Kuten viime viikolla todettiin, Confederations Cup pyörähti käyntiin Pietarissa viimem perjantaina. Kolme tiukkaa tai vähemmän tiukkaa taistelua on pelattu, ja lisää matseja on tiedossa jo tänä iltana.

Miten ensimmäiset ottelut menivät?

Uusi-Seelanti ja Venäjä aloittivat koko Cupin, ja tällöin isäntämaa oli melkoisen ylivoimainen tässä taistossa. Venäjä viimeisteli pelin toisella maalillaan jo ajassa 50.251, ja lopputulos olikin 2-0. Pallo oli Venäjän hallussa tilastojen mukaan 57 % peliajasta. Toisena perjantain otteluna näimme Portugalin ja Meksikon välisen kiivaan kamppailun, joka päättyikin lopulta 2-2. Meksiko oli siinä mielessä hieman hallitsevampi, että pallo pysyi heidän hyppysissään 59% ajasta. Kolmantena otteluna näimme, kun Cameroon kohtasi Chilen. Chile oli siinä melkoisen murskaava, sillä maalintekoyrityksiä oli jopa 16 Cameroon 8 yrityksen siaan, ja ottelu päättyikin Chilelle lukemin 2-0.

Katse tulevaan

Kauaa ei tarvitse seuraavaa ottelua odottaa, sillä näemme sen jo tänä iltana kello 18. Tällöin Saksa kohtaa Australian Fisht Stadiumilla Shotsissa. Tämän ottelun voittaja ja häviäjä voi joillekin kuulostaa itsestään selvältä, kun tiedämme Saksan mahdin pallon kanssa. Mikään ei tietenkään ole kuitenkaan 100-prosenttisen varmaa, ja tässä kohtaa vedonlyönti astuukin kuvioihin mukaan.

Millaiset kertoimet tarjolla ja missä lyömään vetoa?

Jos tämä Saksa-Australia ottelu kuulostaa lopputulokseltaan ennalta määrätyltä, ei meistä kukaan veikkaisi. Mitään ei voida tietää varmaksi, mutta todennäköisyyksiä voimme erilaisten tilastojen perusteella laskea. Onneksi meidän ei tarvitse tehdä tätä itse, sillä ammattilaiset ovat tehneet tämän vedonlyöntitoimistoissa meidän puolestamme, ja meidän päätettäväksi jää vain päätös, millaisin massein lhädemme peliin mukaan. Jos ei veikkaa, ei voi voittaa, eikö vain? Omien spekulaatioiden sekä vedonlyöntitoimistojen kertoimien yhdistäminen ja vetojen lyöminen sisään onnistuu hyvin operaattori poistettuin sivuilla - luonnollisesti myös mobiilissa.

Tähän Australia-Saksa otteluun tarjotaan seuraavia kertoimia:
1 X 2
9.00 5.20 1.33
Saisit siis kerrytettyä hyvät massit, jos jotenkin Australia pääsisikin voittamaan. Jos et halua veikata koko matsin lopputulosta, voit ottaa mukaan monia eri kohteita operaattori poistettuin puolella, muun muassa, että tekevätkö molemmat maalin, eräkohtaiset maalit tai matsin tarka lopputulos.

 

Suoraan operaattori poistettuille tästä laittamaan betsit sisään!