[caption id="attachment_3639" align="alignnone" width="500"]Palaako Aurinkokunigas valtaistuimelleen?[/caption]

Aurinkokuningas tekee paluun valmennustehtäviin Mestis-seura TuTon peräsimessä, kertoo YLE Urheilu.

YLE Urheilun saamien tietojen mukaan Juhani Tamminen on jääkiekon Mestiksessä pelaavan TuTon seuraava päävalmentaja sekä mahdollisesti myös uusi toimitusjohtaja.

TuTo pitää maanantaina tiedotustilaisuuden, jossa on tarkoituksena julkistaa seuran uusi johtoporras sekä seuran tavoitteet seuraavalle neljälle vuodelle.

Juhani Tamminen ei suostunut perjantaina kommentoimaan asiaa. Tammisen nousemista TuTon päävalmentajaksi on huhuiltu pitkin kevättä. Mm. Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Tammista on kosiskeltu päävalmentajaksi että toimitusjohtajaksi.

Tamminen on valmentanut TuToa aiemminkin. Hän oli nostamassa joukkuetta I-divisioonasta SM-liigaan vuonna 1994.

Päättyneellä kaudella TuTo jäi Mestiksessä runkosarjan viimeiseksi.