mainos

Valioliigan maalikuningas

Päivitetty
U Urheiluveikkaus.com
Näytä lisää
Näytä vähemmän

Historiansa aikana Valioliiga on todistanut huikeiden maalintekijöiden suorituksia. Pitkiä uria pelanneet pelaajat tekivät liigan alkuvaiheessa hurjaa jälkeä niin kausikohtaisesti kuin koko urankin osalta, sillä otteluita oli tuolloin vielä 42. Kaudelle 1995/96 siirryttiin nykyiseen 20 joukkueen ja 38 ottelun malliin. Yhden kauden maaliennätys rikottiin viime kaudella, kun norjalaistykki Erling Braut Haaland takoi peräti 36 maalia. Katsotaanpa, ketkä ovat suosikkeja maalipörssin ykköseksi kauden 2023/24!

Vedonlyönti Valioliigan maalipörssistä

Markkinan mukaan Golden Bootin voittajaksi ei ole tällä kaudella kuin yksi ennakkosuosikki. Maalikuningaskertoimet Valioliigassa 2023/24 ovat Haalandin kohdalla pääsääntöisesti alle kahden. On käytännössä ennenkuulumatonta, että jonkin pelaajan todennäköisyyden maalipörssin voitolle nähdään olevan suurempi kuin kaikkien muiden yhteensä.

Haalandin maalikuninkuuden puolesta puhuu käytännössä kaikki, sillä mies on löytänyt paikkansa muutenkin ylivertaisesta materiaalista ja on vasta 23-vuotias. Manchester City on kaivannut norjalaisässä tyylistä maaliruiskua vuosikaudet ja heti ensimmäinen kausi oli jackpot. Juuri odotusten täyttyminen heti aluksi on tekijä, jonka kautta muiden mahdollisuuksia voi lähestyä.

Markkina asettaa kakkoseksi Liverpoolin Mohamed Salahin. Kolme kertaa urallaan kyseisen palkinnon voittanut egyptiläinen oli muun joukkueen tavoin yössä viime kaudella, mutta silti Salah sai kasaan kelvolliset tehot. Mies on leiponut urallaan yli 30 maalin kauden ja Liverpoolin hyökkäyspää on erittäin vaarallinen. Saatuaan lepoa Salah voi hyvinkin yltyä kamppailuun maalitilaston kärkisijasta.

Kolmantena listalla on vahvasti Bayern Müncheniin koko kesän ajan linkitetty Harry Kane. Spurs-ikoni on vuodesta toiseen luotettava verkon heiluttaja ja Tottenhamin pelin kokonaisuuden mennessä aktiivisempaan suuntaan Kanelle voi aueta entistäkin enemmän paikkoja. Mies on vaarallinen myös erikoistilanteissa, joten huippukausi laittaa edelleen kenet tahansa ahtaalle.

Kertoimet Valioliigan maalikuningas 2023/24

Ketkä voisivat olla potentiaalisia haastajia, mikäli Haalandin kauteen mahtuu heikompia jaksoja tai muuta epäonnea?

Paras maalintekijä kertoimet Premier League Odds Bookmaker
Erling Haaland 1,25
Mohamed Salah 16,00
Heung-Min Son 24,90
Marcus Rashford 26,10

· Bukayo Saka. Arsenalin nuori maajoukkuepelaaja nostaa profiiliaan jatkuvasti ja oli jo viime kaudella ajoittain huikea. Vaikkei pelipaikka olekaan keskushyökkääjänä, Saka on Salahin tavoin paljon keskelle leikkaava kärkitrion oikea laita. Koska Arsenal tulee pelaamaan entistä enemmän käyttäen keskushyökkääjää, jonka tehtävänä on linkittää keskikenttää ja hyökkäystä, paikkoja avautuu erityisesti laitoihin.

· Gabriel Martinelli. Brasilialainen on kypsynyt Arsenalissa huikean vaaralliseksi yksi yhtä vastaan – hyökkääjäksi ja myös viimeistely on entistä tasaisempaa. Martinelli on vaarallisimmillaan yhtä kuuma kuin kuka tahansa Valioliigan pelaajista ja mikäli koko joukkue ottaa jälleen yhden askeleen kohti mestaruustaistelua, Martinellin löytyminen korkealta maalitilastossa ei olisi mikään yllätys.

· Darwin Núñez. Uruguayn maajoukkuehyökkääjän ensimmäinen kausi Liverpoolissa ei ollut sitä mitä mies itse halusi, mutta nyt ennusmerkit viittaavat siihen, että suunta on ylöspäin. Mies on osoittanut urallaan, että reppu heiluu kun tilaisuuksia tulee. Liverpoolin laajassa hyökkäyskalustossa avauskokoonpanon paikkakin on toki tiukassa, mutta Benfica-vuosien iskussaan Darwin on huippuvaarallinen. 24-vuotias ja isokokoinen kärkimies on vauhtiin päästessään vaikea pideltävä ja potentiaalinen kärkipään nimi.

· Julian Álvarez. Mikäli Haaland joutuisi olemaan sivussa kauden aikana, Álvarez osoitti jo ensimmäisellä kaudella olevansa huippunimi maalintekijänä. Argentiinalainen soittaa lähtökohtaisesti kakkosviulua Cityssä, mutta potentiaali aina maalikuninkuuteen asti on ehdottomasti olemassa. Jos vastuu kasvaa, City siirtyy kahden kärjen taktiikkaan tai Haalandille tulee valitettava pidempi jakso sivussa, sarjan vaarallisin hyökkäys luo Álvarezille valtavasti tilanteita.

