1. SaiPa - JYP: Tätä kohdetta voi lähestyä kahdesta eri suunnasta. Mikäli SaiPa pääsee tässä ottelussa aikaisessa vaiheessa karkumatkalle, voivat numerot karata todella rumiksi. Toisaalta todennäköisempää on, että ottelu on tasainen ja niukkamaalinen, sillä molemmat pelaavat virheitä vältellen ja tiiviisti puolustaen hyvän veskarin edessä. SaiPa lähtee otteluun kotikaukalossaan suosikkina ja suuret maaliluvut isännille houkuttelevat peliprosenteillaan JYPin mahdollisen viime hetkien katkeamisen kummitellessa.

  2. Tappara - Pelicans: Tappara on tämän kierroksen todennäköisin voittaja, sillä väsyneestä Pelicansista ei taida enää olla edes kiusaajaksi. Kirvesrinnat laittavat tänään sarjan Hakametsässä poikki ja lahtelaiset pääsevät ansaitulle kesälomalle. Sarjan edelliset ottelut ovat olleet nihkeitä, mutta tässä kamppailussa ovat roiskumisen merkit ilmassa. 

  3. Lukko - Blues: Liigan puolivälierien tasaisin pariskunta on vääntänyt kerta toisensa jälkeen huipputasaisia ja -jännittäviä otteluita lopulta aina vierasjoukkueen kaapiessa voiton. Maaleja kaksikon välisissä kohtaamisissa on nähty runsaasti, mitä on lupa odottaa tänäänkin. Lukko lähtee kotikaukalossaan suosikkina ja edellisen henkisesti kovan vierasvoiton turvin uskomme vierasvoittojen putken päättyvän tänään Raumalla.

Moniveto 5: JääkiekkoUrheiluveikkaus.com vihjerivi:

Nro

Ottelut

1

SaiPa - JYP

Koti

4,5,6

Vieras

0,1

2

Tappara - Pelicans

Koti

2,4,5

Vieras

0,1

3

Lukko - Blues

Koti

3,4

Vieras

2,3

Moniveto 3: panos 0,20e - hinta 28,80€