MYPA ja keskikenttämies Ymer Xhaferi ovat solmineet kauden loppuun asti kestävän sopimuksen, seura tiedotti verkkosivuillaan.

Xhaferi harjoitteli MYPA:n mukana viisi päivää ennen sopimuksen allekirjoittamista. Paperissa on optio myös ensi vuodesta.25-vuotias kosovolaispeluri on pelannut aiemmin Veikkausliigaa AC Oulussa (2007) ja FF Jarossa (2010). Viime kesänä Pietarsaaressa hän teki 4 maalia 25 liigaottelussa. Jaron jälkeen Xhaferi on pelannut Makedonian pääsarjaa toukokuun loppuun asti.Xhaferi oli täsmähankinta, kertoo urheilukehityspäällikkö Marco Manso.- Antti Okkosenloukkaantumisesta lähtien olemme etsineet keskikenttäpelaajaa, joka ei ole pelkkä nuori lupaus, vaan oikean tasoinen mies oikealle paikalle.Päävalmentaja Toni Korkeakunnasodottaa Xhaferin tuovan tehoja hyökkäyspäähän.- Ymer on taitava ja pallollisesti hyvä vasenjalkainen pelaaja, joka tuo toivottavasti hyökkäyskolmannekselle luovia, rohkeita ratkaisuja ja parempaa ruokintaa hyökkääjille, Korkeakunnas kuvailee.Xhaferia kaavaillaan siis keskikentälle hyökkäävään rooliin.- Siihen olen hirveän tyytyväinen, että erikoistilannepelaaminen on meillä nyt niin vahvaa, mutta pelitilanteista on onnistuttu tekemään liian vähän maaleja. Uskon, että Ymer tuo siihen paljon lisää.Koska Xhaferi on pelannut keväällä, hän on pelikelpoinen vasta kansainvälisen siirtoikkunan auettua elokuun alussa. Tulevan lauantain Haka-MYPA-peliin hän ei siis vielä ehdi, vaan tehnee debyyttinsä MYPA-TPS-ottelussa sunnuntaina 7.8.- TPS-peliin on 1,5 viikkoa aikaa. Ymer pystyy nyt pelaamaan hyvin varmasti 60-75 minuuttia, mutta TPS-ottelussa hän on varmaan aika lähellä 90 minuutin kuntoa, Korkeakunnas mainitsee.