Miesten Superpesiksessä perjantain ainokaisessa kohtaa Jymy-Jussit ja Tahko. Nähdäänkö Hyvinkään pelissä taas tulisia tunteita ja ihastuttavaa sisäpeliä?

Keskikastin kamppailussa kohtaa kaksi sisäpeliin painottuvaa joukkuetta ja odotettavissa on runsasjuoksuinen ottelu. Kummankaan ulkopeli ei kuulu sarjan parhaimmistoon, mutta lyöntivoimaa riittää. Jymy-Jussien Jukka-Pekka Vainionpää on saanut pallon käymään risuun, josta viimeisenä näyttönä on tiistain kuusi lyötyä juoksua Jyväskylän Kiriä vastaan. Tahko sai ikäviä uutisia Teemu Nikkasen loukkaantumisen johdosta, mutta ainakin tiistaisessa voitto-ottelussa Kiteetä vastaan numerolla kolme Nikkasta paikannut Miikka Matikka oli pelipäällä iskien tehot 2+3/3 (11/15).

Jymy-Jussit kaatoi tiistaina kotikentällään Kirin puhtaasti 2-0 ja on tähän mennessä kerännyt sarjassa mukiinmenevät 11 pistettä. Tahko on vain pisteen edellä kaadettua Kiteen supervuoron jälkeen. Pihkalassa heristeltiin jälleen varoituksia ja nähtiin hurja juoksujuhla yleisön saatua nauttia yhteensä 23 juoksusta. Tahko alkaa olla tunteikkaiden esitysten, railakkaan sisäpelin ja rohkean (=hullun) pelinjohtajan, Pasi Virtasen johdosta sarjan mielenkiintoisin seurattava tällä hetkellä! 

Tahko on muiltakin osin esittänyt ennakkoluulottomia otteita ja taistelee tänä vuonna mitaleista. Seinäjoella on vielä mitaleille etenemiseen tekemistä paljon, mutta potentiaalia uhoavasta pohjalaisporukasta löytyy. Hyvinkää lähtee otteluun suosikkina, mutta Jymy-Jussien kotietu tasoittaa lähtökohtia huomattavasti. Kahden runsasjuoksuisen, sisäpeliin perustavan joukkueen kaksinkamppailussa tasapelin todennäköisyys kasvaa ja juoksumäärä kohonnee. Pidän Tahkoa vahvempana joukkueena, mutta tasapelin riskin johdosta nostetaan peleihin suoran voiton sijasta moneylineveto 2,10 Nordicbet

 

Kierroksen parhaat pelivalinnat:

Pelimuoto

Ottelu

  Merkki

Kerroin

  Moneyline

Seinäjoki - Hyvinkää

2

2,10 Nordicbet