Kahden voitollisen kierroksen jälkeen haukattiin iso kasa pilaantuneita mansikoita. Vihjeistä vain Raahen vierasvoitto (2,30) piti. Tänään laitetaan taas uutta viehettä vetämään!

Sotkamo-Kouvola, pelataan Tampereella 16.00 Lähtökohdat tähän otteluun ovat selvät. Jymy on suurin mestarisuosikki ja kerännyt viisi pistettä, kun taas Kouvola kuuluu rankingin pohjalle, pistesarakkeessa puhdas nolla. Sotkamo voitti avausottelussaan Kiteen vieraissa komean esityksen jälkeen. Keskiviikkona sen sijaan kaatui Hyvinkää Helsingissä 1-0. Ottelu oli kylmän keli, tekonurmen ja jäätävän vesikelin vuoksi kaikkea muuta kuin pesäpallo-ottelu, joten tuohon peliin ei kannata sen enempää palata. Paitsi sen verran palataan, että ottelutapahtumia kuvatakseni nostan esiin Roope Korhosen tilastot: 0+0/0, 0/2 kärkilyöntiä. Ei taida sellaista tilastonikkaria löytyä, joka Korhosen uralta vastaavan saldon löytää?

Kouvola on pelannut odotuksien mukaan äärimmäisen kehnoa ulkopeliä. Jymyn laaja sisäpelirosteri piessee porukan jo ensimmäisellä jaksolla rumin lukemin. Riippuen tietysti tarjotuista kertoimista, ei tulosvetäjille Sotkamon yli 16 juoksunkaan pelit ole välttämättä turhia. Kouvola saanee muutaman juoksun, jos peli on jo ratkennut. Jos taas Jymy jää vähiin juoksumääriin, ei KPL saane yhtä juoksua enempää.

Tämän päivän ottelu pelataan Jymyn kaupunkikierroksen nimissä Tampereella, joten kotietua ottelu ei tunne. Jymy on kuitenkin materiaaliltaan ylivoimasuosikki, eikä normaaliolosuhteissa voi hävitä ottelua. Jopa Sotkamosta tarjottu 1,25 operaattori poistettu riittää peleihin!

Kankaanpää-Seinäjoki, pelataan Porissa 17.00 Kankaanpää aloitti kauden kehnolla esityksellä Hyvinkäällä ja hävisi jopa Alajärvelle kotonaan. Jymy-Jussit pelasivat pirteästi, mutta tehottomasti Vimpeliä vastaan kotonaan. Joensuussa sen sijaan joukkue teki lukuisia onnettoman näköisiä virheitä, mutta haki komean vierasvoiton nimittäin ratkaisuhetkien tehokkuudellaan! Seinäjoen Jukka-Pekka Vainionpää osoitti että lyönti alkaa olla taas kepissä ja se ei luonnollisesti tiedä hyvää kenellekään vastustajajoukkueelle.

Lauantain toinenkaan ottelu ei tunne kotietua, kun ottelu pelataan Porissa. Seinäjoki lähti jo suoraan Joensuusta valmistumaan Poriin ja on näin valmiina taistoon aivan kuten Kankaanpääkin. Jymy-Jussien päivän vire on selvästi nimellistä kotijoukkuetta edellä ja kokoonpano on potentiaaliltaan huomattavasti vaarallisempi. Ottelussa on lievä tasapelin riski, mutta kyllä Seinäjoki tässä selvähkö suosikki on.

Molemmilla joukkueilla on ongelmia ulkopelinsä kanssa, joten tulosvetäjät laittavat lapuille isoja lukemia. Pitkävedossa Seinäjoen kertoimet houkuta, mutta operaattori poistettuin tarjoama 1,65 yli 11,5 juoksusta maistuu makialta!

Otetaan Superpesiskohteiden lisäksi vielä yksi ottelu Miesten Ykköspesistä. Ykköspesiksessä tasapelejä pelataan valtava määrä Superpesiksiin (naiset/miehet) verrattuna. Ylivieska on kotonaan Loimaata vastaan suosikki, mutta yli kolmen kerroin tasapelistä kelpaa silti pikkupeliin!

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

  Merkki

Kerroin

1X2 

Sotkamo – Kouvola

  1

1,25 operaattori poistettu

Alle/yli 11,5

Kankaanpää - Seinäjoki

yli

1,65 operaattori poistettu

1X2

Ylivieska - Loimaa

X

3,30 operaattori poistettu