Joulukalenterit


Veikkaus-joulukalenterit ja -jouluarvat kuuluvat aivan satavarmasti monien suomalaisten joulunodotukseen, sillä nämä raaputusarvat ovatkin nousseet kansamme keskuudessa todella suureen suosioon. Mutta veikkauksen joulukalenterien rinnalle kannattanee nostaa myös monien muiden peliyhtiöiden tuottamat joulukalenterit ja joulukampanjat etenkin, mikäli vain vedonlyönti on lähellä sydäntäsi.

Veikkaus JoulukalenteritVeikkauksen joulukalenteri -arvat voivat nimittäin tuoda raaputusluukuista isojakin palkintorahoja, mutta veikkaamiseen ja vedonlyöntiin niistä ei pahemmin apua joulun alla ole. Muiden vedonlyöntiyhtiöiden joulukalentereista taasen on, sillä näiden kampanjoiden sisältämät yllätysluukut voivat tuoda pelaajille uusia vedonlyöntibonuksia, riskittömiä betsejä, pelirahaa tai ilmaisia vetoja - muiden muassa.

Useimmiten nämä joulukalenterit tulevat veikkaajien tarjolle niiden vanhimpien ja suurimpien peliyhtiöiden uumenista, ja etenkin NordicBetin, Unibetin ja Bethardin kaltaisten vedonlyöntiyhtiö-jättiläisten joulukampanjat ovat varmasti monille vedonlyöjille hyvinkin tuttuja. Toivotaan kuitenkin, että odotellessamme vuotta 2019 uudet vedonlyöntisivustot syöksyisivät myös mukaan joulukalenterien hiekkalaatikolle.

Urheiluveikkaus.comin toimitus päivittää tähän artikkeliin kaikki vuoden 2018 joulukalenterit ja muut joulukampanjat, joista vain vedonlyöjät voivat jonkunlaisia etuja itselleen saada. Tämä sivu kannattaneekin siis laittaa kirjanmerkeissä suosikkien joukkoon joulukuun ajaksi!

Joulukalenterit 2018 - Kaikki joulukampanjat:

Vielä näin marraskuussa 2018 ei ole kovinkaan monia erilaisia joulukalenteri -kampanjoita esille napsahtanut, joten odoteltavaa riittää vielä hetkisen aikaa. Joitakin ennakko-tarjouksia on rahapelimarkkinoilla toki ehtinyt jo näkyä, mutta näissä tapauksissa joulun etko-kampanjat on suunnattu vain pääosin casino-pelaajien pariin.

Vedonlyönti-joulukampanjat ovat olleet siis harvassa, mutta näitäkin veikkaus-joulukalentereita on aivan varmasti tulossa tänäkin vuonna tarjolle vaikka millä mitalla. Listaammekin tähän tekstiosioon kaikki vuoden 2018 joulukalenterit ja joulukampanjat, joista pääset napsimaan mitä mehevimpiä tarjouksia, etuja ja bonuksia omaan taskuusi!

Mr Greenin joulukalenteri 2018:

Joulukalenteri Mr GreeniltäMr Green on lykännyt normaalisti markkinoille ne kaikista suurimmat joulukalenterit ja joulukampanjat, ja sama kaava näyttäisi käyvät toteen myös joulun 2018 kynnyksellä. Tämän peliyhtiön joulukampanja kestääkin tänä vuonna hulppeat 46 päivää, ja kampanja toimiikin joulukalenterin tavaan. Joka päivä jokaiselle Mr Green -pelaajalle tarjotaankin oma "lumisadepallonsa", jota ravistamalla pelaaja näkee tuolle päivälle suunnatun lahjan sekä ohjeet tuon lahjan lunastamiseen.

Valtaosa näistä lumisadepallojen lahjoista ja eduista saattanee olla tarjolla lähinnä casino-pelaajille, mutta ennakkotietomme kertoo, että myöskään vedonlyöjiä ei ole tässä joulukampanjassa unohdettu. Päivittäiset lahjat kannattaakin siis aina käydä kurkkaamassa!

Tänä vuonna MR Greenin joulukalenteri eroaa aiemmista jouluista kuitenkin parillakin tavalla. Ensinnäkin, näitä päivittäisiä etuja ei enää näe, ellet ole kirjautuneena sisään omalle Mr Green -pelitilillesi. Jos et siis ole vielä Mr Greenin asiakas, et pääse kurkkaamaan päivittäisten lumisadepallojen sisuksiin. Toinen vaihdos on myös se, ettet voi lunastaa tarjottuja lahjoja, ellet rekisteröidy/osallistu kyseisen päivän tarjoukseen. Muista siis aina klikata lumisadepallon avaamisen lomasta päiväkampanjaan rekisteröitymispainiketta, jotta edut putoilevat sitten tilillesi normaalisti!

