Vimpeli-Seinäjoki Vimpelin Veto saa tänään vieraakseen kotoiselle Saarikentälle Seinäjoen Jymy-Jussit. Jymy-Jussit on pelannut komeaa kautta, mutta viime aikoina suunta on ollut laskeva. Joukkueen peli on edelleen hyvää, mutta ratkaisupaikoissa seinäjokelaiset ovat turhan usein menettäneet otteen. Tänään ei ole varaa käytännössä yhteenkään virheeseen sillä vastustaja Veto ei luonnollisesti ole helpoimmasta päällä kotikentällään.

Vimpeli on pelannut viime aikoina todella tiivistä ulkopeliä, mutta sisäpelin räiskyvyys ja iloisuus on nyt kadonnut jonnekin. Tämän iltaiset joukkueet kohtasivat sarja-avauksessa Vimpelin voitettua 0-2 (2-4,0-3). Ottelussa nähtiin sarja-avaukseksi todella kuumia tunteita ja räiskyviä tilanteita. Jää nähtäväksi, joko tunteet on laskenut, vai vieläkö joukkueiden välillä kytee palo. Selvää on, että pohjalaisten paikallisotteluissa on aina jotain poikkeavaa, nuo kun eivät vaan osaa aina olla.

Jos kaikki menee normaalin pohjalaisen paikallisottelun kaavan mukaan, on odotettavissa runsasjuoksuinen mittelö. Vedon ulkopeli on tällä hetkellä kuitenkin sillä mallilla, että Jymy-Jussien sisäpelistä saattaa tulla todella vaikeaa. Täten en uskalla lähteä huonokertoimisia overbetsejä suosittelemaan. Vimpeli on kotietunsa puolesta jättisuosikki, mutta ei niin rivo, että vallitsevat kertoimet kelpaisivat.

Pelikohteista paras tänään onkin ehdottomasti kahden kohteen moniveto! Toinen ottelu on Hamina-Haapajärvi Ykköspesiksen puolelta. Hamina on osoittanut olevansa sarjan paras joukkue, kun taas Haapajärvi on viime kauden Suomensarjasta nousija. Haapajärven joukkue ei juurikaan vahvistunut Suomensarjasta nousun jälkeen ja joukkue operoi todella laihalla materiaalilla. Hamina sen sijaan alkaa näyttää jopa todella potentiaaliselta Superiin nousijalta. Kannattaa tarkistaa paikallissäät juuri ennen vedon asettamista, mutta pelijakauma on ainakin Vimpelin pelissä aivan liikaa runsasjuoksuisuuteen kallistuva. Näin otamme rohkean vähäjuoksuisen linjan!

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Moniveto 1

Ottelu

  Koti

Vieras

1.

Vimpeli-Seinäjoki

6,8,10

1,3,5

           2.

Hamina-Haapajärvi

10,11,12,15+

1,3,5

 

Panos: 0,20e Hinta: 21,60€