Espoo Bluesin haaveet CHL:n finaalipaikasta romuttuivat keskiviikkona Espoossa, missä joukkue hävisi välierien toisessa osaottelussa Zürich Lionsille 1-4. Sveitsiläisten maalissa Ari Sulander pelasi mainion ottelun ja pysäytti espoolaiset kerta toisensa jälkeen.

Espoon täpötäydessä Länsiauto-areenassa pelattu ottelu alkoi yllättäen Zürichin komennossa. Bluesin pelaajien lataus oli mennyt yli, eikä joukkue saanut itsestään parasta irti muutamaa hetkeä lukuun ottamatta. Sveitsiläiset käyttivät avauserässä Bluesin jäähyt tylysti hyväkseen. Sveitsiläiset tekivät ottelun ensimmäisessä erässä kaksi ylivoimamaalia joilla se lopulta voitti koko ottelun. Blues hallitsi toista erää ja kokenut Ismo Kuoppala kavensi ylivoimalla 1-2.

Espoo Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen myönsi Zürich Lionsille hävityn CHL-semifinaalisarjan jälkeen, ettei Blues tällä kertaa ansainnut finaalipaikkaa.

- Tähän asti me pääsimme. Enempää emme ansainneet. Kaveri oli tänään parempi, vaikka meillä oli paikkamme pelissä. Kaaduimme saappaat jalassa. Olen ylpeä joukkueesta, Matikainen sanoi MTV3:lle.

Matikainen kehui joukkuettaan tappiosta huolimatta.

- Kiitän joukkuetta siitä työstä, mitä he ovat tehneet tällä matkalla. Tämä on ollut upea matka meille.

- Zürichissä emme päässeet omalle tasollemme, mutta tänään teimme kaiken mahdollisen, Matikainen vakuutti MTV3:n haastattelussa.

CHL:n finaaleissa Zürich Lions kohtaa Metallurg Magnitogorskin.

Blues - Zürich 1-4 (0-2,1-0,0-2)

5.44 0-1 Thibaut Monnet (Jean-Guy Trudel, Jan Alston) yv 15.54 0-2 Mathias Seger (Domenico Pittis, Jean-Guy Trudel) yv 33.40 1-2 Ismo Kuoppala (Stefan Öhman, Jaakko Uhlbäck) yv 58.17 1-3 Jean-Guy Trudel tm 58.51 1-4 Ryan Gardner (Radoslav Suchy, Thibaut Monnet) tm

Maalivahdit Blues: Bernd Brückler 12+5+3=20 Zürich: Ari Sulander 14+10+9=33