B-Bets - Arvostelu

B-Bets arvostelu

Place your B-Bets!

Täällä Urheiluveikkaukset.comilla pyrimme aina esittelemään teille A-luokan vedonlyöntisivustoja, jonka vuoksi olimmekin hieman skeptisiä kun eteemme ilmestyi B-Bets nimellä kulkeva. Emmehän me tai lukijamme mitään B-luokan palvelua halaja, mutta jostain kumman syystä firma on silti puksuttanut tasaisesti eteenpäin jo vuodesta 2014 lähtien!

Monikaan ei ollut aiemmin kuullut B-Betsin ilosanomaa, mutta nyt sivustolla ollaan päätetty keskittyä selkeästi enemmän suomalaisten pelaajien palvelemiseen. Monipuolisuuden puutteesta B-Betsiä ei voi myöskään syyttää, sillä sivustolla on vedonlyönnin lisäksi tarjolla myös kasinon, livecasinon ja pokeria. Lisäksi sivustolla on jopa oma tarjoushuutokauppansa, joten lähdetäänpä selvittämään mistä on oikein kyse!

B-Bets vedonlyönti

Tärkein osa mitä tahansa vedonlyöntisivustoa on ilman muuta se millaisen valikoiman se pystyy pelaajilleen oikein tarjoamaan. Monipuolisuuden osalta B-Bets ansaitseekin hyvän keskitason arvosanan, ja mukana ovat totta kai kaikki suurimmat lajit kuten jalkapallo, jääkiekko, koripallo sekä Amerikassa huippusuositut jenkkifutis ja baseball. Näistä viidestä onkin sivustolla tarjolla kaikista eniten kertoimia. 

Pienempiä lajeja ei kuitenkaan olla unohdettu, ja pelattavaa riittääkin hyvin myös vähemmän tunnetuista urheilumuodoista kuten beach volley, vesipallo, e-sports tai vaikkapa squash. Mielenkiintoisin asia valikoimassa on kuitenkin ainutlaatuinen huutokauppa, jossa sivuston omilla BidBets-kolikoilla voit ostaa itsellesi erilaisia tarjouksia ja etuja muun muassa vedonlyöntiin!

B-Bets Kertoimet

B-Bets ei lukeudu maailman suurimpien vedonlyöntisivustojen joukkoon, ja tämän vuoksi kenellekään ei varmasti tule kovinkaan suurena yllätyksenä että kertoimet varsin keskimääräistä tasoa. Pienempien lajien osalta voidaan toki nähdä ilahduttavia poikkeuksia, ja lisäksi huutokauppojen avulla voit myös ostaa kertoimiin boostia! Isommissa lajeissa yllätyksiä ei nähdä, eli kokonaisuutena rahoilleen saa B-Betsillä vastinetta ihan mukiinmenevästi.

B-Bets Live-vedonlyönti

Live-vedonlyönti tuntuu muuttuvan vuosi vuodelta yhä vain suositummaksi, ja onneksi live-betsit ovatkin saatavilla myös B-Betsin valikoimassa. Mikään maailman laajin live-puoli ei ole kyseessä, mutta pelattavaa riittää kuitenkin kymmenien kohteiden verran lähes kellon ympäri. Kuten arvata saattaakin, kertoimien osalta suunnilleen samanalainen tarina jatkuu kuin pre match -vetojenkin osalta, eli isommissa lajeissa keskitasoa ja pienemmissä satunnaisesti suurempaa.

Kohdevalikoiman osalta pääpaino asettuu monen muun live-vedonlyönnin tapaan jalkapalloon ja tennikseen - onhan tuo kaksikko ylivoimaisesti sopivin live-betseihin. Pelattavaa riittää kuitenkin myös esimerkiksi jääkiekon, käsipallon, koripallon ja jopa e-sportsin saralla.

Sivusto & vedonlyöntialusta

B-Bets ei ollut aiemmin ollut kovinkaan kiinnostunut suomalaisten pelaajien palvelemisesta, mutta kesällä 2018 heidän toimistollaan nähtiin viimeinkin valo ja palvelut päätettiin kääntää myös sinivalkoisella sydämellä varustetuille pelaajille sopivaksi. Tämähän olikin ilahduttava uutinen, vaikka valitettavasti käännöstyö ei ainakaan vielä tässä vaiheessa ole toteutunut täydellisesti. Muita kielivaihtoehtoja ovat englanti, espanja, venäjä, portugali, saksa, ruotsi ja norja.

Tyyliltään B-Bets on ihan ok-tason tapaus, eli mitään silmiä hivelevää orgasmia pelaamisesta tulee tuskin saamaan. Tumma tausta sinisillä ja punaisilla elementeillä onkin aika peruskauraa mitä vedonlyöntisivustoihin tulee, eli ei mitään valittamista tältä osin. B-Betsillä ollaan myös ymmärretty välttää turhia välianimaatioita sun muita ylimääräisiä sekoiluja.

