mainos

Jääkiekon MM

Päivitetty

Suomi isännöi kevään 2022 miesten jääkiekon MM-kisoja yhdeksättä kertaa. Kuusi kertaa Suomi on ollut isäntänä yksin, kahdesti kisat on jaettu Ruotsin kanssa. Yhtään MM-mitalia Leijonille ei ole kuitenkaan kotikisoista kertynyt.  

Näin pelataan

Suomi pelaa alkulohkossa B. Kahdessa alkulohkossa on kummassakin kahdeksan joukkuetta, jotka pelaavat jokainen kertaalleen toisiaan vastaan. Suomi pelaa kaikki seitsemän otteluaan Tampereen uudella Nokia Areenalla. Toisena pelipaikkana toimii Nordenskiöldinkadun jäähalli Helsingissä. Kummankin lohkon viimeiseksi sijoittuvan ryhmän kohtalona tulee toimimaan putoaminen B-sarjaan. 

Alkulohkojen jälkeen siirrytään puolivälieriin, joita pelataan molemmilla isäntäpaikkakunnilla. Välieristä eteenpäin ainoana pelipaikkakuntana toimii Tampere. Välierät käydään lauantaina 28.5. ja mitaleiden kohtalot ratkotaan heti seuraavana päivänä. Loppuottelu pelataan sunnuntaina 29.5. klo 20.20. 

Suomen ottelut alkulohkossa ovat seuraavat

  • Pe 13.5. klo 20.20 Suomi – Norja 

  • La 14.5. klo 20.20 Latvia – Suomi 

  • Ma 16.5. klo 20.20 Suomi – USA 

  • Ke 18.5. klo 20.20 Suomi – Ruotsi 

  • Pe 20.5. klo 16.20 Iso-Britannia – Suomi 

  • La 21.5. klo 16.20 Itävalta – Suomi 

  • Ti 24.5. klo 20.20 Suomi – Tšekki 

Pudotuspelien ajankohdat ja ottelupaikkakunnat ovat seuraavat:

Puolivälierät

  • To 26.5. klo 16.20 Tampere 

  • To 26.5. klo 16.20 Helsinki 

  • To 26.5. klo 20.20 Tampere 

  • To 26.5. klo 20.20 Helsinki 

Välierät

  • La 28.5. klo 14.20 Tampere 

  • La 28.5. klo 18.20 Tampere 

Pronssiottelu

  • Su 29.5. klo 15.20 Tampere 

Loppuottelu

  • Su 29.5. klo 20.20 Tampere 

Suomen joukkue

Jukka Jalosen joukkueen tavoite on selkeä: täydentää kaikkien aikojen kiekkokevät ottamalla olympiakullan jatkeeksi MM-kultaa kotikisoista. Sinänsä hyvinkin yllättävä fakta on, että vuonna 1992 ensimmäisen MM-mitalinsa ottanut Suomi on kerännyt jo 15 mitalia mutta näistä yksikään ei ole tullut kotikisoissa! Sen jälkeen, kun Leijonien mitalitili miesten arvokisatasolla aukesi Calgaryn olympialaisissa, Suomi on toiminut MM-kisojen kisaisäntänä viiteen eri otteeseen. Mitalitavoite on ollut aina selkeä ja odotukset korkealla, mutta jokaiset kotikisat ovat päättyneet pettymykseen. Knoppitietona mainittakoon, että jääkiekon MM-kisojen yhteydessä pidettiin EM-kisat aina kevääseen 1991 saakka. Noissa Suomen isännöimissä kisoissa laskettiin viimeistä kertaa sarjataulukko, josta poistettiin Euroopan ulkopuoliset maat. Tässä taulukossa Leijonat sijoittuivat kolmanneksi ja tuo EM-pronssi on virallisesti Suomen ainoa kotikisojen mitali. 

Suomen ryhmä kevään 2022 kisoissa lähtee hakemaan menestystä tutuilla keinoilla. Suomi on ollut jopa MM-kisojen vähämaalisin joukkue maaliodottaman suhteen. Kiekkokontrolli, tarvittaessa kiekon palauttaminen alaspäin, viisikkona hyökkääminen ja puolustaminen sekä erinomainen maalivahtipeli ovat joukkueen pelillinen selkäranka.  

Yksilötasolla esiin nousevat maalivahtikaksikko Juho Olkinuora & Harri Säteri. Olkinuora pelasi viime keväänä upeat MM-kisat, kun taas Säteri paistattelee yhä kansan silmissä olympiasankarin statuksella. Kenttäpelaajien puolella Suomen ykköspuolustaja on Sami Vatanen. Vaikka riveistä löytyy kokeneita, kovia pelureita sekä vielä mahdollisia NHL-vahvistuksia, Vatasen erinomainen kausi Sveitsissä osoitti ettei miehen ura ole vielä lähimainkaan ohi huipputasolla. Huipputaitava, pelirohkea, loistava luistelija ja kylmähermoinen ylivoimapelaaja on Jalosen luottoratsuja turnauksessa. 