Suuntaa MR Greenille tästä!

Unibetilla 75 000€ joulukalenteri:

Unibet joulukalenteriJa kuten odotettua, löytyy Unibet -peliyhtiöjättiläiseltä yksi suurimmista joulukalentereista tänäkin vuonna. Tämä joulukalenteri sisältääkin tuttuun tapaan sekä veikkaus- että kasinoetuja, joten myös vedonlyöjien kannattaa siis käydä availemassa päivittäiset yllätysluukut Unibetin omalta joulukalenteri-kampanjasivulta. Yhteensä palkkioita ja etuja jaetaankin tässä kampanjassa peräti 75 000 euron edestä!

Tämä sivu löytyykin Unibetin verkkosivuilta "Kampanjat" -osiosta, ja pääset avaamaan luukut, kun klikkaat kampanjalistauksesta "Unibetin joulukalenteri" -otsikkoa. Muista kuitenkin, että kukin joulukalenteri-luukku on avattavissa vain yhden päivän ajan, eli takautuvasti et näitä jouluisia etuja ja tarjouksia voi siis Unibetillä hyödyntää!

Siirry Unibetin sivustolle nyt!

Rizkin joulun 2018 kalenteri -kampanja:

Rizkin joulu-kampanjaMyös Rizk on ollut tunnetusti mukana joulukalenterien perinteissä mukana, joskin nyt tässä joulukampanjassa on mukavasti uutta väriä. Kuten kaikki varmasti jo tietävät, laajeni Rizk kesällä 2018 myös vedonlyöntisivustoksi, ja täten sen joulukalenteri tarjoaa omat etunsa nyt myös veikkaajille.

Ennakkotiedot kertovatkin, että Rizk jakaa kampanjassaan joulukalenterimaisesti asiakkailleen päivittäisiä lahjoja alkaen jo 23. marraskuuta, ja päättyen aaton jälkeen 25. joulukuuta. Valtaosa näistä lahjapalkinnoista on toki casino-pelaajille suunnattuja etuuksia, mutta Rizk kuitenkin ilmoittaa, että lahjat voivat sisältää myös talletusbonuksia sekä jopa täysin ilmaista rahaa - ilman kierrätysvaatimuksia.

Rizkin joulukampanjassa voikin saada päivittäisestä lahjapaketista ilmaiseksi jopa 100 euroa riihikuivaa käteistä ihan vain pelkän paketin avaamalla. Käteiset ja edellä kerrotut talletusbonukset voidaankin käyttää Rizkin sivustolla tuttuun tapaan täysin oman mielen mukaan - eli siis myös vedonlyönnin parissa.

Klikkaa Itsesi Rizkin sivustolle tästä!

Coolbetin veikkaus-joulukalenterissa päivittäisiä etuja:

coolbetin joulukalenteri-kampanjaMyös Coolbetilla on tarjolla kunnon veikkaus-etuja joulukalenterin muodossa. Tässä kampanjassa jokainen joulukalenterin yllätysluukku sisältääkin yhden palkkion niin vedonlyöntiin kuin myös casinolle ja pokerinkin pariin.

Nämä veikkaus-edut ovatkin muun muassa korotettuja kertoimia, ilmaisvetoja, helppoja vedonlyöntibonuksia ja riskittömiä vetoja. Ja joinakin päivinä voi olla myös tarjolla vedonlyönti-kilpailuja, joissa on mahdollista voittaa ihan oikeaa käteistä rahaa!

Eikä tässäkään vielä kaikki... Coolbet nimittäin arpoo joulukalenteri-kampanjansa aikana myös upeita urheilumatkapaketteja niin Valioliigan kuin myös La Ligan El Clasicon pariin. Tämä joulukampanja kannattaa siis todellakin tsekata.

Suuntaa Coolbetin verkkosivuille tästä!

Joulun urheilutietovisa Bethardilla:

bethard joulukampanjaBethardilla joulukalenteri on rukattu vuonna 2018 mukavasti urheilutietovisan muotoon, joka tuo kaikille veikkaajille jokapäiväisiä etuja ja palkintoja 23. marraskuuta lähtien aina 26. joulukuuta saakka. Pääset avaamaan luukut ja vastaamaan urheilutietovisan kysymyksiin klikkaamalla Bethardin verkkosivuilta yläpalkissa näkyvää "Joulun urheilutietovisa" -linkkiä.

