Anaheim Ducksin ahdinko syvenee tuoreen uutisen myötä.

Ailahtelevasti esiintynyt Anaheim Ducks lähti kauteen ilman joukkueen kulmakiveä Corey Perryä ja valitettavasti kalifornialaiset menetti tällä viikolla toisen tähtipelaajansa. 

Pisteiden valossa joukkueen paras puolustaja Cam Fowler sai alkuviikosta kiekon kasvoihinsa maanantai-iltana ja joukkue tiedottaa, että amerikkalaisen kasvoissa on murtuma. Osumaa ottivat erityisesti poskipää, leuka ja silmäkuoppa. 

Fowler on määrätty leikkaukseen perjantaina ja joukkue ei toistaiseksi tiedä sairasloman pituudesta. Odotettavissa on kuitenkin tavallista pidempi ajanjakso sivussa. 

Hyökkäävä puolustaja tehtaili ennen loukkaantumista 19 ottelussa lukemat 3+7=10. 


Syyskuussa Ducks tiedotti, että Perry olisi poissa arviolta 20 viikkoa eli noin viisi kuukautta. 

Seura on tällä hetkellä läntisessä konferenssissa kymmentenä. Anaheim kärsi musertavan tappion edellisessä ottelussa Vegas Golden Nightsia vastaan luvuin 5-0.