Hyökkäyspäässä esiin nousee Sakari Mannisen nimi. Olympialaisissa upeasti pelannut Manninen teki Pekingissä yli pisteen ottelua kohden ja vastuuta löytyy varmasti myös näissä kisoissa. Täynnä profiilipelaajia olevan leijonalauman selkeitä syömähampaita, jonka tehoja kaivataan kovissa, vähämaalisissa peleissä. Jokerikorttina toimii NHL-urallaan varsin vaihtelevia vaiheita viime vuosina kokenut Joel Armia, jonka rutiini ja monipuolisuus ovat myös kovaa valuuttaa turnauksen edetessä.  

On myös mielenkiintoista nähdä, jääkö Suomi odottamaan mahdollisia NHL-vahvistuksia pudotuspeleistä vielä Mikael Granlundin mukaan liittymisen jälkeenkin. Tämä ei ole ollut keskeinen Jalosen toimintamalli, mutta mikäli kotikisat houkuttelevat vielä mukaan aivan ykköskorin pelureita kuten vaikkapa Miro Heiskanen tai Roope Hintz, ei ole mahdotonta nähdä tuon toimintatavan muuttuvan. Jokainen näistä pelaajista olisi yksilötasolla erinomainen lisä joukkueeseen, eikä Suomella menestyksestä huolimatta ole ollut viime vuosina missään vaiheessa runsaudenpulaa ratkaisijoiden suhteen. 

Leijonat lähtevät kotikisoihin suurimpana mestarisuosikkina, mutta haastajaryhmä on erittäin lähellä. 

Muut kärkijoukkueet

Hallitseva maailmanmestari Kanada tulee MM-kisoihin viime kevättä vahvemmalla ryhmällä. Mestarijoukkueesta on jäljellä vain Max Comtois ja vaahteralehtien ryhmä on täynnä rutinoituneita NHL-pelureita. Nimet Pierre-Luc Dubois, Adam Lowry, Cole Sillinger ja Mathew Barzal kielivät NHL-seuraajille, että vastustajilla riittää ohjelmaa puolustuspäässä. Kaikkiaan pelaajistossa on vain yksi NHL:n ulkopuolella elantonsa tienaava pelaaja, maalivahtikolmikkoon nimetty Frölunda HC:n Matt Tomkins. Kaiken kaikkiaan Kanadan ryhmä on erittäin vahva ja muodostaa Suomen kanssa kisojen suosikkikaksikon. 

Tšekki tuo kisoihin myös varsin mielenkiintoisen yhdistelmä. Jakub Vrana ja Thomas Hertl antavat Kari Jalosen valmentamalle ryhmälle varsin mukavan uhan hyökkäykseen, eikä joukkueen kokonaisuus juuri kalpene muille kärkiryhmille. Tšekin menestystä kisoissa ei voi pitää minkäänlaisena yllätyksenä. 

Ruotsin joukkueen nimilistalta löytyy peräti seitsemän NHL-vahvistusta jo tässä vaiheessa. Oliver Ekman Larsson ja Rasmus Dahlin ovat MM-jäille kovia tekijöitä puolustuspäähän, mutta Johan Garpenlövin luotsaama Tre Kronor uhkaa jäädä hieman kevyeksi hyökkäyssuuntaan.  

Myös USA:n sekä edellisissä kisoissa yllättäneen Saksan mahdollisuudet ovat yhä olemassa, sillä kärkiryhmien erot vaikuttavat näissä kisoissa hyvinkin pieniltä. Ehkä hieman taka-alalta tulevista ryhmistä on syytä nostaa esiin Sveitsi, joka ei kuulu kuumimpiin ennakkosuosikkeihin, mutta välttäessään vaikean puolivälierävastustajan laadukas ryhmä voi mennä hyvinkin pitkälle turnauksessa. Timo Meier tehtaili NHL-jäillä 76 pisteen runkosarjan ja Sveitsin hyökkäys kestää vertailun lähes minkä maan kanssa tahansa.  

Kaiken kaikkiaan Helsingissä ja erityisesti Tampereella eletään toukokuun puolivälistä kuukauden loppuun suurta jääkiekkohuumaa ja nähtäväksi jää, huipentuuko kevät jo toisen arvokisapokaalin kohotteluun Leijonien käsissä! 

Kommentit

Palaute