Eilen jatkettiin voitokasta peliä kahdella todella maistuvalla merkillä kun Kempele (3,25) ja Rauma (2,55) pitivät pintansa. Erikoislaatuisesti kaksi ylikerrointa napsahti oikein, kun taas päivän varma petti. Vihdin (2,25) kompastuminen Turussa vei sen kuuluisan ison, mutta jo tänään kokeillaan uusia vieheitä!

Kankaanpää-Alajärvi Rankingin pohjasijoja hallitsevien joukkueiden kamppailu. Jo tässä vaiheessa kautta nämä alakastin joukkueiden keskinäiset ottelut ovat panokseltaan isoja. Jos joukkueet haaveilevat pudotuspaikasta, on selvää että näistä pitää aina ottaa täydet pisteet, vaikka näiden kahden joukkueen kohdalla pudotuspelit tuntuvatkin utopialta.

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun ilman otettuaan kuokkaan avauskierroksella. Kankaanpäälle jäi luu käteen Pihkalassa, kun Hyvinkää pyöritti KaMaa 2-0 (4-1,5-4). Alajärvi sen sijaan pääsi aloittamaan kotoisalla Kitrolla, mutta vierailija Koskenkorva oli parempi 0-2 (5-6, 3-10). Alajärven materiaali paranee tähän otteluun kuitenkin huomattavasti. Seura saa todella hyvän vahvistuksen niin ulko- kuin sisäpeliinsäkin kun Vimpelin Vedosta lainalle joukkueeseen siirtyy Matias Rinta-Aho. Tämän lisäksi lukkari Henri Itävalo pelaa ensimmäisen ottelunsa keltaisissa vasta tänään, koska Koskenkorvan ja Alajärven välinen laina sopimus Itävalosta esti nuoren lupauksen pelaamisen Koskenkorvaa vastaan.

Ottelun juoksumäärää on vaikea lähteä arvioimaan. Molemmilla on huono ulkopeli, mutta ei ne ole sisäpelaajatkaan aivan tähtiä ole. Ottelun panos saattaa johtaa myös vähäjuoksuiseen. Tulosvetäjien on syytä tehdä vetonsa lempinumeroillaan tai arpomalla.

Pitkäveto-kohteidenkaan tarjonta ei herätä allekirjoittaneen kiinnostusta.

 

Koskenkorva-Kitee Koskenkorvan Sähkökoje-areenallakin päästään avaamaan Superpesis-kausi, kun vierailijaksi saapuu kaukaa idästä Kiteen Pallo-90. Koskenkorva nauttii selvää kotietua, kun arkiotteluun matkaavat Kiteeläiset joutuvat painamaan päälle 500km maantietä ennen ottelun alkua. Tällaisissa tapauksissa se ei ole kerta tai toinen kun joukkueelta niin sanotusti ”jää jalat bussiin”.

Koskenkorva on myös materiaalisesti paljon vahvempi joukkue. KossU haki kolme pistettä Alajärveltä sarja-avauksesta, mutta Kitee koki 0-2 kotitappion Sotkamon Jymylle. Paljon hallitsevalle mestarille häviämistä pelottavampaa ottelussa oli se, että Suomen top3 lukkari Toni Laakso ei jostain syystä ollut lautasen äärellä. Toivotaan herran jestas sentään, että Laakso oli korkeimmillaan mahataudissa ja hyppää tänään takaisin Kiteen kokoonpanoon.

Koskenkorva on tiivistänyt ulkopeliään viime vuosina pala palalta, mutta ainakin vielä Alajärvellä oli ryhmityksen kanssa ongelmia. Potentiaalia joukkueen yhdeksässä pelaajassa kyllä riittää pitämään kenen sisäpelin kurissa. Joukkueen oma sisäpeli sen sijaan on mallillaan. Pari täsmähankintaa (Jere Dahlström, Mikko Haukkala, Sami Karjala, Juha Suorauha) tuo loistavaa leveyttä ilmajokelaisten ryhmään. Joukkue on roolitettu jämäkästi ja tilanteita syntyy!

Koskenkorva on kotonaan selvähkö suosikki Suomen toiselta laidalta bussilla matkustavaa Kiteetä vastaan ja saa pelin kertoimella 1,60 operaattori poistettu. Jos Laakso ei löydy Kiteen kokoonpanosta, tähän saa laittaa rahaa enemmänkin!

