Porin Ässät marssi kirjaimellisesti JYPin yli Jyväskylän Synergia-areenalla maalein 1-4, mutta ottelun loppusekuntien tapahtumat puhuttivat.

Itse ottelusta suuret tunteet olivat loppuhetkien kahakkaa lukuun ottamatta kaukana – niin suvereeni porilaisten esitys oli.

Kolme sekuntia ennen loppua JYP-miehistön turhautuminen alkoi kuitenkin näkyä, kun meno kaukalossa äityi painiksi.

Ässien päävalmentaja Karri Kivi kävi tilanteesta ottelun jälkeen erittäin kuumana.

- Lähtikö ne aitiosta? Lähtikö, Kivi tenttasi lehdistötilaisuuden alkuun JYP-luotsi Jyrki Aholta.

- Yleensä pelaajat lähtevät jäälle aitiosta, Aho heitti näsäviisaasti.

Tilanne sai alkunsa laitaväännön päätteeksi, kun JYPistä Mikko Viitanen, Jonne Virtanen ja Miika Lahti purkivat viimeisiä höyryjään Ässien Daniel Brodinin sekä Tuomas Pihlmanin kanssa.

Etenkin kolossimainen Virtanen yritti sytyttää omiaan vielä nujakoimalla Ässä-pelaajien kanssa, mutta useasta tanssikutsusta huolimatta patapaidat yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät kohteliaisuudesta.

Kivi oli vahvasti sitä mieltä, että Virtanen tuli tilanteeseen mukaan kesken kaiken pelaaja-aitiosta.

- En kyllä odottanut, että näin härskisti tullaan lopussa päälle. Täytyy varmaan huomiseksi itsekin suunnitella muuta. Aitiosta tultiin päälle. Kaverin kommentit oli näsäviisastelua, Kivi totesi tuohtuneena.

Itse ottelussa voittajasta ei ollut epäselvyyttä. JYP pystyi näennäisesti hallitsemaan peliä, mutta kurinalainen Ässät-viisikko ja maalivahti Antti Raanta eivät antautuneet helpolla. Omat maalipaikkansa vierailija käytti puolestaan loistavalla prosentilla.

- Sarjan paras pelimme. Olin moneen osa-alueeseen tyytyväinen, Aho kommentoi hieman yllättäen kuulostamatta sarkastiselta.

- Kaveri vain teki maalit, JYP-käskijä lisäsi.

Kalle Koskinen vei isännät johtoon avauserän loppuminuuteilla, mutta Joel Armia pääsi kaatamaan vielä kylmää vettä kotijoukkueen niskaan vain 51 sekuntia ennen ensimmäistä erätaukoa.

Toisessa erässä vieraat lähtivät tavoittamattomalle karkumatkalle Mika Niemen ja Michael Ryanin maaleilla. Kolmannessa erässä Eero Elo löi ottelun loppulukemat 1-4:ään.

Välieräsarja on Ässille katkolla jo lauantaina otteluvoittojen ollessa 0-3 porilaisten hyväksi.