Amerikkalainen nyrkkeilijä Jarrell Miller on jäänyt kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä ja maailmanmestaruusottelu Anthony Joshuaa vastaan on vaarassa peruuntua. 

Anthony Joshuan odotetty debyytti Yhdysvaltojen maaperällä saattaa viivästyä. Nyrkkeilyn neljän liiton maailmanmestarin on tarkoitus puolustaa titteleitä legendaarisella Madison Square Gardenilla 1. kesäkuuta, mutta vastustaja Jarrell Miller antoi VADA:lle positiivisen näytteen myöhään tiistaina. 

"Big Baby" jäi kiinni endurobolista, joka polttaa rasvaa, nopeuttaa palautumista ja lisää merkittävästi kestävyyttä. Joshuan promoottori Eddie Hearn kommentoi tapahtunutta sosiaalisessa mediassa ja toistaiseksi valmistelut 1. kesäkuuta jatkuvat suunnitelmien mukaisesti. 

Mikäli Miller joutuu ottelusta sivuun, niin täten amerikkalainen menettää 6.5 miljoonan dollarin palkkapäivän ja lisäksi luvassa olisi sakkoja, sekä ottelukieltoa. 

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Miller jää kiinni suoritusta parantavista aineista. Viimeksi hän kärähti vuonna 2014 ja totesi tuolloin, ettei tiennyt käyttävänsä kiellettyä ainetta.