JYP kotikentällään isännän elkein

JYP - HPK: JYPin ja HPK:n välisen sarjan kolmanteen otteluun lähdetään 1-1 tasatilanteesta. JYP oli avausottelussa vakuuttava ja HPK:lla ei jäänyt edellisellä Jyväskylän reissulla sanan sijaa. Hämeenlinnassa HPK karkasi kahdella salamamaalilla 2-0 johtoon ja voitti ottelun lopulta 3-2, mutta JYP oli kiriä lopussa tasoihin ilman maalivahtia. JYP on joukkueista laadukkaampi ja se omaa selvästi vieraita enemmän pudotuspelikokemusta. Kotietu on ottelussa merkittävä emmekä usko HPK:n yllättävän JYPiä toistamiseen. Kotijoukkueen menestyskertoimet ovat hyviä pelikohteita.

Tappara - HIFK: Tappara on aloittanut puolivälieräsarjan vahvasti ja kirvesrinnat pääsevät kolmanteen otteluun 2-0 johtoasemasta. Tapparan pelaaminen on ollut ottelusarjassa erittäin vakuuttavaa ja on vaikea uskoa, että HIFK ottaisi sarjassa yhtään voittoa. Tappara lähtee kotiotteluunsa selvänä suosikkina ja HIFK:n hermokontrolli on avainasemassa jos kotijoukkue karkaa ottelussa johtoasemaan. Hakametsässä saatetaan nähdä tänään todella rumat lukemat ja over-pelikohteet kelpaavat pelikohteiksi.

Pitkävetovihjeet lauantai 23.3.2013

Päivän Varmat.
# Kohde Merkki Kerroin Klo
JYP - HPK 1 1,85 17:00
Tappara - HIFKAlle / Yli 4,5 maalia Yli 1,80 17:00
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo
JYP (-1.5) - HPK 1 2,55 17:00
Tappara - HIFKAlle / Yli 5,5 maalia Yli 2,65 17:00

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.