Muita markkinan asettamia huippunimiä ovat Manchester Unitedin Marcus Rashford, Chelsean Christopher Nkunku sekä Arsenalin Gabriel Jesus. Kauden alla loukkaantunut Jesus joutuu kuitenkin antamaan reilusti tasoitusta terveenä kauteen lähteville. Listan ulkopuoleltakin löytyy nimiä, jotka ovat huippukauden pelatessaan korkealla. Mitä tekevät vaikkapa keskikenttäänsä vahvistaneen ja nousussa olevan Newcastle Unitedin hyökkääjät alkavalla kaudella?

Valioliigan kaikkien aikojen maalintekijät

Kuten todettua, Valioliiga (internal linki) on tarjonnut huikeita maalimääriä ja upeita maalikuninkaita jo yli 30 vuotta. Seuraavassa ovat kaikkien aikojen maalintekijät ennen Premier League 2023-24 kautta.

Nimi

Maalimäärä
Alan Shearer 260
Harry Kane 213

Wayne Rooney

208

Andrew Cole

187

Sergio Agüero

184

Frank Lampard

177

Thierry Henry

175

Robbie Fowler

163

Jermain Defoe

162
Michael Owen 150

Ainoa Valioliigassa enää pelaava pelaaja kyseisellä listalla on Harry Kane. Sijoilla 10-20 on niin ikään vain yksi aktiivipelaaja, 139 maalillaan sijalla 14 oleva Mohamed Salah. Sijalta 22 löytyy 115 kertaa osunut, tätä nykyä Chelsean riveissä pelaava Raheem Sterling. Salahilla onkin realistinen mahdollisuus nousta kymmenen kärkeen terveenä pysyessään jo tämän kauden aikana.

Suomalaiset maalintekijät Valioliigassa

Kaikkien aikojen suomalainen maalintekijä on urallaan Chelsean ja Birminghamin riveissä maaleja tehnyt Mikael Forssell, jonka saldo on 34 osumaa. Parhaalla kaudellaan Forssell takoi Birminghamin paidassa 16 maalia, joka oikeutti maalipörssin viidenteen sijaan. Maalikuninkuus meni kyseisellä kaudella Henrylle 23 maalilla.

Toisena listalla on Jonatan Johansson, jolle kertyi Charltonin riveissä kaikkiaan 27 Valioliigamaalia. Kolmannen sijan jakavat juuri MLS-liigaan siirtynyt Teemu Pukki sekä mittavan uran tehnyt legendaarinen Liverpool-puolustaja Sami Hyypiä. Molempien herrojen maalimäärä näyttää 22 osumaa. Kaudella 2023/24 listalle ei tule näillä näkymin uutta väriä, sillä Brentfordin riveissä kirjoilla ollut Marcus Forss edustaa tätä nykyä Championshipissä pelaavaa Middlesbroughta. Näin ollen Valioliigassa ei viime kauden tavoin pelanne yhtään suomalaista, mikäli siirtohuhuissa vahvasti ollut Joel Pohjanpalo ei siirry sarjaan kesken kauden. Kaikkiaan suomalaisia futaajia on esiintynyt Valioliigassa ja tätä edeltäneessä 1. Divisioonassa yhteensä 21.

Suomalaiset jalkapalloilijat ulkomailla ovat tätä nykyä jälleen nousussa, mikä johtaa toivottavasti esiintymisiin myös Euroopan huippuliigoissa kasvavissa määrin. Kaikkiaan 11 suomalaista on onnistunut maalinteossa Valioliigassa, ensimmäisenä sittemmin Huuhkajien päävalmentajanakin nähty Mika-Matti Paatelainen. Mixu onnistui Bolton Wanderersin paidassa Valioliigatasolla vain kerran, kaudella 1995/96 Evertonia vastaan. Milloin näemme seuraavan suomalaisen maalintekijän valjussa?

Vedonlyönti Premier League Golden Boot

Useat yhtiöt tarjoavat vaihtoehtoja paitsi vedonlyöntiin maalikuninkuudesta, myös muita yksilökategorioita. Eräs tämän kauden erikoisista on maalipörssin voittaja pl. Haaland. Lyöt siis vetoa siitä, kuka sijoittuu korkeimmalle, kun norjalaiskärki otetaan pois listalta. Totta kai ehdokkaasi voi voittaa vaikka koko tilaston, mutta kertoimet muuttuvat huomattavasti tasaisemmiksi. Samanlaisia vetoja on tarjolla mm. Formula 1 -kisoissa.

Kultaisen Kengän voitto ei ole kirkossa kuulutettu asia ja yksilöpuolelta löytyy useita kiinnostavia vedonlyönnin vaihtoehtoja, mm. Eniten maalisyöttöjä. Syöttötilasto on nykyään jatkuvasti paremmin tilastoitu ja tarkemmin seurattu tilasto. Vedonlyönnin vaihtoehtoja löytyy kausivedoista sekä ennakkoon että muuttuvilla kertoimilla myös kauden aikana. Urheiluveikkaus.com pitää sinut kartalla huippukertoimista myös tässä kategoriassa, mikäli muutoksia tulee.

Tervetuloa matkaan seuraamaan Valioliigan dramaattista kautta, joka tulee taatusti sisältämään jälleen huikeita käänteitä ja ennen kaikkea maailmanluokan viihdettä viikosta toiseen! Saat kauttamme asiantuntijoiden näkemyksiä ja nostoja markkinan eri toimijoilta, sillä poimimme parhaan arvon antavat vihjeet puolestasi. Lähde siis mukaan, sillä Valioliiga antaa huipputason kohteita ja upeita matseja kesästä kevääseen!

Kommentit

Palaute