Jyväskylässä nähdään tänään iloista sisäpelimyllytystä?

Miesten Superpesiksen tiistai-illan ainokaisessa kohtaa Jyväskylän Kiri ja Joensuun Maila. Joukkueet ovat kolmen pelatun kierroksen jälkeen sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, Kirin kerättyä neljä ja Mailan kolme pistettä.

Molemmat joukkueet ovat jo tässä vaiheessa kautta kokeneet uskomatonta epäonnea. Kiri menetti heti kärkeen tärkeimmän kotiuttajansa Kalle Virolaisen sekä joukkueen kapteenin, ykköskärjen vaihtajan ja parhaan ulkopelaajansa Juho Määttälän. Joensuu sen sijaan joutuu pelaamaan ilman kolmoskoppariaan numerolla yksi pelannutta Lauri Kivistä.

Joensuu lähtee otteluun selvän materiaalieronsa puolesta lievinä suosikkeina, vaikka Kirin kotietu hieman tasoittaakin puntteja. Mailan peli ei kuitenkaan Kivisen poisjäännin jälkeen ole vakuuttanut, joukkueen hävittyä molemmat ottelunsa puhtaasti 2-0.

Kiri pelasi sunnuntaina Hyvinkäällä ilman Määttälää ja oli heti suurissa vaikeuksissa ulkopelinsä kanssa. Joensuulta löytyy valtavaa tulivoimaa, enkä epäilisi vaikka karjalaiset tekisivät tänäänkin Kirin ulkokentästä reikäjuustoa. Hippoksen kentällä ei pomppulyöntiä voi vaihtotilanteissa käyttää, mutta molemmilta löytyy paljon nopeutta sisäpelissä, joten tilanteita syntynee muillakin lyöntiratkaisuilla. Avarat tilat Hippoksella myös palkitsevat läpilyönnit usein.

Kahden ailahtelevasti aloittaneen joukkueen mittelöä on vaikea ennustaa. Rohkeimmat voivat hakea jopa Kirin yllätysvoittoja. Odotan huippukelissä pelattavasta ottelusta suurijuoksuista ja paras tarjous on ehdottomasti yli 11,5 juoksusta tarjottu 1,57 operaattori poistettu.

PÄIVITYS klo 14:15: Kerroin päivitetty operaattori poistettuille. Kiitos Harrille huomautuksesta, en huomannut operaattori poistettuin kerrointa aamulla!

Muita pelikohteita ei tänään ole tarjolla, joten jatketaan voitokkaiden vihjeiden jakamista huomenna!

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

Merkki

Kerroin

Alle/yli 11,5

Jyväskylä - Joensuu

yli

1,72 operaattori poistettu