Kuhunkin visakysymykseen voi vastata vain kyseisen päivän ajan, ja mikäli pelaaja onnistuu löytämään kysymykseen oikean vastauksen, pääsee hän suorittamaan kampanjapäivälle nimetyn tehtävän. Tehtävä ei siis tule näkyviin, mikäli visa-vastaus sattuu olemaan väärä.

Tehtäviä suorittamalla voitkin sitten tienata itsellesi joka päivä uusia palkintoja, joten näitä palkkioita onkin tarjolla Bethardilla nyt peräti 33 kappaletta.

Siirry Bethardin sivuille tästä!

NordicBetin joulukalenteri 2018:

Nordicbetin Joulukalenteri 2018Peliyhtiöiden yksi kovimmista, kaikkien tuntema NordicBet avasi pellit vedonlyönti-markkinoiden joulukalenterien pelikentällä. Yhtiö nimittäin julkaisi ennakkotietona oman verkkosivustonsa blogi-osiossa countdown-tyyppisen mehustelun omasta vuoden 2018 joulukampanjastaan kaikkien tarvittavien taustatietojen kera.

Tärkein seikka tästä tausta-infosta onkin se, että Nordicbetin joulukalenteri starttaa vuonna 2018 tuttuun tapaan heti joulukuun alusta, eli 1.12. -päivämääränä. Tästä lähtien kaikki NordicBetin asiakkaat saavatkin joulukalenterista joka päivä kaksi erillistä tarjousta, joista toinen on suunnattu vedonlyöntiin ja toinen nettikasinolle. Pelaaja voi sitten itse päättää, hyödyntääkö hän vain toisen näistä päivä-eduista, vai nappaako hän molemmat talteen yhdellä kahmaisulla.

NordicBet myös kertoo, että nämä päivittäiset tarjoukset voivat olla lunastettavissa myös täysin ilmaiseksi ilman minkäänlaisia vaatimuksia, eli tätä joulukalenteria kannattaakin siis pitää silmällä aktiivisesti! Kampanjasta voikin irrota ilmaisvetoja, riskittömiä betsejä tai pelirahaa siis myös ilmaiseksi!

Siirry NordicBetin sivustolle tästä!

Gutsin joulu-kampanja: voita matka Las Vegasiin:

Gutsin jouluarvontaGuts ei ole lähtenyt tänä vuonna varsinaisesti joulukalenteri-linjalle, mutta täysin toimettomana ei tämäkään peliyhtiö ole pysynyt, kun joulu on lähestymässä. Tarjolla onkin nyt kerrassaan loistava jouluarvonta, jossa Guts arpoo jakoon upean matkapaketin Las Vegasin sykkeeseen.

Ja tähän arvontaan on vieläpä mahdollista päästä mukaan vain pelkkiä talletuksia tekemällä, joten kampanja sopii siis hyvin myös vedonlyöjille. Saatkin yhden arpalipun matka-arvontaan jokaisesta joulukuun 2018 aikana Gutsille tallettamastasi 50 eurosta. Eli yksi 50 euron talletus takaa sinulle siis paikan arvonnasta, mutta voit myös parantaa voittomahdollisuuksia tekemällä useampia talletuksia Guts-pelitilillesi joulukuun aikana.

Siirry Gutsin vedonlyöntiin tästä!

Joulukalenteri-ryminää myös Betsafella:

Betsafen joulukuu tuo jokaiselle pelaajalle tarjolle lukemattoman määrän lunastettavia ilmaisvetoja sekä muhkean 10 000 euron käteispotin. Palkintoja voi siis sadella tilille Betsafella joulun kieppeillä monella eri tapaa.

betsafen joulutarjouksetJoulukuu onkin jaettu Betsafella neljään eri osaan, joiden aikana pelaajat voivat tienata itselleen 5-200 euron ilmaisvedon vain oikealla rahalla asetettuja vetoja asettamalla (vähintään 1.50 kertoimella). Mikäli olet panostanut vedonlyönnissä yksittäisen ajanjakson aikana 10 euroa, saat palkkioksi minimitason 5€ riskittömän ilmaisvedon, kun taasen 100 euron panostuksilla saat 10 euron ilmaisbetsin. Mitä enemmän siis panostat, sitä suurempi ilmaisveto tilillesi napsahtaa.

