Miesten Superpesis jatkuu tänään viiden ottelun turvin. Eilen saatiin upeasti molemmat pelit kiinni kun Kempele (1,55) ja Vihti (2,05) pitivät pisteet kotonaan. Tänään haetaan kotisuosikkien lisäksi pari kotiylläriä mukaan!

Jyväskylä-Kitee Tässä on todellinen kriisijoukkueiden kohtaaminen. Kiri pitää sarjan viimeistä sijaa ja Kitee on suunnilleen omallaan sijallaan, kahdeksan. Mutta itse peliotteet ja esitykset, ne ovat karmaisevia. Kirillä tämä johtuu täysin loukkaantumisista. Jyväskyläläiset aloittivat kauden pirteästi ja iloisella pelillä, muttakun lähes joka mies on jollain tavalla rikki ja kapteeni kokonaan poissa, ei peli tietenkään hirveän iloisen näköistä ole. Kitee aloitti myös todella uhmakkaasti hakkaamalla järkyttäviä juoksumääriä ja päästämällä itse myös samaten. Sitten lakkasi sisäpeli kulkemasta. Ja sitten loppuivat voitot.

Kiteeltä puuttuu ottelusta suomen parhaimpiin lukkareihin kuuluva Toni Laakso tästä ottelusta pelikiellon vuoksi. Myös Jussi Hurskainen loukkaantui Kouvola ottelussa, mutta hänen tilanteestaan ei ole tarkempia tietoja ennen kokoonpanojen julkistuksia. Kiriltä puuttuu Juho Määttälä, mutta puolikuntoisia pelimiehiä onkin sitten Jyri Kyllönen, Jaakko Heikkinen, Kalle Virolainen..

Kiri nauttii ottelussa kotietua, mutta pelasi eilen Toholammilla Alajärveä vastaan, joten heillä on myös rasitusta Kiteeläisiä enemmän alla. Kitee olisi normaalioloissa suosikki, mutta Laakson poissa ja mahdollisesti myös Hurskaisen poissaolo tasoittavat puntteja huomattavasti. Kun Kirin kotivoitosta vielä tarjotaan 3,75 operaattori poistettu, on se pakko ottaa lapulle.

Alajärvi-Raahe Alajärvi pelasi eilen Kiriä vastaa Toholammilla hakien 1-2 vierasvoiton. Ankkurit ovat nyt sarjassa kymmenentenä, mutta vain pisteen päässä Kouvolasta ja Kiteestä. Järvisuomalaiset pelaavat rohkeaa peliä, eikä kenellekään ole helppoa hakea Kitrolta pisteitä.

Vierailija Raahe on pelannut selvästi odotuksia paremmin alkukauden. Pitkään seurassa pelanneet ykkösnimet eivät ole osoittaneet mitään ikääntymisen merkkejä vaan iskevät tilanteita aivan entiseen malliin. Tämän lisäksi huippuhankinnat Marko Pelkonen ja Antti Korhonen ovat olleet upeassa lyönnissä.

Raahelaiset ovat sarjassa neljäntenä, eikä sarjataulukko valehtele. Silti epäilykseni on, että PattU joutuu vielä paikastaan luopumaan ja takaa tulevat Hyvinkää sekä Joensuu havittelemaan kotietua pudotuspeleihin. En sano, että Raahelaisten pistemäärässä olisi ilmaa, mutta viime vuoden tasoinen joukkue PattU ei edelleenkään ole.

Kitro on vaikea vieraskenttä ja Alajärvi hyvä joukkue. Vaikka Raahe vieraissa suosikki onkin, ovat kertoimenlaskijat nyt vetäneet liikaa merkkejä PattUlle. Alajärven moneylinekerroin 3,05 operaattori poistettu on pakko ottaa peleille.

