JYP ja KalPa taistelevat Sisä-Suomen herruudesta

Perjantai-ilta tarjoaa varmasti laadukasta kiekkoviihdettä, kun monivuotiset kiistakumppanukset JYP ja KalPa kohtaavat Synergia-areenalla.

Paikalle on saapumassa runsaasti kannattajia myös Kuopiosta, joten tunnelma on varmasti mainio. Lisäsäväyksen otteluun tuo kotiyleisön kannalta Stanley Cup –voittaja Rich Peverley, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Hippoksen yleisölle.

Hämeenlinnassa Boston-sentteri istutettiin suoraan JYPin ykkösketjuun Max Wärnin ja Ossi Louhivaaran kanssa, mutta pelaamattomuus sekä aikaero näkyivät suorituksessa. Peverley pääsi kuitenkin väläyttelemään osaamistaan pari kertaa varsinkin ylivoimalla, kun hän jakoi useamman maalipaikkaan johtaneen oivaltavan syötön.

Myös KalPa esittelee tänään uusia NHL-vahvistuksiaan. Joukkue myi Matti Kuparisen KHL:ään ja hänen tilalleen hankittiin Nashvillen organisaatiossa viime kaudella pelanneen Craig Smithin. Ennakkotietojen mukaan hän ottaa suoraan paikan kuopiolaisten ykkösketjusta.

JYP on otteluun suuri suosikki, minkä osoittaa sarjataulukko sekä kuntopuntari. Viimeisistä viidestä ottelustaan jyväskyläläiset ovat ottaneet täydet 15 pistettä, mikä on vankistanut joukkueen asemaa sarjataulukon kärjessä.

KalPa puolestaan on voittanut viimeisistä viidestä ottelustaan kaksi ja kerännyt yhteensä seitsemän pistettä. Sarjataulukosta kuopiolaiset löytyvät sijalta seitsemän.

Kokoonpanot: tästä

Arvio: JYP on ollut vakuuttavassa iskussa, eikä Matti Kuparisen lähtö voi olla näkymättä – varsinkin, kun tilalle tuodaan ”kylmä ukko” täyttämään saappaita. 3-1.

 

HPK matkustaa sarjan heikomman kotijoukkueen, SaiPan vieraaksi

Muutaman kierroksen ajan sarjan piikkipaikalla keikkuneen SaiPan statistiikka näyttää mielenkiintoiselta. Viime kausina hyvänä kotijoukkueena tunnettu lappeenrantalaisryhmä on koko liigan heikoin kotijoukkue kolmella pisteellä – tosin vain kolmesta ottelusta.

Vieraissa karjalaisilla on kuitenkin kulkenut, sillä se on hävinnyt kotikaukalonsa ulkopuolella vain kerran. Silloinkin jatkoajalla, kun Ilves onnistui horjuttamaan Sputnikkeja edellisellä kierroksella.

Sarjataulukossa joukkue on kuitenkin edelleen hienosti kolmantena 16 pisteen turvin. Viimeisistä viidestä ottelustaan keltamustat ovat keränneet seitsemän pistettä.

HPK on kuulunut SaiPan ohella alkukauden iloisimpiin yllättäjiin. Se on esiintynyt potentiaalinsa ylärajoilla ja napsinut tärkeitä pisteitä ja päänahkoja.

Tällä hetkellä Ari-Pekka Selinin suojatit ovat sarjataulukossa kahdeksantena, mutta vain neljä pistettä kolmantena olevaa SaiPaa perässä.

Edellisistä viidestä ottelustaan Rinkelinmäen ritarit ovat saalistaneet vain viisi pistettä, sillä joukkuetta ovat piinanneet avainmiesten loukkaantumiset.

HPK:lta ovat tästä ottelusta edelleen sivussa ykkös- ja kakkossentterit, kun Ville Viitaluoma ja Arsi Piispanen miehittävät sairastupaa.

