirtoon. – Uskon, että Teemu haluaa pelata kauden, ja sitä myötä todennäköisesti myös uransa, loppuun Anaheimissa.…
Viime hetken NHL vihjeet yökyöpeleille. Tässä muutama la-su välisen yön todennäköisin voittaja. Colorado - CalgaryCalgaryllä on pahoja ongelmia ja erityisesti maalinteko mättää. Jonkinlainen kriisijoukkue. Kiprusoffiakin on jo ehdoteltu myyntiin. Colorado esiintynyt viime aikoina suht. pirteästi…