Ja kunhan vain hyödynnät edes yhden näistä Betsafen neljästä joulukuun tarjouksesta, pääset myös  osallistumaan peräti 10 000 euron käteispotin pääarvontaan. Kunhan vain olet suorittanut yhden kerrotun panostustason, voit kerätä itsellesi arpalippuja jokaisesta ennen 24. joulukuuta klo 23:59 CET tehdystä 10 euron talletuksesta. 100 euron kertatalletus tuo sinulle siis samantien kymmenen arpalipuketta.

Arvonnassa 10 000 euron pääpotti jaetaan kymmeneen osaan siten, että kaikki kymmenen onnekasta voittajaa kuittaa itselleen 1 000 euron ilman kierrätysvaatimuksia.

Tsekkaa Betsafen joulu-edut tästä!

Betsson jakaa joululahjat jo nyt:

betsson jouluBetssonilla pelkkä joulukampanjaan osallistuminen tuo pelaajalle 10 euron riskittömän vedon ilman minkäänlaisia talletusvaatimuksia. Kyseistä kampanjan osallistumispainiketta kannattaakin siis käydä klikkaamassa Betssonin tarjoussivulla hetimiten, jottei kyseinen ilmaisbonus jää hyödyntämättä!

Hommaa ei kuitenkaan kannata jättää pelkästään tähän. Mikäli vain panostat Betssonin vedonlyönnissä vähintään 50 euroa kolmena sen nimeämänä aikavälinä (1.-9.12., 10.-16.12., 17.-23.12.), saat Betssonilta aina yhden yllätyslahjan seuraavina päivinä: 10.12., 17.12., 24.12. Nämä lahjat voivatkin olla niin ilmaisvetoja tai bonusrahaa kuin myös riihikuivaa käteishilloa.

Joulukuun ajan Betssonilla on toki käynnissä myös korkein kerroin -kisa, johon lasketaan kaikki sen vedonlyönnissä vähintään 10 euron panoksella asetetut voittavat betsit. Kilpailussa on jaossa 5 000 euron käteispotti, ja korkeimman kertoimen kisan aikana haistellut pelaaja nappaa taskuunsa 2 500 euroa puhtaana lapaseen.

Klikkaa itsesi Betssonille tästä!

Yhteenveto Joulukalenteri-kampanjoista 2017

Joulukalentereita tarjotaan vedonlyöjille ja veikkaajille ihan joka vuosi, ja joka vuosi nämä joulukampanjat ovatkin vain kasvaneet kasvamistaan. Ja samalla kun uusia vedonlyöntyhtiöitä puskee markkinoille koko ajan lisää, on myös joulukalenterien kokonaismäärä ollut trendinä kasvavaa luokkaa - vaikkei nämä uudet vedonlyöntiyhtiöt aina joulukalenteri-kampanjointiin lähdekään tulokasvuosinaan mukaan.

JoulukalenteritMutta kun katsomme aikajanalla hieman taaksepäin, voimme huomata, että esimerkiksi juuri joulukuu 2017 oli näiden joulukalenteri-kampanjoiden suhteen todellista tarjous-juhlaa. Markkinoilta löytyikin kaikkinensa noin kymmenen erilaista, hulppean suurta joulukalenteria tai muuta joulukampanjaa, joita vedonlyöjät pääsivät hyödyntämään jokapäiväiseen tahtiin.

Suurin joulukalenteri -kampanja löytyi vuonna 2017 Mr Greeniltä, sillä tähän, peräti 45 päivän ajan käynnissä olleeseen joulukalenteriin sisältyi erilaisia etuja ja palkintoja täyden miljoonan euron edestä. Guts -peliyhtiön järjestämässa joulukampanjassa palkintopotti oli kaikki edut ja tarjoukset yhteenlaskettuna myös käsittämättömissä sfääreissä, 600 000 euron lukemissa.

NordicBetillä joulukalenteri-kampanjaan liittyi taasen peräti 200 000 euron loppuarvonta, jossa kaksi onnekasta peluria kuittasivat 100 000 euroa riihikuivaa rahaa puhtaana lapaseen. Ja Unibetilla taasen arvottiin joulun päätteeksi jakoon uudenkarhea Ford Mustang -auto. Ja näistä kaikki olivat siis vain joulukalenterien loppuhuipennuksia, sillä kalenterit tarjosivat näiden jättimäisten palkintojen ohella myös niitä jokapäiväisiä vedonlyönti-etuja hyödynnettäväksi!

Palkinnot ja edut olivat siis jo viime vuonna huikeaa luokkaa, joten samaa tykitystä voidaan odottaa oduvan kohdalle myös joulukuussa 2018!

Palaute