Kierroksen varmat: Pittsburgh

Penguins on sarjan laadukkaimpia kokonaisuuksia ja kotonaan selvä suosikki Canadiensia vastaan. Vieraat pelasivat eilen tiukan väännön Detroitin kanssa kotona häviten 1-2 jatkoajalle, joten lepoetu on isäntien puolella. Montrealin edellinen voitto Pittsburghista on vuodelta 2011, eikä mikään viittaa siihen, että putki tänään katkeaisi.

Kierroksen ideat: Ottawa, Nashville, Edmonton, Calgary

Red Wings pelasi eilen Montrealissa, joten Senatorsilla on koti- ja lepoetu puolellaan. Materiaaleissa ei ole suurta eroa ja isäntien muutaman prosenttiyksikkön alipelattu kotivoitto on loistava ideavarma.

Nashville ei ole yhtä laadukas kokonaisuus kuin Tampa, mutta kotietu tasoittaa lähtökohtia. Lightingin edellinen voitto Nashvillestä on vuodelta 2008. Predators on lähes unohdettu peliprosenteissa, joten nappaamme kotivoiton rohkeasti varmaksi.

Edmontonin kaudesta muodostui jälleen pannukakku ja useimmat pelaajat ovat siirtouhan alla. Joukkue pystyy kuitenkin pelaamaan loppukauden paineettomasti, kun taas Wild taistelee kynsin hampain pudotuspelipaista. Minnesotan vieraspelaaminen ei ole vakuuttanut tällä kaudella ja useat loukkaantumiset ovat riivanneet ryhmää. Vieraissa Wild on vain niukka suosikki ja reippaasti alipelattu Oilersin voitto napataan varmaksi.

Calgary on voittanut kaksi edellistä kohtaamistaan Los Angelesin kanssa. Kingsin peli ei ole missään vaiheessa kautta lähtenyt rullaamaan totutulla tavalla. Kotiedun myötä paineettomasti pelaava Flames on vain niukka altavastaaja ja törkeästi alipelattu kotivoitto täyttää ideavarmojemme saagan.

Urheiluveikkauksen vihjeriviNHL-vakio 3

#

Kohde

1

X

2

1.

Pittsburgh - Montreal

1

 

 

2.

New Jersey - Columbus

1

 

2

3.

Rangers - Chicago

1

 

2

4.

Islanders - Toronto

1

 

2

5.

Philadelphia – San Jose

1

X

2

6.

Florida - Washington

1

 

2

7.

Ottawa - Detroit

1

 

 

8.

Winnipeg - Phoenix

1

X

2

9.

Nashville – Tampa Bay

1

 

 

10.

Dallas - Carolina

1

 

2

11.

Edmonton - Minnesota

1

 

 

12.

Calgary – Los Angeles

1

 

 

Rivin hinta 0,10€ - järjestelmärivi 28,80€Minivakion kanssa yhteensä 33,60€