Über alles!

Wolfsburg-Hannover:Wolfsburg on koko DEL-liigan kuumimpia kotijoukkueita. Tällä hetkellä joukkueen voittoputki kotikaukalossa on viiden ottelun mittainen, eikä tänään pitäisi olla kovin suurta estettä sen jatkamiselle. Joukkueen puolustus on toiminut kotikaukalossa mainiosti, mistä kertoo viimeisten viiden kotiottelun maaliero 20-3. Tänään vastaan saapuu Hannover Scorpions, joka on voittanut viimeisistä kymmenestä ottelustaan vain kaksi. Viisi edellistä ottelua ovat tuoneet Hannoverilaisten pistepussiin tasan nolla pistettä. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, Wolfsburgin voittaessa marraskuussa kotonaan 3-2 ja vieraissa ennen joulutaukoa 0-3. Kotivoitto tasoituksella saa Päivän Varman-tittelin kertoimella 1,95 Bet365:ltä.

Everton - Fulham: Everton kärsii hyökkäyspään tehottomuudesta, mutta samalla joukkueen peräpää on toiminut mallikkaasti. Toffeesin kotiotteluissa on nähty tällä kaudella keskimäärin 2,18 maalia ottelua kohden ja viimeisissä viidessä ottelussa tasan 2 maalia. Fulham on pelannut tällä kaudella vieraissa konservatiivisesti, hyökäten maltillisesti hyvän puolustuspelin tukemana. Mökkiläisten vieraspeleissä on nähty tällä kaudella keskimäärin 1,9 maalia per peli. Lontoolaisten kahdessa edellisessä ottelussa on nähty peräti 11 maalia, mikä vääristää kuntopuntarin maalikeskiarvoa. Uskomme kahden hyvin puolustavan ja hyökkäyspäässä tehottomuudesta kärsivän joukkueen pelaavan tänään alle 2,5 maalin arvoisesti. Parhaan tarjouksen antaa Betsson* 1,70.

Pitkävetovihjeet perjantai 27.1.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Bet365* Wolfsburg - Hannover+1,5 1 1,95 19:30
Betsson* Everton - Fulham Yli/Alle 2,5 maalia Alle 1,70 22:00
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
           

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.