Nyt päästään pelaamaan Cityä!

Man City - Liverpool: Manchester City pyrkii kuromaan umpeen jo kymmeneen pisteeseen venähtänyttä eroa Valioliigan kärjessä porskuttavaan Manchester Unitediin. Vastaansa se saa viime peleissään selkeästi tasoaan nostaneen Liverpoolin. City on ollut tällä kaudella kotonaan vahva, eikä se ole hävinnyt kuin kerran - juuri Unitedille. Muutoin se on voittanut 12 kotipelistään yhdeksän ja pelannut tasan Arsenalin sekä Evertonin kanssa. Viimeisistä seitsemästä pelistään City on voittanut kuusi ja pelannut yhden tasan. Liverpool on puolestaan vienyt seitsemästä edellisestä ottelustaan neljä, hävinnyt kaksi ja pelannut kerran tasan. Pool ei ole tällä kaudella päässyt juurikaan vieraskentällä juhlimaan, sillä se on voittanut vain kolmesti reissupeleissään. Voitot ovat irronneet sarjan alemman kastin QPR:ltä, West Hamilta sekä Norwichilta. Kakskko on kohdannut tällä kaudella aivan kauden alussa, ja tuolloin päädyttiin 2-2-pistejakoon Anfield Roadilla. Tällä kertaa emme usko pisteiden puolittuvan, sillä City ei missään nimessä halua päästää Unitedia karkumatkalle, eikä se anna kotiyleisönsä edessä tuumaakaan periksi vierailijalle. Kertoimetkin ovat melko kohdallaan kotivoiton suhteen.

 

Pitkävetovihjeet sunnuntai 3.2.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo
Man City - Liverpool  1 1,91 18:00
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.