Hyvinkää-Joensuu Hyvinkään Pihkalassa Tahko saa tänään vastaansa Joensuun Mailan. Katastrofaalisia otteita esittäneen JoMan pistepussiin tarrasi pitkästä aikaa täydet kolme paunaa, kun Kankaanpää kaatui kotona jaksoin 2-0. Hyvinkää on myös esittänyt todella ailahtelevaisia otteita. Viimeisimpänä osoituksena 2-0 tappio Raahelle,  peräti juoksuin 16-6.

Pihkalassa nähdään tunnetusti paljon juoksuja, koska avara kenttä palkitsee läpilyönnit aina kunnarilla. Tänäänkin molemmilta joukkueilta löytyy vahvaa tulivoimaa, eikä runsasjuoksuisuus olisi yllätys.

Tahkolla on kotietu, mutta siinä se sitten onkin. Ottelu on täysin ympäripyöreä, eikä tunne suosikkia. Vierailla on ollut vaikeaa viime aikoina, mutta Kankaanpää ryöpytys saattoi avata lukkoja. Kuuma peli lienee tulossa, tarkkaillaan miten käy.

Sotkamo-Seinäjoki Hiukassa Sotkamo saa vieraakseen Seinäjoen Jymy-Jussit. Sotkamo vei kuuman torstaitrillerin Vimpelin Vetoa vieraissa kotiutuslyöntikilpailussa. Sotkamo on nyt voittanut Vimpeliä vastaan 11 edellistä kohtaamista ja ovat jälleen lähellä mestaruutta. Veto oli kuitenkin todella kova haastaja ja syksyn peleistä on luvassa mielenkiintoiset!

Sarjakärki Jymy nauttii vahvasta kotiedusta aina hiukalla ja varsinkin ulkopeli on timanttia. Jymy-Jussit vaativat upeita lyöntejä, mieliäkseen saada edes kolmostilanteita ottelussa.

Jymy-Jussit pitävät sarjassa viidettä sijaa tasapisteissä neljäntenä majailevan Raahen kanssa. Seinäjoella on mahdollisuus haastaa joukkueellaan kivenkova Jymy, mutta voittoon asti en usko millään. Jaksovoittokin on todella kaukana ja koska Sotkamon kertoimet eivät herätä pelihimoja, jätämme kohteen pelaamatta.

Koskenkorva-Kouvola Ilmajoella Koskenkorva saa vieraakseen Kouvolan Pallonlyöjät. KossU on pelannut hienon alkukauden ja pitää sarjataulukon kolmatta sijaa. Kouvola aloitti kauden katastrofaalisesti, mutta on saanut sarjan edetessä juonen päästä kiinni. Joukkue on napannut jo pisteissä Kiteen kiinni sarjataulukossa, mutta on juoksueron puolesta yhtä sijaa alempana, sijalla yhdeksän.

Koskenkorva on tällä hetkellä sarjan vahvin pronssimitalikandidaatti. Ikävä kyllä tässä sarjassa se tarkoittaa mestaruutta kaikille muille paitsi Sotkamolle tai Vimpelille. Kouvolaa pidän sen sijaan edelleen yhtenä sarjan huonoimmista nipuista, vaikka viime aikoina peli onkin parantunut.

Koskenkorva nauttii suurta kotietua ja on selvä suosikki. 1,62 operaattori poistettuon huipputarjous kotivoitosta!

Otetaan rivien jatkoksi vielä Ykköspesis kohteita. Eilen hienosti osunut Kempele kohtaa tänään Haminan. Hamina on tuplareissulla pohjoisessa, eikä välttämättä pääsee peliin aivan parhaimmalla jalalla. Kotietu ja lievä materiaalietu riittävät perusteluiksi painaa kotivoitto 2,45 operaattori poistettu lapulle!

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

  Merkki

Kerroin

1X2

Koskenkorva-Kouvola

1

1,62 operaattori poistettu

1X2

Jyväskylä-Kitee

1

3,75 operaattori poistettu

moneyline

Alajärvi-Raahe

1

3,05 operaattori poistettu

Toimituksen valinta päivän paraaksi kohteeksi: Koskenkorva 1,62 operaattori poistettu