Eilen tehtiin Lukolla tiliä! Sekä huippukertoiminen (3,90) voitto, että under (1,55) osuivat! Tänäänkin on raumalaisten menestys mielessä.

HIFK – Lukko Molemmat joukkueet pelasivat myös eilisellä kierroksella. IFK taisteli Tampereelta pisteen Ilveksen vieraana ja Lukko nappasi todella maistuvan vierasvoiton JYPistä 1-2! Lukko puolustaa hyvin ja viisasti. Maalivahti Ryan Zapolski haparoi ajoittain, mutta on parhaimmillaan loistava – kuten eilen. Petteri Nummelin yksin nostaa joukkueen kiekollisen pelin korkealle, mutta muut ratkaisijat ovat vähissä. IFK kärsii edelleen valtavista loukkaantumisongelmista, kun puolijoukkuetta on telakalla. Kotijoukkue on ilman loukkaantumisiakin huonompi ryhmä ja vaikka kotietu tasoittaa lähtökohtia, on Lukko mielestäni niskan päällä ennakkovertailussa. Kerrointarjonnassa asiat ovat mullin mallin, joten isketään tänäänkin Lukkoa: 3,10 William Hill!

HPK – SaipaHPK on kahden ottelun tappioputkessa, vaikka Ville Viitaluoman paluun jälkeen pelin piti kääntyä juuri toiseen suuntaan. SaiPa sen jatkoi kotivoittoputkeaan kaatamalla Jokerit voittomaalilaukauskilpailussa. Tänään ottelusta on luvassa vähämaalinen ja tiukka. Molemmat joukkueet ovat pelanneet kauden alussa yli oman tasonsa, mutta Kerhon ote on viime aikoina päässyt lipeämään. SaiPan ongelma on ollut vieraspelit, joihin ei saada yhtä rohkeaa ja kiekollista otetta kuin kotikentällä. Pidän SaiPaa tällä hetkellä parempana joukkueena ja vaikka kotietu kääntää kelkkaa Kerholle on tarjolla oleva vieraskerroin 3,10 operaattori poistettu pakko ottaa peleihin!

Jokerit – Ässät: Jokerit sai Jere Karalahden takaisin, joka nappasi heti kaksi syöttöpistettä tililleen. Joukkue kuitenkin hävisi eilen SaiPalle vieraissa voittomaalilaukauskilpailussa. Joukkueen ongelma on luvaton tehottomuus, jota yritetään tänään ratkaista lyömällä kaikki munat samaan koriin: Janne Lahti- Teuvo Teräväinen – Steve Moses muodostaa ykköskentällisen. Ässät joutui kanssa tekemään täyden päivätyön eilen: TPS kaatui vasta rankkareilla 3-2. Porilaisten ovat olleet todella hyvillä kotikentällään, mutta suorastaan surkeita vieraissa. Tänäänkin Jokerit on suosikki vahvan kotiedun sekä paremman materiaalin puolesta.

Kalpa – Kärpät: Kalpa on jo neljän ottelun voittoputkessa ja myös Kärpät sai peliään auki nappaamalla kaksi kotivoittoa peräjälkeen. Molemmat joukkueet ovat kärsineet tehottomuudesta ja tänäänkin on luvassa varsin vähämaalinen kamppailu. Jussi Rynnäs palasi Kärppien maalille ja oli heti erinomainen, kun taas Kalpan maalilla koko kauden on pelannut loistavasti Pekka Tuokkola. Kalpa on materiaaleissa jäljessä, mutta kotietu tasoittaa lähtökohtia. Kärppien peli ei ole vielä vakuuttanut, enkä uskalla lähteä vieraissa betsaamaan nihkeää vierassuosikkia.

Tappara – Blues: Blues on neljän ottelun tappiokierteessä ja seuran sisällä on se kuuluisa panikkinappula pohjassa. Viimeisen hankinta Jussi Makkonen on mielenkiintoinen nimi: takavuosien maalikuningas voi tuoda juuri niitä tarvittavia tehoja, mutta eihän Makkosen nykykunnosta ole mitään tarkkaa tietoa. Tappara hävisi Kärpille vieraissa torstaina, eikä peli meinaa kulkea vieläkään. Suurimmat ongelmat ovat hyökkäyspelissä: luistin ei nyt kulje riittävällä tasolla. Myös ylivoima peli on luokatonta, kun ottaa huomioon millainen materiaali kirvesrinnoilla on jäällä. Tappara on hurjasti parempi joukkue ja kotonaan selvä suosikki. Joukkueen peli on kuitenkin vielä rakennusvaiheessa, eikä kotivoiton pelaaminen kiinnosta.

TPS – IlvesIlves lentää! Taas napsahti voitto Tampereen tämän hetkiselle ykkösjoukkueelle, kun IFK kaatui voittomaalilaukauskilpailussa. TPS sen sijaan hävisi rankkareilla Porissa. TPS on nostanut jälleen Francis Paren ykköskentälliseen ja kaikki munat ovat näin samassa tiissä. Turkulaiset ovat materiaaliltaan parempi ryhmä ja kotietu tekee joukkueesta suosikin. Ilves on kuitenkin nyt sellaisessa itseluottamustilassa, että joukkuetta vastaan on vaikea pelata. Jätetään hurja kohde pelaamatta!

Pelimuoto:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

1X2

HIFK – Lukko

2

3,10 William Hill

1X2

HPK - Saipa

2

3,10 operaattori poistettu