SM-liigakaukalosta ja UCL-kentiltä pelattavaa

JYP - HPK: JYPin kone hyytyi ennen maaottelutaukoa ja sama alavireinen esiintyminen on jatkunut myös tauon jälkeen. Perjantaina joukkue kaatoi vahvan loppukirin ansiosta Tapparan voittolaukauskisan jälkeen 4-3, mutta Tappara oli joukkueista selvästi energisempi ja tamperelaiset hallitsivat ottelua kaksi erää. Lauantaina joukkue hävisi Porissa Ässille 3-2. Tiistaina Hippokselle matkaava HPK on yksi syksyn pirteimmistä joukkueista. Hämptöniläisten yhdeksän ottelun voittoputki tuli päätökseen lauantaina Oulun Kärppien vieraana, kun isännät olivat lopulta parempia Juha-Pekka Haatajan jatkoaikaosumalla. HPK on kuitenkin joukkueista selvästi paremmassa vireessä ja kerhon tehokas pelitapa on JYPin vastaavaa tällä hetkellä selvästi edellä. JYP on ottelussa niukka suosikki, mutta vieraiden menestyksestä tarjotut kertoimet ovat kelpo pelikohdeita. Betssonin tarjous suorasta vierasvoitosta kertoimella 3,45 on kelpo pelikohde, mutta käytetään vihjeissä osuvampaa HPK:n moneyline -voittoa kertoimella 2,65 @ Bet365*. Jokerit - Kärpät: Helsingissä kohtaavat tiistaina kenties kaksi liigan tämänhetken laadukkainta joukkuetta. Oulun Kärpät on työsulkuvahvistusten jälkeen kohonnut hienoon iskuun ja oululaiset miehittävät tällä hetkellä liigan piikkipaikkaa. Kymmenestä edellisestä ottelusta Kärpät on voittanut peräti kahdeksan ja kerännyt 23 pistettä. Kotijoukkue Jokerit on materiaaliltaan sarjan kermaa, mutta loukkaantumiset ovat riepotelleet narripaitojen rosteria viime viikkoina. Tästäkin ottelusta isänniltä puuttuvat varmuudella avainmiehet Valtteri Filppula, Ossi Väänänen ja Niklas Hardt. Marraskuun viidestä ottelusta Jokerit on ottanut vain yhden voiton ja neljä pistettä. Jokerit on kotiedun turvin ottelussa niukka suosikki, mutta hirmuvireessä ja parhaalla kokoonpanollaan Helsinkiin matkaava Kärpät on aliarvostettu vierailija.   BATE - Lille: Vierasjoukkue Lillen europelit ovat menneet toistaiseksi täysin mönkään. Neljä pelattua UCL-ottelua on tuonut mukanaan yhtä monta tappiota yhteismaalierolla 2:12. Joukkue on jo varmuudella ulkona jatkopeleistä ja tässä ottelussa saatetaan nähdä muutoksia kokoonpanossa. Pääasia on, että kyseessä on täysin panokseton ottelu ja motivaatiota Valko-Venäjän matkalle saattaa olla vaikea hakea. Kotijoukkue BATE on ollut yksi tämän kauden yllättäjistä Mestareiden liigassa. Avauskierroksella joukkue haki 1-3 vierasvoiton juuri Lillen vieraana, ja sen jälkeen se kaatoi saksalaisen suurseuran, Bayern Munchenin 3-1. Valko-Venäläisten otteet eurokentillä ovat olleet varsin runsasmaalisia ja maaliverkot ovat heiluneet 4,25 maalin keskiarvolla per peli. BATE on tällä hetkellä F-lohkon kolmas kuudella pisteellä ja joukkue tarvitsee ehdottomasti voiton tästä ottelusta, mikäli Borisovin ylpeys mieliin jatkopeleihin. Lillen panokseton tila ja kotijoukkeen runsasmaalisuus etenkin kotikentällä, norstaa ottelun maalidotusarvon normaalia korkeammaksi ja ComeOn*!:n tarjous yli 2,5 maalista on huippukohde.

Pitkävetovihjeet tiistai 20.11.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
ComeOn*! BATE - LilleAlle / Yli 2,5 maalia Yli 1,97 19:00
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Bet365* JYP - HPK (moneyline) 2 2,65 18:30
Betsson Jokerit - Kärpät 2 2,85 18:30

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.