 

Vimpeli-Jyväskylä Molemmat avasivat kautensa tärkeillä voitoilla. Vimpeli kaatoi pohjanmaalle mylläköimään saapuneet Jymy-Jussit ja Kiri taas sai helpotusta henkisellä puolella vapauttavasta avausvoitosta. Jyväskylässä ei liiemmin viime vuosina ole avauskierroksilta pisteitä kerätty, mutta nyt joukkue sai upean startin kesään!

Ei mitään niin hyvää, etteikö heti jotain huonoakin. Samalla kun Jyväskylässä vielä voitiin paistatella kolmen pisteen voitolla, saatiin joukkueen sisältä järkyttäviä uutisia, kun Kalle Virolainen loukkaantui. 1+3 juoksua avausottelussa lyönyt Virolainen vie oikeastaan ainoan puhdasverisen kotiuttajan joukkueesta pois. Samalla Kirin tulee omavaraisuussääntöön perustuen nostaa tilalle pelaaja, joko omista junioreista tai vanhoista seuran kasvateista farmisopimuksen kautta Lievestuoreelta.

Vimpeli on Saarikentällä kohtalaisen suuri suosikki ja nauttii selvää kotietua. Kertoimenasettelijat ovat kuitenkin tehnyt Vedosta niin ylivoimasuosikin tähän otteluun, ettei pelit kelpaa.

Tulosvedosta sen sijaan saattaa löytyä mainioita kohteita suurijuoksuisista tuloksista. Vimpeli kantaa mukanaan sarjan parasta sisäpeliarsenaalia ja Kirin todella nopeajalkainen sisäpeli saa myös tilanteita aikaan. operaattori poistettuin tarjoama 1,65 yli 13,5 juoksusta ei herauta vettä kielelle, mutta nostetaan se lisäbetsinä mukaan vihjeisiin.

 

Kouvola-Raahe Kouvola aloitti sarjansa Hippoksella Jyväskylän Kirin vieraana. Koplan joukkue vaikutti järisyttävän haavoittuvalta ja kotimatkalle ei ollut luvassa pisteitä. Kiri iski Kouvolan ulkokenttään ja sai mukavasti pidettyä myös aisoissa Kouvolan sisäpelin, joka nojaa täysin Saku Kapasen ja Sami Joukaisen varaan.

Kouvola nauttii vahvasta kotiedusta, kun pohjoisesta saapuvat vierailijat joutuvat pitkälle bussimatkalle. Raahe on kuitenkin materiaaliltaan selvästi kotijoukkuetta parempi ja lähtee vieraissakin otteluun suosikkina. Molempien joukkueiden huonon ulkopelin johdosta saatetaan Kouvolassa nähdä tänään paljon juoksuja.

Kouvolan otteet olivat sen verran nihkeitä Jyväskylässä, että vieraissakin Raahe saa pelin 2,30 operaattori poistettu.

 

Joensuu-Seinäjoki Joensuu vahvistui huomattavasti tälle kaudelle ja haki heti pisteet pois Raahesta. Jymy-Jussit sen sijaan joutui taipumaan kotiavauksessa Vimpelille. Molemmilla joukkueilla on paljon loistavia kotiuttajia, mutta Joensuu on selvästi operaattori poistettu joukkue ja lähtee kotonaankin selvänä suosikkina otteluun. Kevään peleissä yllätysmomentit ovat kuitenkin korkeimmillaan ja suuret muodonmuutokset kokeneet joukkueet saattavat ailahdella.

Seinäjoelta on pitkä matka Mehtimäelle ja Joensuu nauttiikin suuresta kotiedusta. Uusiutunut joukkue kerännee kotiavaukseen myös runsaslukuisen kotiyleisön tueksi.

Ottelu on ennakolta todella runsasjuoksuinen ja näin tasapelin riski kasvaa huomattavasti, eikä suosikki saa peliä.

 

Superpesis jatkukoon voitokkaasti! Napataan tälle päivälle vielä lisäkohteeksi Ykköspesiksestä Jymy-Jussien kakkosjoukkueen ottelu Seinäjoki-Helsinki. Ykköspesiksessä pelataan järkyttävän paljon tasapelejä ja 2,75 operaattori poistettu kerroin maistuu kahden runsasjuoksuisen ja tasapeliherkän joukkueen mittelöstä!

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

  Merkki

Kerroin

1X2 

Koskenkorva-Kitee

  1

1,60 operaattori poistettu

Alle/yli 13,5

Vimpeli-Kiri

yli

1,60 operaattori poistettu

1X2

Kouvola-Raahe

2

2,30 operaattori poistettu

1X2

Seinäjoki-Helsinki

X

2,75 operaattori poistettu