Toto65:n päätöskohteessa suosikki Penelope Press toi Risto Airaksisen talliin jälleen voiton. Ohjastaja Kari Venäläisen mukaan voitto oli keulapaikalta helppo ja kaikki oljenkorret jäivät käyttämättä. Airaksisen tallin Ginger Belle voitti tänään Solvallassa Pekka Korven ohjastamana. Airaksisen valmennettavien voittoprosentti on tältä vuodelta hienosti noin 40.

 

Avauskohteen voittaja Linus Hip oli alle yhdeksän prosenttia pelattuna kolmossuosikki. Peter Lindroos sai ajokillaan nappijuoksun johtavan takana ja kiitti siitä lopussa. Lindroos kertoi, että hevonen ei ole ollut aikaisemmin keulapaikalta parhaimmillaan ja siksi antoi kärkipaikan pois, tilaa tuli hyvin viimeisessä kaarteessa ja voitto irtosi helposti. Suursuosikki Julian Code väsyi tasaisen reippaan matkavauhdin jälkeen keulasta viidenneksi. Toisen kohteen voittaja Mirkan Mirri sai myös maukkaan juoksun sisäradalla ja tilaa tuli kreivin aikaan ja tamma kiri loppua iloisesti. Mirkan Mirri laukkasi ensimmäisellä lähtöyrityksellä, joka otettiin takaisin. Tamma kävi Terho Rautiaisen mukaan voltissa ylikierroksilla ja se huolestutti ohjastajaa. Hexan Lexa kiri loppua sisärataa pitkin mukavasti ja jäi lopussa hieman pussiinkin. Ruuna on varottava jatkossa.

 

Seuraavassakaan kohteessa eivät suosikit juhlineet, vaan reilut yheksän prosenttia pelattu Zoogina otti ansaitun voiton. Suomessa voitolla debytoinut Astrid Wibb ei missään tapauksessa ollut terve, koska tamma oli vaikeuksissa jo ensimmäisellä kierroksella. Neljänteen kohteen voittajaksi saatiin Toto65-historian suurin yllättäjä. Jarmo Savolaisen ohjastama Mack Swindler korkkasi lähdön voittajakertoimen ollessa huima 74,65 ja peliprosentit olivat 0,47. Voitto ei tullut ohjastajalle yllätyksenä, sillä hevonen on tuntunut treeneissä hyvältä. Cold Seastar oli johtavan rinnalta reippaan matkavauhdin jälkeen todella hyvä kakkonen ja hävisi lähdön äärimmäisen niukasti. Viidennessä kohteessa Etoile Etain teki positiivisen juoksun kierrettyään viimeiset 700 metriä kolmatta ilman selkää ja puristamalla lopussa ykköseksi. Transformer jäi vaille kiritilaa. Golda Ivory ja Feelque tekivät terhakat lopetukset ja molemmat jatkavat hyvässä kunnossa.

 

Vermon Toto65-arvo oli 19 992,50 euroa.