Jalkapallo - Maajoukkueet
Torstai 10.5 USA – Valko-Venäjä USA on pelannut odotuksiin nähden mallikkaasti, vaikka se koki edellisessä ottelussaan tappion Slovakialle maalein 4-2. Tosin tiedot Helsingin yöstä kertovat, ettei jenkkipoikien valmistautuminen otteluun ollut aivan kaikkien taiteen sääntöjen mukaista……
Suomen jalkapallomaajoukkue on Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan tuoreimmalla ranking-listalla sijalla 84. Pudotusta tuli viisi pykälää edellisestä. Suomen edellä on muun muassa piskuinen naapurimaa Viro, jonka sijoitus on 47. Listakärkenä jatkaa Espanja ennen Hollantia ja Saksaa. Vielä…
Suomen miesten jalkapallon A-maajoukkueen sijoitus nousi tuoreessa FIFA:n maailmanrankingissa kuusi pykälää. Edellisellä listalla sijalla 85. majaillut Suomi on nyt uuden listan mukaan maailman 79. paras jalkapallomaa. Suomea edeltävillä sijoilla 75-78 on muita tunnettuja jalkapallomahteja, kuten…
Sambia järjesti todellisen jymy-yllätyksen Afrikan mestaruusturnauksen loppuottelussa. Gabonin Librevillessä pelattu loppuottelu Norsunluurannikkoa vastaan ratkesi vasta rangaistuspotkukisassa, jossa Sambia oli parempi maalein 8–7. Ratkaisevan maalin rankkareilta iski Stoppila Sunzu. Hetkeä aiemmin vedossaan oli epäonnistunut Norsunluurannikon Arsenal-tähti…
Suomen Palloliitto aloittaa Huuhkajien MM2014-karsinnan lipunmyynnin keskiviikkona 15.2. kello 09.00 alkaen Lippupalvelun pisteissä, puhelinmyynnissä ja lippupalvelun verkkosivuilla. Myyntiin tulevat paitsi kausikortit karsinnan kaikkiin kotiotteluihin, myös yksittäiset liput vuonna 2012 pelattaviin Ranska- (perjantaina 7.9.) ja Georgia-otteluihin…
Vuoden 2012 jalkapalloilun EM-lopputurnauksen karsintalohkot arvottiin sunnuntaina Varsovan tiede- ja kulttuuripalatsissa. Suomi arvottiin karsintalohkoon E, jonka muut maat ovat Hollanti, Ruotsi, Unkari, Moldova ja San Marino. Vuoden 2012 EM-lopputurnauksen karsintalohkot pelataan syyskuun 2010 ja lokakuun…
Etelä-Afrikka - Meksiko kohtaavat ensi vuoden jalkapallon MM-lopputurnauksen avausottelussa Johannesburgissa. Ottelu pelataan 11. kesäkuuta 2010. Turnauksen voittaja on selvillä 11. heinäkuuta. Myös finaali pelataan Johannesburgin uudella stadionilla. Turnauksen lohkojako ja koko otteluohjelma: Lohko A: Etelä-Afrikka…






