Miesten Superpesis jatkuu sunnuntaina täydellä kierroksella – Veikkaus jakaa ylioppilasviikonlopun kunniaksi ilmaista rahaa!

Kankaanpää – Sotkamo 17.00 Kankaanpäässä alkukausi on ollut juuri niin vaikeaa, kuin se arvioitiinkin olevan. Ilme joukkueella on vielä kestänyt, mutta henkilökohtaista taitoa ei yksinkertaisesti ole riittävästi jaksojen kääntämiseen. Jonne Kemppaisen pelaaminen numerolla kaksi ei ainakaan vielä ole tuonut toivottua tulosta ja ulkokentästä löytyy pari heikkoa lenkkiä, joista vastustaja saa luvattoman helposti juoksut pois. 

Sotkamo on avannut kauden komeasti, vaikka totuuden nimissä on sanottava, etteivät vastustajatkaan ole olleet kovimmasta päästä. Kankaanpäästä Sotkamo hakee voiton pitkästä vierasmatkasta huolimatta kuitenkin, ellei joukkueen motivaatio nyt aivan romahda. Jymyn sisäpeli näytti ensimmäisessä Hiukassa pelatussa ottelussa niin tylyltä, että murskavoittokaan ei yllättäisi jos vain keli suosii lyöjämiehiä. 

Pitkävedon kerrointarjonta ei lämmitä pelaamaan ylivoimasuosikkia, joten jätetään kohde pelaamatta. Tulosvedossa Jymyn +16 on perusmerkki ja toiminee varmana.

 

Alajärvi – Kitee 17.00 Alajärvi on aloittanut kauden pirteästi, lähinnä lainavahvistustensa johdosta. Katastrofi iski kuitenkin nopeasti, kun Koskenkorva joutui ottamaan lainalla olleen Henri Itävalon takaisin omaan vahvuuteensa. Itävalon poissaolo heikentää Ankkureiden ryhmää lohduttomalla tavalla, toista lukkaria on vaikea löytää – puhumattakaan Itävalon tasoisesta.

Kitee jatkoi kotiottelussaan Kankaanpäätä vastaan siitä mihin edellisissä jäi. Jälleen todella runsasjuoksuisessa ottelussa KiPan lyöjäosasto oli juhlatuulella. Kiteen lukkari Toni Laakso kompensoi paljon joukkueen ulkopelin heikkouksia ja kun sisäpeli on tällä tasolla, ei joukkuetta ole helppo kaataa.

Kitee on varsin runsasjuoksuiseksi ennakoimassani ottelussa vierasmatkasta huolimatta selvähkö suosikki ja Veikkauksen tarjoama 2,05 kelpaa mainiosti peleihin!

Raahe – Jyväskylä 17.00 Raahe on aloittanut kauden ailahtelevasti, mutta kerännyt kuitenkin kokoon seitsemän pistettä neljästä ottelusta. Antti Korhonen on esittänyt huimia otteluita Superpesiksen debyyttikaudellaan ja ratkaissut yksinkin voittoja Raahelle. Taustatukea tulee kokeneelta keihäänkärjeltä, josta varsinkin numerolla viisi pelaava Marko Pelkonen on todella vaarallinen lyöjämies.

Jyväskylä on ollut ehdottomasti positiivisin alkukauden yllättäjä. Piskuinen seura kävi hakemassa jopa Vimpelin Saarikentältä pisteen, eikä suora voittokaan ollut kaukana. Alkukauden esitykset ovat kuitenkin jäämässä ison kurakasan alle, kun joukkueen miehistöstä putoaa yksitellen luottomiehiä ulos. Kalle Virolaisen ja Juho Määttälän menetykset olivat joukkueelle katastrofi jota ei voi korjata. Kun vielä tiedetään, että tärkeiden miesten Jaakko Heikkisen ja Jyri Kyllösen paikat ovat aina vaarassa hajota, ei tulevaisuuden näkymät näytä hyvältä.

PattU ja Kiri kuuluvat molemmat tällä hetkellä suurennuslasin alla oleviin joukkueisiin ja tulevaa on vaikea ennustaa. Jätetään tämä peli pelaamatta.

