Elitserienistä kaksi maukasta pelikohdetta

Luleå - Linköping: Torstain paras pelivalinta tulee Ruotsin Elitserienistä, jossa Luleå saa Pohjois-Ruotsiin vieraaksi yli 1 000 kilometriä etelämmästä Linköping HC:n. Luleå on perustasoltaan sarjan parhaita joukkueita ja tällä hetkellä seura löytyy sarjan kolmospaikalta. Luleå nauttii tunnetusti vahvaa kotietua pohjoisen sijaintinsa takia ja joukkue on ollut tälläkin kaudella väkivahva isäntä Coop Arenalla. Kahdeksasta kotipelistään joukkue on voittanut seitsemän varsinaisella peliajalla ja hävinnyt vain kertaalleen. Kuudesta edellisestä ottelusta Luleå on kerännyt 11 pistettä ja joukkue löytyy kuntopuntarin keskikastista. Tiistaina joukkue pelasi maaottelutauon jälkeisessä ottelussa vierasottelussa huippukuntoista Skellefteåta vastaan, mutta hävisi 4-3, joten tavoitteena on varmasti nopea paluu voittojen tielle. Vierasjoukke Linköping on perustasoltaan sarjan tasaista keskikastia ja tällä hetkellä sarjasijoitus on kuudes. LHC:n kausi alkoi vahvasti, mutta viime aikoina kone on yskinyt pahemman kerran ja viidestä edellisestä ottelusta on kasassa ainoastaan yksi voitto, joka sekin tuli niin ikään surkeasti viime aikoina esiintyneen MODO:n vieraana. Neljä tappiota tulivat Röglelle, HV71:lle, Färstadille sekä Brynäsille, joka kuritti Linköpingiä tiistaina maaottelutauon jälkeisessä ottelussa 4-1 Linköpingin kotikaukalossa. Linköping on ollut Luleålle mieluinen vastus viime aikoina, sillä pohjoisruotsalaiset ovat voittaneet joukkueiden neljä edellistä keskinäistä. Luleå on ottelussa kotiedun ja paremman vireen turvin selvä suosikki ja Betssonin tarjous kotivoitosta on hyvä pelikohde.   MODO - Skellefteå: Torstain toinen pelikohde tulee niin ikään Elitserienistä. MODO pelasi vahvan alkukauden ja keikkui sarjan kärkipäässä, mutta viime aikoina otteet ovat olleet lähes surkuhupaisia. Kahdeksan ottelun kuntopuntarissa joukkue löytyy taulukon perältä viiden pisteen turvin. Ennen maaottelutaukoa joukkue hävisi viisi ottelua putkeen ja kolmessa viimeisessä ottelussa joukkue ei onnistunut tekemään maaliakaan! Tauoltapaluuottelussa joukkue onnistui sentään tekemään kaksi maalia, mutta hävisi silti jatkoajan jälkeen sarjan häntäpäähän kuuluvalle Växjö Lakersille 3-2. Vierasjoukkue Skellefteå löytyy puolestaan kuntopuntarin kakkospaikalta ja kuusi edellistä ottelua on tuonut viisi voittoa ja 14 pistettä. Taukoa edeltävissä otteluissa joukkue oli hirmuiskussa ja murskasi mm. HV71:n 7-3. Tiistaina joukkue palasi maajoukkuetauolta voitokkaasti kaatamalla kotikentällään Kraft Arenalla Luleån 4-3. Vierasjoukkue on ottelussa lähes kerran kahdesti voittava suosikki ja NordicBetin tarjous vierasmenestyksestä hyödynnetään.   HIFK - Jokerit: Torstain kolmas pelivalinta tulee Helsingin tulikuumasta paikalliskamppailusta. Näissä paikallisotteluissa on ollut trendinä, että jäähyboksin ovet käyvät normaalia tiuhempaan tahtiin ja se nostaa ottelun maaliodotusarvoa. Neljä edellistä keskinäistä ovat päättyneet yli 5,5 maaliin. Maaliodotusarvo otteluun on over 45-55% under ja Expektin omilla linjoillaan oleva tarjous kelpaa pelikohteeksi.

Pitkävetovihjeet torstai 15.11.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Betsson*  Luleå - Linköping 1   1,90 20:00 
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Expekt* HIFK - JokeritYli / Alle 5,5 maalia Yli 2,45 18:30
NordicBet* MODO - Skellefteå 2 2,25 20:00

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.