Itse sivuston osalta ei ole myöskään mitään valittamista mitä B-Betsiin tulee, sillä kaikki on toteutettu vähintään melko selkeästi. Parempiakin sivustoja käytettävyydeltään on tosin olemassa, mutta ihan hyvää työtä B-Betsillä on kuitenkin tehty. Latausaikojen tosin soisi olevan hieman lyhyempiä.

B-Bets Mobiili

B-Bets haluaa pysyä kehityksen kärjessä, ja vaikka mobiiliversion tarjoaminen sivustosta ei välttämättä enää tarkoitakaan sitä niin on erittäin olenaista että sellainen kuitenkin löytyy. B-Betsillä pelaaminen ei vaadi sinulta sivuston oman sovelluksen lataamista, sillä sellaista ei edes ole. Oman sovelluksen kautta pelaaminen voisi olla kyllä kätevämpää, mutta ainakaan se ei ole nyt tukkimassa laitteesi muistia. 

Pelaaminen ja vetojen lyöminen sujuu siis suoraan selaimesi kautta paremmin kuin hyvin, ja itse betsien lisäksi mobiiliversiossa luonnistuu myös tilin luonti, bonusten lunastaminen tai rahansiirtojen tekeminen. Responsiiviset mobiilisivut optimoituvat täydellisesti näytön kuin näytön kokoon, eli tykkäsit sitten pelata älypuhelimella tai tabletilla niin kaikki tulee sujumaan erittäin hyvin. 

Maksutavat

Urheiluveikkaus.comilla pääsemme usein vastaamaan kysymykseen siitä onko jonkin vedonlyöntisivuston voitoista pakko maksaa veroja, ja tuohon vastauksen saadakseen täytyy aina katsella minkä lisenssin alaisena kukin sivusto toimii. B-Bets on onneksi hankkinut äskettäin itselleen Maltan peliviranomaisten myöntämän lisenssin joka takaa verovapaat voitot kaikille suomalaisille pelaajille.

Pienin talletus jonka B-Betsille voi tehdä on 10 euroa, mutta veikkausbonuksen nappaamiseenhan tarvitsee vähintään 20€ talletuksen. Talletusvaihtoehtoja riittää sivustolle melkoisesti aina tutuista ja turvallisista luottokorteista kuten Visa ja Mastercard Zimpleriin, jonka avulla vedonlyöntitalletusten tekeminen on mahdollista laskulla! 

Kotiutusten osalta B-Betsin tarina on paljon heikompi, sillä saatavilla on vain ja ainoastaan pankkisiirtoja. Siitä siis iso miinus, mutta onneksi talletusmenetelmiä on paljon ja ne tapahtuvat saman tien eli reaaliajassa. Kotiutuksia joutuukin sitten odottelemaan sen muutaman päivän.

Talletustavat:

- Visa & MasterCard (luotto- ja debit-kortit)
- Trustly (verkkopankkitalletukset)
- Neteller & Skrill (nettilompakot)
- Zimpler (laskulla tallettaminen)
- PaysafeCard -kortit

Kotiutustavat:

- Pankkisiirrot

Asiakaspalvelu

Kaikki vedonlyöntisivustot antavat pelaajilleen jonkinlaista asiakaspalvelua (tai ainakin varmasti laadukkaat antavat), ja myös B-Betsillä on oma avulias tiiminsä joka auttaa sinua selvittämään kaikki sivustolla kohtaamasi ongelmat. Palvelua on tarjolla sivustolla kahdella eri tapaa, live chatin sekä sähköpostin kautta.

Urheiluveikkaus.com suosittelee lukijoilleen aina live chatin käyttöä kun se vain on mahdollista klo 12-24 CEST välillä. Muina aikoina apua saa sähköpostin välityksellä, ja löytyypähän B-Betsiltä myös oma usein kysyttyjen kysymysten -osio joka kannattaa tsekata ennen kuin lähtee lähettämään pyyntöä tiimille. Valitettavasti B-Betsin asiakaspalvelu on saatavilla juuri nyt vain englanniksi, joten toivotaan että tuohon tulee muutos ja äkkiä!

Yhteenveto

On mukavaa että B-Bets on viimeinkin päättänyt panostaa suomalaisiin pelaajiin kunnolla, mutta ainakaan vielä tässä vaiheessa sitä ei olla hoidettu täydellisesti. Sivuston käännös jättää joiltakin osin toivomisen varaa ja pitkät latausajat eivät auta pelikokemusta plussan puolelle. Itse palvelut ovat kuitenkin B-Betsillä ihan kunnossa ja saitista voi nauttia ainakin mikäli tykkäät myös kasinopeleistä.

Lisäksi uusille pelaajille on saatavilla myös keskimääräistä parempi tarjous, jonka avulla ensitalletuksesi tuplataan aina peräti 100 euroon saakka! 100% vedonlyöntibonus kannattaakin ehdottomasti käydä nappaamassa talteen, ja sehän onnistuukin kaikkien tältä sivulta löytyvien linkkien kautta!

Palaute