Vuoden 2009 Kriterium- voittaja Bokalle otti Jokimaan neljännessä Toto5-kohteessa ansaitun voiton. Toivottoman epävarmasti esiintynyt ori taivalsi johtavan rinnalla. Ohjastaja Teemu Okkolin antoi oriin mennä tasaista reipasta. Vielä 100 metriä ennen maalia keulassa juossut Pulun Pilke näytti voittajalta, mutta Bokalle sai kalkkiviivoilla yhden pykälän lisää ja työntyi niukasti ykköseksi.

 

- Hevoselle tehtiin tänään varustemuutos ja se tuntui auttavan selvästi. Kautta jatketaan mielenkiinnolla ja rahasta pyritään ajamaan, Okkolin naurahti.

 

T5-avauskohteessa kaukaa hänniltä kiriin lähtenyt Max Moonlight tykitti maalisuoraa omaa vauhtiaan ja ehti selvään voittoon. Arto Hammarin ajokki sai kirissä vetoapua toiseksi kirineestä suosikki Julian Codesta.

 

Urallaan paljon vaivoista kärsinyt Liinan Leikki lähti takamatkalta vauhdilla matkaan ja pääsi johtopaikalle ensimmäisen takasuoran lopussa. Jorma Liimataisen ohjastamalla tammalla ei ollut lopussa mitään hätää voiton suhteen. Retro kesti sen takaa niukasti kakkoseksi.

 

- Voitto oli minulle yllätys, kun hevosta oli käytetty treeneissä vähän radalla. Tällä keulapaikka on aina puolivoittoa. Etupolvissa on ollut sanomista ja niitä on hoidettu, mutta aina on tullut uusia vaivoja, Liimatainen kertoi ajokistaan.

 

Kilpailu-uransa Nuorten sarjan voitolla viime vuonna avannut ja sen jälkeen tasaisemmin esiintynyt Yahuu Hoss oli neljännen kohteen paras pitkällä kierroksen kirillä. Tapio Perttusen ajokki tarjosi vetoapua suosikki Hazel Henille, joka ei pystynyt siitä huolimatta haastamaan Target Hossin ja Up-Date Hossin pikkusiskoa. Voitto oli Perttusen mukaan varma ja korvatkin jäi kiinni.

 

Toto5-päätöskohde oli mielenkiintoinen lämminveritammojen avoin ryhmäajo. Penelope Press sai kärkipaikan ensimmäisellä takasuoralla suosiolla, mutta kiihdytys meni toki pitkäksi. Juhani Tapani sai 14-avauksen jälkeen rauhoittaa vauhtia ja 12-vauhtinen lopetus sinetöi varmahkon voiton. Arctic Love oli malissa toinen ja Racerstina johtavan takaa toinen. Se tuli viimemetrit terävästi käännettyään lopussa voittajan takaa ulos kolmannelle radalle.

 

Jokimaan Toto5-arvo oli 1166,00 euroa.