Kokoonpanot: tästä

Arvio: SaiPa löytänee hyvän vireen myös kotikaukaloonsa. Pallokerhon poissaolot rasittavat muutenkin kapealla materiaalilla operoivaa seuraa, joten tulosvetoon 5-2.

 

Viiltääkö Tappara Jokerit?

Alkaneeseen SM-liigakauteen mustana hevosena lähtenyt Tappara kohtaa viikon sisään jo toisen helsinkiläisjoukkueen, kun nimivahva Jokerit vierailee Hakametsässä.

Alkuviikosta kirvesrinnat hakivat makoisan vierasvoiton Nordenskiöldinkadulta, kun HIFK kaatui hieman onnekkaastikin maalein 2-3.

Jokerit puolestaan pelasi viimeksi eilen, kun se kohtasi Stadin paikalliskamppailussa toistamiseen tällä kaudella samaisen IFK:n. Narripakan liekeissä oleva ykkösketju Filppula-Filppula-Moses teki tuhoisaa jälkeä ja Ilmalassa juhlittiin kotivoittoa maalein 4-2.

Sarjataulukossa illan kiistakumppanukset ovat vain kahden pisteen päässä toisistaan, Tapparan nauttiessa etulyöntiasemasta. Tamperelaiset ovat sijalla kuusi 13 pisteen turvin, kun taas Jokereilla on yhdeksänteen sijaan oikeuttavat 11 pistettä.

Kuntopuntaria tarkasteltaessa molemmat joukkueet ovat pelanneet viime aikoina tasaisen hyvin. Tappara on kerännyt edellisistä viidestä ottelustaan yhdeksän pistettä ja Jokereilla sama lukema on kahdeksan.

Näemme, että isännillä olisi tänään loistosauma ponnahtaa tänään sarjataulukossa parillakin pykälällä, sillä eilinen isolatauksinen paikallisottelu on varmasti syönyt Jokereiden miehistöä niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kokoonpanot: tästä

Arvio: Tiukka taistelu, joka päättyy parempijalkaisen Tapparan 3-2-voittoon jatkoajan jälkeen.

 

Blues luistelee suomalaisen Jazzin mekkaan – Poriin

Perjantai on pullollaan mielenkiintoisia kamppailuja, eikä Ässät-Blues tee siinä poikkeusta.

Loistavan alkukauden pelanneet espoolaiset miehittävät sarjataulukon toista sijaa neljän pisteen päässä johtavasta JYPistä ja Ässät vaanii puolestaan Bluesia viidentenä neljän pisteen takamatkalta.

Ässille perjantain ottelu on viikon toinen ja samalla yhtä mones kotiottelu. Tiistaina porilaisen hurmoksen sai kokea Pelicans, joka jäi lopulta jyrän alle erittäin kaksijakoisen ottelun jälkeen maalein 7-4.

Blues on puolestaan saanut valmistautua tähän otteluun rauhassa, sillä joukkueen edellinen ottelu on viime viikon sunnuntailta, jolloin se löi Barona Areenalla TPS:n jäänrakoon luvuin 5-2.

Kuntokäyrät ovat molempien osalta varsin kelvollista luettavaa. Blues on esiintynyt mainiosti, sillä se on onnistunut voittamaan neljä edellisistä viidestä ottelustaan.

Ässätkin on kerännyt mukavat kahdeksan pistettä viiden ottelun tarkastelujaksolla, kun se on kaatanut kotonaan Pelicansin, HPK:n ja KalPan vieraissa jatkoajalla.

Pori on yksi koko Suomen kettumaisimpia paikkoja vierailla ja perjantai-illan huuma on varmasti veret seisauttava. Mikäli Blues onnistuu selvittämään ensimmäisen erän ilman merkittäviä takaiskuja, voisi sillä olla mahdollisuus koko pistepotin ryöväämiseen.

Kokoonpanot: tästä

Arvio: Patapaidat ovat kotonaan sen verran kovassa iskussa, että 4-2 on hyvä lähtökohta tähän otteluun.