Jos haluaa pientä piristystä arjen tavalliseen betsaamiseeen, niin suosittelemme vahvasti kääntymään pelifirmojen erilaisten kampanjoiden ja tarjouksien puoleen. Perinteinen betsaus saattaa välillä kaivata pientä maustamista ja siksi kampanjat tarjoavat loistavaa vaihtoehtoista pelaamista arkiseen vedonlyöntiin. Tälläkin kertaa jaossa on huikeita ja ennen kaikkea rahakkaita palkintoja.

Unibet on tullut maailmalla monelle urheilun kannattajalle tutuksi tavalla tai toisella. Vapaaottelun ystävät ovat nähneet kyseisen firman logon monesti UFC-häkin matossa erilaisissa tapahtumissa ympäri Eurooppaa. Unibet on myös tuttu näky muissakin urheilulajeissa, kuten jalkapallossa. 

Ruotsalaisen peliyhtiön kädenjälki onkin todella näkyvää nimenomaa jalkapallossa ja tulee jatkamaan kasvamistaan. Unibet hiljattain solmi peräti 12 vuoden yhteisyösopimuksen Allsvenskanin ja Superettanin kanssa, joten alkaen vuodesta 2020 Unibet tulee olemaan entistä isommin esillä ruotsalaisessa jalkapalloilussa. 

Jalkapallon suhteen Unibetin näkyvyys ei tietenkään rajoitu vain Ruotsiin, sillä Unibet on paikkansa merkinnyt myös Euroopassakin. Ranskalaisen jalkapalloilun ylpeys Paris Saint-German eli tuttavallisemmin PSG on Ranskan liigan moninkertainen mestari ja Unibet ylpeästi tämän seuran pääsponsori. 

Tuottoisan yhteistyön takia Unibet haluaa palkita kymmenen onnekasta pelaajaa aidolla ja laatua pursuavalla Paris Saint-German Jordan -pelipaidalla. 

Paitoja on yhteensä jaossa kymmenen kappaletta ja seuraavaksi kerromme ohjeet siihen, miten sinä voit voittaa omasi! 

Näin osallistut

Ensimmäisenä on tietenkin varmistettava, että löytyy aktiivinen Unibet-pelitili. Kampanjaan ei voi osallistua ilman Unibetille rekisteröityä pelitiliä. 

Pelaajien tehtävinä on kerätä arpalippuja, jotta pääsee osalliseksi PSG Jordan-paidan arvontaa. Arpalippuja kerätään lyömällä vähintään viiden euro maalintekijä veto otteluun PSG-Lille, joka käydään 14.4. Pelaaja saa yhden arpalipun jokaisesta onnistuneesta voittavasta vedosta. Helppoa!

Muistathan, että kyseistä ottelua pääsee katsomaan Unibet TV:stä. On myös syytä muistaa, että mikäli sattuu olemaan isokin PSG:n kannattaja, niin Unibet TV näyttää kaikki Paris Saint-Germanin Ligue 1 -ottelut. 

CS:GO ja 5000 euroa

Mikäli jalkapallo ei juuri nyt satu syystä tai toisesta nappaamaan, niin saanemme muistuttaa myös Unibetin toisesta huikeasta kampanjasta, jonka avulla voi tienata hieman ylimääräistä pätäkkää. 

ESports on noussut suomalaisten onnistumisien takia myös täällä kotimaassakin aikaisempaa suuremman suurennuslasin alle. Olemme kuitenkin auttamatta jäljessä siinä, että kuinka suosittua laji on ympäri maailmaa. Olemme varmasti monet kuulleet legendaarisesta Counter Strike -pelistä ja kyseinen tuote on päässyt nauttimaan ennennäkemätöntä mainetta ja kunniaa eSportsin nousun myötä. 

Counter-Strike: Global Offensive eli tuttavallisemmin CS:GO on eittämättä maailman suosituimpien eSports-pelien joukossa ja maailman parhaat kynärin hakkaajat kokoontuvat ensimmäistä kertaa ottamaan mittaa toisistaan 13.4.2019.

BLAST Pro Series järjestetään ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa, Miamin auringon alla ja maailman parhaaksi joukkueeksi rankattu Astralis on luonnollisesti mukana. Ei ole sattumaa, että Unibet tarjoaa tämän kunniaksi 5000 euron kampanjaa, sillä pelifirma on Astraliksen pääsponsori. 

Astraliksen kunniaksi Unibet lyö pystyy kampanjan, josta voi voittaa 5000 euroa ja mikäli Astalis voittaa koko turnauksen, niin potti nousee 10 000 euroon! 

Näin osallistut 

Kuten aina, luo ensin Unibet-tili, jos sinulla ei sellaista vielä ole. Tilin luomisen jälkeen pelaajan tulee asettaa vähintään 5 euron veto Blast Pro Series-turnaukseen. 

Jokaisesta 5 euron panostuksesta saa yhden arpalipun turnaukseen. Kampanja-aika on 11.4.2019–14.4.2019. Kampanjassa ei ole mitään vähimmäiskertoimia, joten mikä tahansa kohde kelpaa! Voittajia arvotaan yhteensä kymmenen ja vähimmäisvoittosumma 500 euroa. 

Kuten ylempänä totesimme, jos Astralis voittaa turnauksen, niin 5000 euron jaettava palkintopotti muuttuu 10 000 euron kokoiseksi ja tämäkin jaetaan kymmenen onnellisen voittajan kesken! Voitot maksetaan 15.4.2019. 

Unibet 

Kuten moni muu iso pelifirma, myös Unibet harvemmin kaipaa esittelyitä, sillä kyseessä niin suuri ja valtava taho pelialalla. Unibet on tullut pelaajille ja urheilufaneille tutuksi hyvistä kohteista, korkeista kertoimista, eri tapahtumien näyttämisestä ja myös urheiluseurojen, sekä yksittäisten urheilijoiden sponsoroimisesta. 

Liittymällä tänään Unibetin asiakkaaksi pääset osaksi huikeaa tervetuliaistarjousta. Kaikki uudet pelaajat saavat ensimmäisen talletuksen yhteydessä 100% bonuksen 100 euroon asti. Tämän lisäksi uusi asiakas saa vielä kymmenen euron riskittömän vedon mobiiliin eli 10 euron asetettu panos palautetaan pelitilille, mikäli kohde ei osu. 

Ota suunnaksi Unibet ja osallistu huikeisiin kampanjoihin ja lyö kunnolla rahoiksi! 

Lunasta BONUS: 100%/100€ + 10€ Unibet -sivustolle tästä