Joensuu – Vimpeli 17.00 Joensuu on aloittanut kauden odotusten mukaisesti. Tähtipelaajia tukuttain hankkinut ryhmä ei ole vielä valmis, joukkue vaatii aikansa hioakseen palikat oikean kokoisiksi. Ailahtelevaisia peliesityksiä huolestuttavampaa on kuitenkin karjalaisten peli-ilmeen puute. Hymyä ei meinaa löytyä kasvoille, puhumattakaan rallattelumeiningistä. Pelinjohtaja Antti Eteläpää sai viime vuonna hyökätä puskista, mutta tänä vuonna paineet ovat aivan toista luokkaa. Paine kumpuaa seurajohdon ja fanien puolesta, mutta pelinjohtaja joutuu tänä vuonna myös perustelemaan kaikki ratkaisunsa kokeneille ja vaativille ykköspelaajilleen. 

Tänään Mehtimäelle saapuu vastaan kivikova Vimpelin Veto. JoMan ulkopeli ei ole vakuuttanut ja loukkaantumiset vei vielä ykköskoppari Lauri Kivisen telakalle. Laajalla rintamalla hyökkäävä Veto iskenee Mehtimäellä rumat lukemat taululle ja vierasvoitosta tarjottu 2,55 on mahtava pelikohde!

 

Kouvola – Seinäjoki 17.00 Kouvolan Pallonlyöjien kausi ei oikeastaan olisi voinut alkaa huonommin. Joukkue ei ole kerännyt vielä pisteen pistettä, vaikka vastassa on ollut heikompiakin nippuja. Huolestuttavinta kymenlaaksolaisten tilanteessa on avainmiehien otteet. Lukkari Joni Rytkönen ei riitä superpesistasolle, vaihtajaspesialisti Saku Kapanen ei ole missään kunnossa ja lyöjätykki Sami Joukaisen ruuti on ollut märkää. Kapeasta materiaalista tippui vielä myös Iiro Haimi, eikä korvaajia meinaa löytyä mistään. 

Jymy-Jussit on aloittanut kauden pirteästi! Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki on saanut joukkueen pelaamaan kovalla itseluottamuksella ja vajavaisella etenijäosastolla operoiva viuhkamies on löytänyt keinot saada ruokaa kovan lyöjäosaston Jukka-Pekka Vainionpää, Tuomas Tallbacka ja Markku Hylkilä eteen. 

Kouvola nauttii pienoisesta kotiedusta, mutta joukkueen tämän hetkisen tilan ollessa lähes sekasortoinen, on Jymy-Jussit paremman peli-ilmeen ja materiaaliedun puolesta selvähkö suosikki. Ottelun juoksumäärää on vaikea ennakoida, koska Jymy-Jussien sisäpeli on ailahtelevan puoleinen. Jätetään tulosvetäminen rauhaan ja pelataan vierasvoittoa Veikkauksen maukkaalla kertoimella 2,10!

 

Koskenkorva – Hyvinkää 18.00 Koskenkorvan Urheilijoiden kausi ei ole alkanut odotetulla tavalla. Joukkueen ulkopeli on ollut reilusti odotettua heikompaa ja seura reagoi asiaan nopeasti. Alajärvelle lainattu Henri Itävalo vedettiin takaisin Kossu- paitaan ja ottanee oletetusti lukkarin paikan Ilmajoella. Alkukauden lautasen äärellä ähertänyt Juha Puhtimäki saadaan näin jokeripaitaan vahvistamaan alisuorittanutta sisäpeliä. Kossun ja Joensuun kanssa pronssimitalitaistoihin nostettu Hyvinkää on puolestaan esiintynyt edukseen. Iloisella sisäpelillä joukkue on kaapinut puhtaat voitot kaikkialta muualta, paitsi Helsingissä pelatusta antipesäpallo-ottelusta Sotkamon Jymyä vastaan.

Koskenkorvalla pallo liikkuu iloisesti, ja jos ei vesikeli iske nähdään tässä ottelussa takuulla reilusti juoksuja. Runsasjuoksuisessa ottelussa tasapelin riski kasvaa, mutta kyllä paremman iskukyvyn Hyvinkää saa välittömän betsin Veikkauksen vieraskertoimella 3,45! 

 

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

  Merkki

Kerroin

1X2 

Alajärvi - Kitee

  2

2,05 Veikkaus

1X2

Joensuu - Vimpeli

2

2,55 Veikkaus

1X2

Kouvola - Seinäjoki

2

2,10 Veikkaus

1X2

Koskenkorva – Hyvinkää

2

3,45 Veikkaus