Maanantaille futisajatuksia

Aivan aluksi täytyy sanoa, että reilua porukkaa kun pyysivät minut kirjoittamaan vihjeet juuri maanantaille. Kunnon pelikohteet on taas maanantaiseen tyyliin hakusassa, mutta koska Urheiluveikkaus.com haluaa palvella pelaajia joka päivä niin kirjoitan ajatuksiani kahdesta itselle tutuimmasta futisliigasta, eli Valioliigasta ja Espanjasta. Kannattaa kuitenkin panostaa maltilla. Jos täällä olisi tähtiluokitus 1-5 käytössä niin rankkaisin nämä kohteet kahden tähden kohteiksi.

West Brom - Southampton: West Brom hävisi kaksi viimeisintä otteluaan, mutta joukkueen esitys oli kaikkea muuta kuin nolo. Vastassa oli liigan aivan kärkikastia, Man City ja Newcastle. Molemmissa otteluissa West Brom jäi pisteittä yliajan voittomaaleilla. Vastaavalla esityksellä se tulee jyräämään huomattavasti edellisiä heikomman Southamptonin. West Brom saa lisäksi iloisia uutisia, kun kapteeni Chris Brunt ja puolustaja Billy Jones palaavat kokoonpanoon kolmen ottelun loukkaantumisista. Epävarmoja palaajia ovat Shane Long ja Claudio Yacob. Myös Southampton saa takaisin Urugualaista hyökkäysvoimaa, kun Gaston Ramirez palailee tositoimiin viiden viikon tauolta. Vaikka kyseessä on taitava ja tärkeä pelaaja niin en pidä häntä kovinkaan ratkaisevana lenkkinä ottelun kulun kannalta. Viiden viikon pelaamattomuus näkyy varmasti. Edellisistä katkerista tappioista vihainen West Brom voittanee ottelun 2-0, 2-1. Kertoimet ovat laskusuunnassa joten suosittelen panostamaan heti aamusta, sillä 1.60 kerroin alkaa olemaan jo pelikelvoton. Tätä kirjoittaessa West Bromin parhaat kertoimet (1.75) löytyy Ladbrokesilta ja Expektiltä.   Getafe - Betis: Odottelen maanantai-illan ainoasta La Liga- kamppailusta tasaista ja vähämaalista. Betis pelailee kurinalaisesti ja maalijuhlia vietellään harvoin. En pelaa kuitenkaan ristiä vaan lyön panokseni under 2,5, 1. puoliaika tasan, 1. puoliaika alle 0,5 ja alle 1,5 maalia. Uskon, että ottelussa edetään pitkään maaleitta. Se mikä tästäkin kohteesta tekee ainoastaan "kahden tähden"- kohteen on bookkereiden valppaus. Kertoimissa pelaaja ei saa ainakaan omien prosenttieni mukaan juurikaan etua. Tuotto-riskisuhteeltaan paras valitsemistani kohteista on mielestäni 1. puoliaika X.   New Orleans - Philadelphia: Kaksi kenties alkukauden pahinta alisuorittajaa kohtaavat Monday Night Footballin merkeissä. Saintsin syksy on ollut jopa niin huono, että viime vuoden kestomenestyjälle tekee tiukkaa mahtua pudotuspeleihin. Tämä ottelu on isännille käytännössä pakkovoiton paikka tuota tavoitetta silmällä pitäen. Saintsin peli on parantunut varsinkin hyökkäyssuuntaan merkittävästi ja viimeisintä Broncos-tappiota ennen joukkue oli kahden ottelun voittoputkessa. Eagles on puolestaan hyytymään päin, sillä viimeisistä viidestä ottelustaan se on voittanut yhden. Vahvempi ja luultavasti halukkaampi Saints saa osakseen jännityspelin.      

Pitkävetovihjeet maanantai 5.11.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Ladbrokes West Brom - Southampton 1 1.75 22:00
Unibet Getafe - Betis, 1. puoliaika alle/yli 1,5 Alle 1.45 22:30
Ladbrokes New Orleans - Philadelphia 1 1,71 03:30
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Betsafe Getafe - Betis, 1. puoliaika 1X2 X 2.22 22:30
Unibet* Getafe - Betis, 1. puoliaika alle/yli 0,5 Alle 3.15 22:30
Betsson* Getafe - Betis, alle/yli 2,5 maalia Alle 1.95 22:30

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.