Jääkiekon MM-kisat 2023 - Sveitsi - Analyysi
Aikataulu, Sveitsi
Full match scheduleSveitsin MM-joukkue 2019
Viime keväänä äärimmäisen hienot MM-kisat pelannut Sveitsi lähtee jälleen haastajana turnaukseen isojen kiekkomaiden takaa. Yllätysvalmiutta maalta kuitenkin löytyy, ja viime keväinen MM-hopea olikin maalle jo toinen 2010-luvulla.
Kevään 2018 MM-kisoissa Sveitsi kaatoikin matkallaan MM-finaaliin puolivälierissä niin Suomen kuin myös välierissä Kanadan, eikä todellinen jättiyllätyskään ollut loppuottelussa kaukana. Finaalivastus Ruotsi onnistui nimittäin kaatamaan sitkeän Sveitsin vasta voittolaukauskilpailussa.
Onkin mielenkiintoista nähdä millaiseen lentoon Sveitsi yltää tällä kertaa Slovakian MM-jäillä. MM-joukkueen rakentaminen sai ainakin hyvän alun, kun huippulupaus Nico Hischier ilmoitti lähtevänsä edustamaan Sveitsiä tuleviin MM-kisoihin rapakon takaa New Jeseystä.
Sveitsin joukkue MM-kisoissa 2019:
Sveitsin MM-leiriryhmä näyttää toistaiseksi tältä. Leirimiehistön alapuolelta löydät myös listan Sveitsin MM-joukkueeseen varmuudella saapuvista NHL-vahvistuksista.
Maalivahdit:
Reto Berra (HC Fribourg-Gottéron, NLA)
Leonardo Genoni (SC Bern, NLA)
Robert Mayer (Genève-Servette HC, NLA)
Puolustajat:
Roman Josi (Nashville Predators, NHL)
Yannick Weber (Nashville Predators, NHL)
Raphael Diaz (EV Zug, NLA)
Michael Fora (HC Ambrì-Piotta, NLA)
Lukas Frick (Lausanne HC, NLA)
Joël Genazzi (Lausanne HC, NLA)
Andrea Glauser (SCL Tigers, NLA)
Romain Loeffel (HC Lugano, NLA)
Janis Moser (EHC Biel, NLA)
Hyökkääjät:
Kevin Fiala (Minnesota Wild, NHL)
Nico Hischier (New Jersey Devils, NHL)
Andres Ambühl (HC Davos, NLA)
Alessio Bertaggia (HC Lugano, NLA)
Christoph Bertschy (Lausanne HC, NLA)
Gaëtan Haas (SC Bern, NLA)
Grégory Hofmann (HC Lugano, NLA)
Denis Hollenstein (ZSC Lions, NLA)
Lino Martschini (EV Zug, NLA)
Simon Moser (SC Bern, NLA)
Marco Müller (HC Ambrì-Piotta, NLA)
Damien Riat (EHC Biel, NLA)
Noah Rod (Genève-Servette HC, NLA)
Tristan Scherwey (SC Bern, NLA)
Vincent Praplan (Springfield Thunderbirds, AHL)
Philipp Kurashev (Québec Remparts, LHJMQ)
Sveitsin MM-joukkueeseen saapuvat NHL-pelaajat:
Maalivahdit:
-
Puolustajat:
Roman Josi (Nashville Predators)
Yannick Weber (Nashville Predators)
Hyökkääjät:
Kevin Fiala (Minnesota Wild)
Nico Hischier (New Jersey Devils)