Miesten Superpesis jatkuu tänään neljän ottelun kierroksella. Edelliskierroksella saatiin loistavat osumat, kun kaikki vihjeet Sotkamo (1,88), Koskenkorva (2,35), Vimpeli (1,45) ja Hyvinkää-Kitee yli 13,5j (1,55) osuivat! Tämän iltainen kierros ei kovinkaan herkullisia pelikohteita tarjoile, mutta nostetaan kaksi vierasmenestystä tapetille.

Raahe – Sotkamo

Raahe haastaa tänään Sotkamon Oulun Raksilassa pelattavassa ottelussa. Kotietua ottelu ei näin tunne, vaikka PattU nimellinen kotijoukkue onkin.

Raahe aloitti kauden keräämällä kohtalaisesti pisteitä, mutta vastustajia ei voida pitää kovinkaan suurina mittareina. Ensimmäisen todellisen haasteen PattU sai tiistaina matkattuaan Vimpelin Saarikentälle. ViVe paukautti rumat lukemat 2-0 (11-6, 4-0) taululle ja osoitti isolla sormella raahelaisten ulkopelin haasteet. Jymy sen sijaan kävi hakemassa hurjan toisen jakson rallattelun jälkeen 0-2 (1-2, 2-23) voiton Joensuusta.

Oulun kentällä pomppu nousee paremmin kuin missään ja PattUn sisäpeli saakin pomppumaisteri Jussi Kemilän johdolla tilanteita varmasti luotua. Jymyn ulkopeli on kuitenkin sarjan vahvin ja joukkue on päästänyt kauden aikana vasta 14 juoksua.

Ottelu on lähtökohdiltaan suotuisista vaihtolyöntiolosuhteista huolimatta varsin vähäjuoksuinen, mutta Raahen ulkopelin retkahtaessa tämäkin ottelu voi nopeasti muuttua teurastukseksi. Kokenut Jymyn ryhmä rokottaa auttamatta vastustajan virheistä ja kainuulaiset lähtevät otteluun suursuosikkina, varsinkin kun PattUlle ei todellista kotietua voi antaa. Paras tarjous ylivoimasuosikin voitosta löytyy operaattori poistettuiltä kertoimella 1,36.

 

Kouvola – Alajärvi

Kierroksen alakastin taistossa kohtaa tänään Kouvolan Pallonlyöjät ja Alajärven Ankkurit. Molempien alkukausi on ollut synkkä, mutta Ankkurit ovat osoittaneet selvästi parempaa peli-ilmettä ja taistelun tahtoa. Tämän ilmentymä toimi upea kotivoitto Kiteestä sunnuntaina. Ankkureilla ei edelleenkään ole Superpesismitat täyttävää lukkaria, mutta niin vaan kaatui Kiteen ylpeys Joni Matintuvan hallitessa kotipesää. Nyt Alajärvi saa lautasen äärelle todella mielenkiintoisen nimen, kun Vimpelin juniori, Ylivieskassa Ykköspesistä pelaava Janne Heimonen vahvistaa joukkuetta.

Kopla pitää sarjan viimeistä sijaa, kun kasassa on tasan yksi piste, jonka kymeenlaaksolaiset niistivät Jymy-Jusseilta sunnuntain kotipelissä. Ilmapiiri joukkueen ympärillä on näyttänyt talvesta asti huolestuttavalta, eikä enää olisi yllätys vaikka joukkue pitäisi sarjan jumbosijaa aina päätyyn asti.

Molemmilla joukkueilla on tekemisensä ulkopelien kanssa, mutta sisäpelirykmentit ovat niin heikot, että ottelua voidaan ennakkoarvioinnissa pitää vähäjuoksuisena. Tässä ottelussa otetaan rohkeasti kantaa ja annetaan raikkaalle Ankkureiden peli-ilmeelle arvoa! Kouvolan tekeminen ei nyt vaan vakuuta millään lailla ja kotiedusta huolimatta lapulle nostetaan Alajärven vieraskerroin 3,75 operaattori poistettu.

 

Jyväskylä – Kankaanpää

Jyväskylässä pelataan kierroksen toinen häntäpään mittelö. Kiri ja Kankaanpää ovat otteluun lähdettäessä tasapisteissä molempien joukkueiden kerättyä neljä pistettä. Molemmat joukkueet kuuluvat materiaalien puolesta sarjan häntäpäähän, varsinkin Kirin loukkaantumishuolien johdosta.

Suurta suosikkia ottelu ei näin näe, mutta Kiri nauttii hienoisesta kotiedusta. Joukkueiden välillä on viime vuosina havaittu jopa pientä derbyhenkeä, Kirin noustua Superiin juuri Kaman kustannuksella 2009.

Kiri aloitti kauden upeasti, mutta on vajonnut epäilyttävästi paniikkitilalta vaikuttavaan moodiin kapteeni Juho Määttälän loukkaantumisen jälkeen. Kaman peli-ilme on vielä kestänyt, mutta avainpelaajia on yksinkertaisesti liian vähän. 

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun tappiot alla ja kahden tasaväkisen sekä ailahtelevaisen joukkueen kohtaaminen on, Kirin kotiedusta huolimatta, täysin ennalta arvaamaton. Jätetään pelaamatta. 

 

Kitee – Joensuu

Kierroksen viimeisessä ottelussa on tarjolla todellinen herkkupala, kun Kiteen Pallo ja Joensuun Maila pelaavat kauden ensimmäisen taiston Karjalan herruudesta! Talven aikana joukkueiden välillä nähtiin paljon keskinäisiä siirtoja, joista suurimpana on nostettava esiin vaihtokauppa pelinjohtajista. Kiteen pelinjohtaja Vesa Varonen siirtyi KiPan laikoista Joensuuhun kakkosmieheksi ja JoMan viime kauden kakkospelinjohtaja Sami Purmonen vastaavasti Kiteelle laikkojen varteen. Tässä olkoon riittävästi ennakkoasetelmia illan otteluun!

Kitee on aloittanut kauden railakkaalla meiningillä. Joukkueen otteluissa on nähty keskiarvolta noin parisen kymmentä juoksua per ottelu, joka luonnollisesti kertoo sekä ulkopelin ongelmista että sisäpelin toimivuudesta.

Joensuu teki talven aikana mittavia hankintoja, mutta joukkue ei ole saanut vielä ulosmitattua potentiaaliansa. Kuudesta ottelusta kuusi pistettä ei tyydytä ketään joukkueen tai seuran sisällä. Paineet ovat valtavat ja se näkyy väkinäisyytenä.

Paikalliskamppailussa ei kotiedulle voi antaa kovinkaan suurta arvoa, mutta Kitee on ilmeeltään vahvasti Joensuuta raikkaampi. Mentaalipuolella Kiteellä on vain voitettavaa, kun taas Joensuussa voidaan puhua lähes katastrofista, jos joukkue ei etene mitaleille. En näe derby-henkiseen otteluun sen suurempaa suosikkia – jätetään kohde pelaamatta.

 

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

  Merkki

Kerroin

1X2

Raahe - Sotkamo

2

1,36 operaattori poistettu

1X2

Kouvola – Alajärvi

2

3,75 operaattori poistettu