Jalkapallon MM-kisoissa koettiin perjantaina kaksi huikeaa jännitysnäytelmää, kun Hollanti kaatoi Brasilian iltapäiväottelussa 2-1 ja Uruguay ja Ghana selvittivät paremmuuttaan rangaistuspotkuilla.

Hollanti löi puolivälieräottelussa Brasilian 2-1 ja eteni neljän parhaan joukkoon. Hollanti pelasi viimeksi välierissä Ranskan MM-turnauksessa vuonna 1998. Oranssipaitojen ainoasta maalista vastasi Wesley Sneijder, joka puski ottelun voittomaalin, kun pelikello näytti 68 minuuttia. Kymmenen minuuttia ennen Sneijderin voittomaalia Brasilian keskikenttämies Felipe Melo oli puskenut pallon omaan maaliin. Melon peli päättyi lopulta ennen aikojaan, kun mies hölmöili itsensä suihkuun.

Uruguayn ja Ghanan välisestä ottelusta ei dramatiikkaa puuttunut. Varsinainen peliaika ei suuria hienouksia tuonut, mutta jatkoajan loppuminuutit ja rangaistuspotkukisa olivat jännitysnäytelmiä parhaasta päästä. Ottelun lisäaikaa oli pelattu täydet 30. minuuttia, kun Ghanalla oli loistava paikka siirtää pallo Uruguayn verkkoon. Luis Suarez pysäytti pallon kuitenkin kädellään ja tuomari tuomitsi Ghanalle rangaistuspotkun. Asamoah Gyan asettui vetämään rangaistuspotkua, mutta tulinen veto kimposi yläriman kautta katsomoon. Uruguay oli lopulta parempi rangaistuspotkuilla ja se etenee välieriin.

Uruguay jatkaa MM-kisojen välieriin Hollannin vastustajaksi. Välieräottelu pelataan tiistaina.

Jalkapallon MM, tuloksia 2.7.2010:

Uruguay - Ghana rpk 4-2, 1-1 (0-1)

0-1 Sulley Muntari (45) 1-1 Diego Forlan (55)

Hollanti - Brasilia 2-1 (0-1)

0-1 Robinho (10) 1-1 Felipe Melo om (53) 2-1 Wesley Sneijder (68)