AS Romalla huippusaumat voittoon

Tottenham - West Ham: Hyvänä kotijoukkueena tunnettu Tottenham on pienessä laskusuhdanteessa kotistadionillaan, mutta nyt kurssi on aika kääntää, kun Lontoon derbyssä vastaan saapuu sarjanousija West Ham. Perustasoltaan isännät ovat selkeästi Hammersia edellä ja Spursin tasonnosto on ajan kysymys. Ennen nykyistä kolmen ottelun tappioputkeaan se voitto kuudesta ottelustaan viisi. West Ham on pelannut suorituskykynsä ylärajoilla, mutta heikon päivänkin on joskus tultava. Tottenhamin laaja materiaali ja potentiaali puoltavat tähän kotivoiton rastaamista.   Pescara - AS Roma: Pescara käy läpi vaikeaa vaihetta. Joukkue vaihtoi juuri valmentajaa ja uusi luotsi Cristiano Bergodi on ensimmäistä kertaa Serie A -joukkueen peräsimessä. Lisäksi sarjanousija kärsii loukkaantumisten ja pelikieltojen vuoksi peräti seitsemän pelaajan poissaoloista! Juventus iski Pescaraa vastaan kuusi ja Lazio kolme maalia. Erittäin hyökkäysvoimainen ja -voittoinen AS Roma voi iskeä taululle kaikkea noiden lukujen väliltä. Odotamme ottelusta runsasmaalista, mikä nostaa voittomarginaalin kasvamisen todennäköisyyttä. Otetaan ykköskohteeksi Roma-1, joka palauttaa panoksen tasan yhden maalin vierasvoitolla.   New Orleans - San Fransisco: Tiedossa on erittäin tasainen ottelu, josta kotijoukkue Saints janoaa voittoa pitääkseen pudotuspelihaaveensa elossa. Heikosta alkukaudesta huolimatta etelän miehet ovat jälleen heränneet taistelemaan paikasta auringossa ja edellisistä kuudesta ottelusta on kasassa viisi voittoa. San Fransisco on puolestaan pelannut tasaisen kauden ja playoff-paikka on tukevasti hyppysissä. Viiemisistä viidestä ottelustaan se on onnistunut voittamaan kolme. Saints-hyökkäys on koko liigan ehdotonta eliittiä ja pelinrakentaja Drew Brees repi edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa 49ersin puolustuksen aivan riekaleiksi. Tosin tuolloin viime kevään pudotuspeleissä joukkueen oma puolustuspää sakkasi pahemman kerran ja San Fransisco voitti ottelun kotonaan pistein 36-32. Nyt pelataan kuitenkin huippuvireisen Saintsin kotistadionilla, jossa isännät ovat juhlineet keskinäisissä kohtaamisissa voittoa neljä kertaa putkeen. Emme saa New Orleansia altavastaajaksi tähän otteluun, joten Expektin tarjous hyödynnetään.

Pitkävetovihjeet sunnuntai 25.11.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
 William Hill* Tottenham - West Ham 1 1,70 18:00  
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Bet365* Pescara+1 - AS Roma 2 2,00 16:00
Expekt* New Orleans - San Fransisco 1 2,06 23:25

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.