Veikkausliigassa tahkoava Vaasan Palloseura on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen maalivahti Henri Sillanpään kanssa.

33-vuotias Sillanpää on statukseltaan maajoukkuetason maalivahti. Hän on pelannut viime kaudet Ruotsissa GAIS:n riveissä. Tosin viime kaudestaan hän vietti osan lainapestillä Tromssassa.

– Perheen kanssa tulimme yhdessä siihen tulokseen, että nyt on paras aika tulla takaisin Suomeen. Suomessa ei ole kasvattajaseurani TP-47:n ja VPS:n lisäksi muita joukkueita joille sydämeni sykkii. Vepsussa minulla on myös mahdollisuus pelata korkeimmalla tasolla Suomessa. On todella hienoa, että tämä tilaisuus siirtyä takaisin toteutui, Sillanpää toteaa seuran verkkosivuilla.

Sillanpäältä löytyy tililtään viisi A-maaottelua Huuhkajissa. Edellisen kerran hän puki pelipaidan ylleen viime kesäkuussa Latviaa vastaan.

Tuore hankinta ilahdutti myös vaasalaisten valmennusjohtoa. Päävalmentaja Olli Huttunen oli värväyksestä vähintäänkin innoissaan.

– ”Henkka” on seuraikoni, iso persoona ja ennen kaikkea oman pelipaikkansa parhaita pelaajia Suomessa. Hänen paluullaan on iso merkitys joukkueelle.