Tiistaina pelataan kolme SM-liigaottelua ja kierroksen herkkupala tarjoillaan Helsingin Ilmalassa, kun sarjataulukon piikkipaikalla seilaava JYP matkustaa Jokereiden vieraaksi Hartwall Areenalle.

Blues - Lukko

Viime aikoina hyvän pelivireensä kadottanut ja neljän ottelun tappioputkeen ajautunut Espoon Blues hakee kurssilleen oikaisua Espoon Barona Areenalla, kun vieraaksi saapuu Rauman Lukko. Bluesin kausi alkoi loistavasti, kun kauden kymmenen ensimmäistä ottelua toivat mukanaan seitsemän voittoa. Blues sää tähän otteluun mieluisen palaajan sairastuvalta, kun kapteeni Arto Laatikainen palaa loukkaantumisen jäljiltä kokoonpanoon ja pelaa tämän kauden ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa. Myös Kristian Kuusela ja Tomi Sallinen palaavat tänään kotijoukkueen vahvuuteen, joten vahvistuneella Bluesilla on oiva sauma palata voittokantaan kotikentällään.

Vierasjoukkue Rauman Lukon alkukausi on ollut peilukuva espoolaisten kauden aloituksesta. Kausi alkoi kuuden ottelun tappioputkella, mutta sen jälkeiset yhdeksän ottelua ovat tuoneet kuusi voittoa. Lukon peli lähtee rullaamaan mainiosti, kun tanskalaiset NHL-avut Mikkel Bödker, Frans Nielsen ja Philip Larsen saapuivat vahvistamaan raumalaisia. Lukolta puuttuu tästä ottelusta varmuudella Petri Koskinen ja Jussi Pesonen, joka nähdään seuraavan kerran pelikentillä vasta ensi vuoden puolella.

Arvio: Tasainen vääntö. 3-3.

Pelivihje: Yli 5,5 maalia 2,28 Betsson

Jokerit - JYP

Kankeasti kautensa käynnistänyt jokeripakka on saanut hyvän vaihteen silmään viime kierroksilla ja kuudesta edellisestä ottelusta on kasassa viisi voittoa ja yksi tappio. Jokerit on kärsinyt läpi kauden loukkaantumisista ja tästäkin ottelusta ovat poissa puolustaja Antti-Jussi Niemi sekä hyökkääjät Ben Eaves, Nichlas Hardt, Henri Heino, Teemu Henritius, Matti Lamberg, Jani Rita ja Teuvo Teräväinen. Lisäksi Semir Ben-Amor kärsii yhä pelikieltoaan.

Vierasjoukkue JYP pelasi viikonloppuna Ruotsin puolella European Trophyn ottelun, jossa se kaatoi HV71:n 3-2. Molemmat joukkueet huilauttivat ottelussa avainmiehiään ja kyseessä oli todellinen läpsyttely vailla suurempaa tarkoitusta, sillä kummallakaan joukkueella ei ottelussa panosta ollut. SM-liigasta JYPillä on alla tappio kotikentältä HPK:lle. Liekkö ajatus oli jo Ruotsin laivalla vai yllättikö asennevamma ennalta heikompaa joukkuetta vastaan, mutta HPK-ottelussa JYP oli poikkeuksellisen surkea ja hengetön, ja Jyrki Aho lienee varmasti herätellyt joukkuettaan tiistain kärkikamppailuun.

Arvio: Tasaista. 2-3.

Pelivihje: JYP 3,85 NordicBet*

SaiPa - Kärpät

Kierroksen kolmas ottelua käydään Lappeenrannan Kisapuistossa, jossa kotijoukkue SaiPa yrittää pysäyttää viime aikoina vahvaan vireeseen äityneen Kärppälauman. SaiPa on saanut vaikean jakson jälkeen koneensa jälleen balanssiin ja alla on kolmen ottelun voittoputki. Edellisessä ottelussa joukkue kaatoi vieraskaukalossa Tapparan ja sitä ennen Ässät sekä KalPa poistuivat Lappeenrannasta vain yksi piste mukanaan. Kauden ensimmäisessä ottelussa SaiPa haki pisteet Oulun Raksilasta Kärppien vieraana lukemin 2-4.

Kärpät on päässyt viime aikoina hurjaan vireeseen, mistä osoituksena kuntopuntarin kärkipaikka. Kuusi edellistä ottelua on tuonut viisi voittoa ja 15 pistettä. Etenkin Ivan Huml - J-P Haataja - Kyle Turris -kenttä on ollut hurjassa iskussa ja Huml sekä Haataja miehittävätkin pistepörssin TOP 5 -sijoja. Nimekäs oululaisryhmä lähtee Lappeenrannan valloitukseen ennakkosuosikkina, mutta SaiPa ei myy nahkaansa helpolla.

Arvio: Materia voittaa hengen. 2-4.

Pelivihje: Kärpät 2,15 Expekt*