Vanhat kiistakumppanit kohtaavat keskiviikkoiltana klo 20.20 kamppailussa, jossa määritellään jo pitkälti tämän kevään jääkiekon MM-kisojen lohko B:n kärkisijan kohtaloa.

Kertoimet Suomi - Ruotsi

Tausta ja joukkueet

Suomi on avannut turnauksen erinomaisella tavalla. Norja kaatui tyylipuhtaasti, Latviaa vastaan Leijonat saivat hyvän oppitunnin vaatimustasosta ja USA:n yltiöfyysinen pelaaminen kääntyi heitä itseään vastaan. Hurjan määrän ylivoimaa pelannut Jukka Jalosen Suomi murjoi viime kevään pronssimitalistia numeroin 4-1. Ruotsi-ottelun jälkeen Leijonilla on edessään toki yhä laadukkaita vastuksia vielä alkulohkonkin puolella, kuten mm. Kari Jalosen luotsaama Tshekki.

Suomen ryhmä sai täydennystä NHL-kaukaloista, kun pudotuspelien ensimmäisen kierroksen game sevenin jatkoajalla hävinneen Dallas Starsin tähtipuolustaja Miro Heiskanen ilmoitti olevansa käytettävissä. Heiskanen kuuluu koko jääkiekkomaailman mittapuulla tähtiluokan puolustajiin, jonka luistelu tulee tekemään tuhoisaa jälkeä MM-kaukaloissa. Nyt Leijonilla on laittaa ylivoimalle viivaan Heiskanen tai Sami Vatanen, joista kumpikin on kiekon kanssa huipputaitava, maltillinen ja varmasti yhteistyöhön Mikael Granlundin kanssa kykenevä. Heiskanen ei ehdi vielä keskiviikon peliin, mutta tulee mukaan lohkovaiheen loppupuolella ja nostaa puolustuksen korkeaa profiilia entisestään.

Ruotsin turnaus on alkanut myös voitokkaasti. Seitsemän NHL-pelaajan ryhmästä ei löydy naapurimaan kirkkaimpia tähtiä, mutta voitot ovat irronneet Tshekistä lukemin 5-3 sekä Itävallasta maalein 3-1. Länsinaapurin media toistaa kuitenkin jo viime kevään kisoista tuttua mantraa, jossa päävalmentaja Johan Garpenlövin nauttiman luottamuksen määrä joukkueen keskuudessa kyseenalaistetaan selkeästi. Tshekin kaatamisesta huolimatta suurin koetinkivi tulee olemaan Suomen kohtaaminen keskiviikkona hurmoksessa elävän Nokia Areenan yleisön edessä.

Pelikohteet

Markkina on asettanut Suomen suosikiksi kerrointen puhuessa n. 50% todennäköisyyden puolesta Leijonien suoran voiton osalta. Ruotsin suora voittokaan ei kuitenkaan ole todennäköisyytensä osalta yleisesti ottaen alle 30% luokkaa, joten suuresta tasoerosta ei voida puhua. Myös moneyline-kertoimet ovat kiinnostavia, sillä on hyvinkin mahdollista, että lohkon loppuvaiheessa kummankin ainoa pistemenetys on tullut tästä ottelusta. 

Joukkueiden otteluiden runsasmaalisuus on ollut jopa jossain määrin yllättävää, sillä Suomen maaliodottama laskettiin ennen kisojen alkua kisojen matalimpien joukkoon. Omissa ei olekaan soinut kuin kahdesti, mutta peliväline on kaivettu vastustajan nuotasta jo 11 kertaa kolmessa ottelussa. Yli 4,5 maalin kertoimet ovat nousseetkin jo hämmentävän korkealle tasolle, sillä tilanteen voi odottaa normalisoituvan kisojen edetessä. Se, tapahtuuko tasaantuminen vielä keskiviikkona, on jo toinen asia.

Joukkueet jakavat lohkon kärkisijaa pisteiden osalta ennen keskiviikkoillan huippukamppailua, joten edessä on äärimmäisen mielenkiintoinen kiekkoilta kisoista täysin syttyneen Suomen kansan seuratessa Leijonien edesottamuksia. Keskiviikko klo 20.20 hiljentää katuja pitkin Suomea, kun lohkon kärkiryhmät hakevat asetelmia jatkopeleihin. Nähtäväksi jää, jatkuuko maali-iloittelu edelleen vai löytyykö arvo jo vähitellen underin puolelta!

Muista lukea vedonlyöntivinkkimme Suomi - Ruotsi.