Sotkamo-Koskenkorva

Sotkamon Jymy kohtaa tänään kesän kolmannessa kotiottelussaan Koskenkorvan Urheilijat. Jymy pelasi kaksi ensimmäistä kotipeliään kuitenkin Helsingissä ja Tampereella, joten tämän illan ottelu on ensimmäinen Hiukassa. Jymy lähtee otteluun takanaan kolme voittoa ja kahdeksan pistettä, kun taas vastustaja Kossu on kerännyt kuusi pistettä.

Jymy kuuluu Vimpelin ohella kauden suurimpiin mestarisuosikkeihin ja on varsinkin kotona Hiukassa äärimmäisen vahva. Kossu on esittänyt alkukaudesta hieman ailahtelevaisia otteita, joista hyvänä esimerkkinä toimii käsittämätön 11-21 juoksuihin päättynyt 0-2 kotitappio Kiteelle. 

Potentiaalia tässä joukkueessa on kuitenkin aina mitaleille asti, jos alkukauden otteet saadaan tasaantumaan. Sisällä joukkue on äärimmäisen vaarallinen, mutta ulkopelissö toistuvat virheet lyövät joukkueen maahan turhan usein. 

Kainuun kelejä on vaikea arvioida, kuten myös tämän illan vierasjoukkueen ulkopeliä. Lähtökohtaisesti ottelu on vähäjuoksuinen mutta repsahdusvaara on aina olemassa. Jymyn kertoimet ovat pelikelvottomia, joten rohkeimpana pelaavat vähäjuoksuisia tulosvetoja ja Kossun yllätyksiä!

Kitee-Kankaanpää

Kitee saa tänään vieraaksi Venäjän rajan tuntumaan joukkueen kaukaa lännestä. Pitkän bussimatkan jälkeen KaMalla saattaa jäädä kliseisesti sanottuna ”jalat bussiin” ja KiPa nauttii ottelussa vahvasta kotiedusta.

Kankaanpää on aloittanut kauden todella vaisusti. Joukkueella on takana kolme ottelua ja kaksi pistettä. Altavastaajalle nimenomaan alkukausi on äärimmäisen tärkeä, kun yllätysmomentti on korkeimmillaan. Kamalta puuttuu kuitenkin ryhmästä selvät keihäänkärjet, jotka voittaisivat omilla henkilökohtaisilla suorituksillaan jaksoja. Joukkue hävisi jopa toisella alakastin ryhmälle Alajärvelle kotonaan, eikä pontikkapitäjältäkään ole tänään paljon luvassa.

KiPa on yllätäin ollut kolmessa ensimmäisessä ottelussa sarjan suurijuoksuisin joukkue. Mika Laukkanen on rummuttanut hurjia juoksumääriä ja tänään Kankaanpään ulkokenttä saa olla Laukkasen kanssa tarkkana. Uskon Kiteen lyövän tänään materiaaliedun ja kotiedun puolesta rumat lukemat taululle ja kotikerroin 1,55 operaattori poistettunostetaan peleihin.

Hyvinkää-Alajärvi

Hyvinkään Tahko on aloittanut kauden odotuksien mukaisesti. Jos jätämme Helsingissä pelatun, ei pesäpalloa muistuttaneen ottelun pois laskuista, on Hyvinkää voittanut molemmat kauden kaksi muuta ottelua puhtaasti komeilla juoksumäärillä. Joukkue on myös noussut useasti tappioasemasta takaisin johtoon, joka kielii vahvasta uskosta omaan tekemiseen. 

Joukkueen kärkimiehet Timo Rantatorikka ja Juha Korhonen ovat olleet huippuiskussa heti kauden alusta lähtien ja kun myös vaihtaja-/etenijäosasto toimii, on Tahkon sisäpeli tällä hetkellä vaikea pideltävä.

Alajärvi kuuluu sarjan heikoimpiin ulkopelijoukkueisiin, joten suurijuoksuisuus on Pihkalan avaralla kentällä tänäänkin lähtökohtana. 

Ankkureilla on kohtalaisten laina-apujen johdosta hieman ennakkopakettia vahvempi ryhmä, mutta vaikeaa jaksovoittojen kerääminen joukkueelle tulee edelleen olemaan. operaattori poistettuin tarjoama 1,42 kotivoitosta kelpaa!

Seinäjoki-Raahe

Seinäjoella nähdään tänään tasainen kamppailu, kun Jymy-Jussit saa vieraita Raahesta. Joukkueet ovat ennen tämän illan kierrosta tasapisteissä molempien joukkueiden kerättyä viisi pistettä kolmesta ottelusta. Molemmat joukkueet kuuluvat ailahtelevien ryhmien joukkoon ja tämän iltainenkaan ottelu ei suosikkia tunne.

Seinäjoen vahvuus on luja lyöjäosasto Jukka-Pekka Vainionpään johdolla, mutta samalla joukkue on sarjan hitaimpia. Raahe sen sijaan luottaa vahvaan ykköskärkeensä Timo Kallio-Topi Kosonen-Jussi Kemilä. Ulkopelissä molemmilla joukkueilla on vielä paljon tekemistä ja ottelu saattaa lipsahtaa runsasjuoksuiseksi.

Tulosvetäjät voivat hakea rohkealla haarukalla parhaimpia kertoimia pois, pitkävedon tarjonnasta eniten kiinnostaa tasapelistä tarjottu 2,65 operaattori poistettu.

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

  Merkki

Kerroin

1X2 

Hyvinkää - Alajärvi

  1

1,42 operaattori poistettu

1X2

Kitee - Kankaanpää

1

1,55 operaattori poistettu

1X2

Seinäjoki – Raahe

x

2,65 operaattori poistettu