Isner iskee kuin miljoona volttia

J. Isner - P. Kohlschreiber: John Isner on ollut kuin uudestisyntynyt tenniskauden käännyttyä jälkimmäiselle puoliskolleen. Newportissa Isner lipui koko turnauksen voittoon ja Atlantassa tie nousi pystyyn vasta kivikovaa Andy Roddickia vastaan välierissä. Lontoon olympianurmella Isner pääsi aina puolivälieriin saakka finaaliin edennyttä Roger Federeriä vastaan. Phillip Kohlschreiber on pelannut ihan mukiinmenevasti menestyksen valossa. Wimbledonissa hän eteni puolivälieriin ja tämän jälkeen hän on pelannut Hampurissa (puolivälierät), sekä Kitzbühelin kyläturnauksessa (finalisti). Herrsmiehet ovat kohdanneet uransa aikana kahdesti, Isnerin poistuessa molemmilla kerroilla voittajana kentältä. Viimeisin kohtaaminen Roomassa päättyi Isnerille eräluvuin 2-1 toukokuussa pelatussa massaturnauksessa. Isner on elämänsä kunnossa, eikä saksalaisesta ole mielestämme jenkkipelurin pysäyttäjäksi.

J. Chardy - M. Granollers: Jeremy Chardy järjesti jättipaukun pudottamalla maailmanlistan kuudentena olevan J-W Tsongan Toronton ATP-turnauksen toisella kierroksella suoraan kahdessa erässä. Kolmannella kierroksella hän kohtaa maailmanlistan sijalla 27. majailevan espanjalaisen Marcel Granollersin. Kaksikko on kohdannut kahdesti aiemmin. Chardy on ollut molemmilla kerroilla etevämpi. Kummankaan peli ei ole vakuuttanut kesän mittaan ja ennakoimme tästä tasaista ottelua. Tsongan kukistaminen antaa varmasti itseluottamusboostin Chardylle, jonka otamme kokeiluun kertoimella 2,10.

 

Pitkävetovihjeet perjantai 10.8.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
operaattori poistettu John Isner - Phillip Kohlschreiber 1 1,55 20:00
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
operaattori poistettu   Jeremy Chardy - Marcel Granollers 1 2,10  20:00  

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.