Karavaani kulkee loukkaantumishuolista piittaamatta

bayern münchen

Bayern Münchenin loukkaantumiset eivät tule haittaamaan tämän illan ottelussa, kun Münchenin pojat lähtevä vierailulle Skotlantiin. Celtic saa siis vieraakseen Baijerilaiset Celitic Parkissa tänään illalla kello 21.45, ja uumoilemme myös samanlaista turpakeikkaa Celiticille, vähän samalla tavalla kuin noin pari viikkoa sitten kävi.

Tänä iltana Celtic Parkissa rytisee

Viimeksi joukkueiden kohdatessa Allianz areenalla Münchenissä, Baijerilaiset rökittivät Skotlantilaiset luvuin 3-0. Ja kun Jupp Heynckes otti ohjat käsiin Carlo Ancelotilta, olemme ryhtyneet näkemään jälleen vanhan kunnon, pysäyttämättömän Bayern Müncheniä. Viisi voittoa putkeen, vaikka välissä olikin pari aika kovaa matsia Bundesliigassa RB Leipzigiä vastaan. Mutta tosissaankin, Heynckesin palattua, joukkue ei ole kokenut yhtään häviötä.

Vaikka Lewandowski, Müller, Ribery ja Neuer eivät pelaakaan tänä iltana Skotlannin vierailulla, on tasoero kuitenkin niin valtava, että tällä ei pitäisi olla kauhean suurta merkitystä. Kuten huomaat alla olevasta taulukosta, ykkösen ruksaaminen on kaikilla vedonlyöntitoimistoilla yli kahdeksaa, kakkonen hieman yli 1,30 ja ruksiinkaan ei ole kauhean suurta luottamusta. Kannattaa siis katsella vedonvälittäjillä vaikkapa tehtyjen maalien määrää, sillä pari maalia Baijerille on kyllä taattu, ja Celticin kaikki pelit ovat olleet aika lahtaamiskeikkoja suuntaan tai toiseen, ja vain toinen joukkueista on tehnyt maaleja Celticin pelaamissa matseissa.

Eli Bayern München siis tänään illalla voittoon, mutta sanottuamme sen, ikinä ei kannata aliarvioida kotikenttäetua, sillä vastustajaahan ei ikinä kannata aliarvioida, sillä useaan otteeseen ovat suuret joukkueet lähtemään ilman minkäänlaisia pisteitä, varsinkin kun kyseessä on Mestarien Liiga.

Alapuolelle olemme keränneet nyt jälleen listan suosituilta vedonlyöntitoimistoilta, ja ne ovat vain suuntaa antavia. Tarkastathan siis oikeat voimassa olevat kertoimet itse vedonvälittäjän sivuilta. Muistathan myös käydä katsomassa promosivut vedonvälittäjien luona, sillä sieltä varmasti löytyy jotain mehukasta ylimäärästä, kuten bonusrahaa, ilmaisvetoja, riskittömiä vetoja, sekä muita varmasti rahanarvoisia etuja sekä kampanjoita. Pääset näiden vedonvälittäjien sivuille, klikkaamalla suoraan vedonlyöntitoimiston omaa logoa. Bayern München lähtee siis vierailulle tänä iltana Skotlantiin, ja ottelu pelataan siis Glasgow’n Celtic Parkissa näitä kelttejä vastaan kello 21.45 Suomen aikaa.

 

Vedonlyöntisivustot1X2
8.505.401.39
ComeOn! logo8.505.201.37
Betfair vedonlyöntisivusto logo9.005.501.36
Nordicbet8.805.601.37
Bethard - Winners Dare More -logo9,255.351.39

 

Kampanja