Sebastian Vettel ei turhaan murehdi Malesian F1-GP:ssä suorittamaansa tallimääräysten  vastaista ohitusta, joka veti saksalaiskuskin ja Mark Webberin ennestään tulehtuneet valit umpijäihin.

Red Bullilla oli turvallinen kaksoisjohto kolme viikkoa sitten käydyssä Malesian osakilpailussa ja tallijohto pyysi kisakuljettajia jäädyttämään tilanteen.

Tuolloin kisassa toisena ollut Vettel päätti kuitenkin uhmata käskyä ja suhaisi ohi autonsa tehoja laskeneen Webberin kymmenen kierrosta ennen maalia.

Nyt hallitseva maailmanmestari paljasti, että tempun taustat juontavat juurensa viime kauden päätöskilpailuun Brasiliaan, jolloin aussikuljettaja ei auttanut MM-tittelistä ajavaa tallitoveriaan.

- Luultavasti niin voisi epäsuorasti sanoa, Vettel vastasi uteluihin Brasilia-yhteydestä.

- Minä kunnioitan Markia kilpakuljettajana, mutta aiemmin on ollut enemmän kuin yksi tapaus, jossa hän olisi voinut auttaa tallia, mutta hän ei auttanu, saksalaispilotti jatkoi Sky Sportsin haastattelussa.

Vettel myönsi saaneensa tiimin radioviestin kilpailutilanteen rauhoittamisesta. Hän pyysi tilannetta jälkeenpäin anteeksi Red Bullilta, mutta ei Webberiltä.

- Tässä on aikamoinen ristiriita, koska toisaalta minä olen kaveri, joka kunnioittaa tallin päätöksiä. Toisaalta Mark ei ehkä ollut se, joka ansaitsi sen sillä hetkellä, saksalaiskuski naulasi.