Pääsemme seuraamaan 12.-14. joulukuuta Counter-Striken huippuotteluita, kun BLAST Pro Seriesin lopputurnaus starttaa käyntiin Al-Riffan kaupungissa Bahrainissa. Turnaukseen matkaavat Astraliksen lisäksi Liquid, FaZe ja NiP.

Astralis device BLAST Pro Seriesin vuoden 2019 kausi saadaan päätökseen ensi viikonloppuna, kun maailman parhaat joukkueet lähtevät taistelemaan huikeasta 500,000 dollarin palkintopotista.

Tapahtumaan osallistuvat neljä joukkuetta ovat keränneet eniten BLAST Pro Series -pisteitä kauden 2019 aikana BLAST Pro -turnauksien sijoituksillaan. Nyt pääsemme vihdoin näkemään kuka nostaa kauden viimeisen pokaalin. Global Finaalin voittajajoukkue nappaa voittomaljan lisäksi muhkean 350,000 dollarin palkintopotin.

Viimeksi BLAST Pro Series Copenhagen -turnauksen voitti kansainvälinen FaZe -joukkue, mutta tällä kertaa emme veikkaa tiimin voittavan lopputurnausta.

Vaikka Astralis hävisi viime viikonloppuna mousesportsille 2-1 -lukemin ESL Pro Liigan finaaleissa, joukkueella on todella hyvät mahdollisuudet napata voitto BLAST Pro Seriesin Global Finaalista.

Kyseessä on siis Astraliksen viimeinen turnaus vuonna 2019, joten uskomme joukkueella olevan kova motivaatio viedä se kunnialla loppuun. FaZe -tiimillä puolestaan tulokset ovat ailahdelleet viime aikoina laidasta laitaan.

Pohjois-Amerikkalainen Liquid tuhosi tänä vuonna CS-skeneä pitkään, mutta joukkueen ottelut lähiaikoina eivät ole päättyneet mitenkään parhaiten päin. Jos kuitenkin joutuisimme valitsemaan kaksi ennakkosuosikkia Bahrainiin, ne olisivat selvästi Astralis ja Liquid.

BLAST Pro Series Global Final 2019, CS:GO - voittajaveto kertoimet:

BLAST Pro Series, Global Final Winner

Paras kerroin Peliyhtiö
Astralis 1,80 operaattori poistettu
Liquid 4,00 operaattori poistettu
FaZe 6,00 operaattori poistettu
NiP 9,00 operaattori poistettu

Turnauksen otteluohjelma & formaatti

BLAST Pro Seriesin kaikki matsit pelataan paras kolmesta kartasta formaatilla, mukaanlukien finaaliottelu. Turnauksessa tulemme näkemään myös tutun Stand-off -ottelun, jonka voittajaksi kruunataan eniten tappoja kerännyt tiimi.

Lopputurnauksen ensimmäisessä ottelussa kohtaavat FaZe ja NiP torstaina 12. joulukuuta kello 14:00 alkaen. Tapahtuman ensimmäisenä päivänä tulemme näkemään myös Liquid vs. Astralis -ottelun kello 18:00 eteenpäin. Pääset tarkistamaan koko otteluohjelman vielä erikseen alapuolelta.

Torstai, 12. joulukuuta

  • 14:00 | FaZe vs. NiP
  • 18:00 | Liquid vs. Astralis

Perjantai, 13. joulukuuta

  • 14:00 | Upper bracket final
  • 18:00 | Lower bracket final

Lauantai, 14. joulukuuta

  • 14:00 | Consolidation final
  • 17:45 | BLAST Stand-off
  • 19:00 | Grand final

Pääsemme seuraamaan todella laadukasta lähetystä BLAST Pro Seriesin Global Finaalista, sillä tapahtumaan matkaa parhaimmat analyytikot sekä juontajat. Ohjelmaa juontamassa on varmasti monelle tuttu Auguste "Semmler" Massonnat ja hänen seuraansa analysoimaan otteluita tulevat entiset ammattipelaajat Jacob "Pimp" Winneche ja Mathieu "Maniac" Quiquerez.

Juontajakaksikkoina puolestaan toimivat Anders "Anders" Blume ja Jason "moses" O'Toole sekä Conner "Scrawny" Girvan ja Mohan "launders" Govindasamy. Haastatteluita pelaajilta ottamassa on Frankie Ward, joka on varmasti tuttu henkilö kaikista Aleksibn haastatteluista.

Parhaat vedonlyöntibonukset E-sports -vetoihin:
PELIYHTIÖ VEIKKAUSBONUS LUNASTA BONUS:
operaattori poistettu 100% / 100€ + 10€ riskitön veto
operaattori poistettu 100%/100€ + 50%/50€ + 20€ ilmaisveto
operaattori poistettu 100% bonus 100€ asti
operaattori poistettu 400%/40€ tai 100%/300€

Näin pääset seuraamaan BLAST Pro Series Global Final -turnauksen otteluita

Tapahtuman kaikki matsit tullaan lähettämään tutusti suorana Twitch.tv -suoratoistopalvelun kautta. Pääset katsomaan otteluita livenä BLAST Pro Seriesin viralliselta Twitch.tv -kanavalta tämän linkin kautta.

Suomenkielisestä lähetyksestä meille ei ole vielä kirjoitushetkellä tullut informaatiota, mutta tulemme päivittämään tämän kohdan tottakai heti tietoa saadessamme. Muutoin otteluita joutuu seuraamaan englanninkielisestä striimistä.