Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkue ei vakuuttanut otteillaan lohkovaiheen otteluissa, mutta toden teolla Jussi Ahokkaan valmennusryhmän sekä koko joukkueen onnistuminen vuoden 2019 nuorten MM-kisoissa mitataan ensi yönä kello 01:30 Suomen aikaa, kun joukkue kohtaa puolivälieräottelussa kisojen suurimman ennakkosuosikin Kanadan.

Jussi Ahokkaan johtamat Pikkuleijonat jättivät paljon toivomisen varaa alkusarjan otteluissaan, sillä tappiot sekä Ruotsille (1-2), että USA:lle (1-4) kertoivat karua kieltä siitä, että nuoret leijonat eivät saanut ulosmitattua lohkovaiheen otteluissa täyttä potentiaaliaan. Selkeät voitot ennalta heikommista Kazakstanista (5-0) ja Slovakiasta (5-2) olivat ne pakkovoitot, jotka Pikkuleijonien pitikin ottaa.

Voitokkaissa Kazakstan ja Slovakia -otteluissa Suomi sai ajoittain viisikko- sekä ylivoimapelinsä sille tasolle, jolla se pitää kansainvälisessä huipputurnauksessa ollakin. Suurmaita vastaan sen sijaan Suomi pystynyt ottamaan kiekonhallintaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta itselleen ja laadukkaan puolustamisen sijaan Suomi sortui molemmissa peleissä täysin turhiin ja ajoittain jopa typeriin rangaistuksiin, jotka johtivat molemmissa otteluissa lopulta siihen, että vastustaja rankaisi ylivoimalla tarvittavat osumat ja puolusti Suomen pois huippulaadukkailta maalipaikoilta. 

Ruotsi-ottelussa Suomi otti peräti seitsemän kahden minuutin rangaistusta ja Vegas Golden Knightsin viime kesän varaus Erik Brannstrom iski kahdesti ylivoimalla kiekon Suomen reppuun. Suomi sai lopussa kavennuksen Aarne Talvitien maalilla, mutta muuten Suomi oli tehoton koko turnauksen avausottelun ajan. 

USA-ottelussa Suomi sortui jälleen jäähyilyyn ja sekä Talvitie, että Jesse Ylönen ottivat turhista taklauksistaan 2+10 minuutin jäähyt. USA iski Suomea vastaan vain yhden ylivoimamaalin 4-1 voitossaan, mutta jenkit olivat ottelussa Suomea askeleen edellä läpi ottelun. Laukaukset kirjattiin USA:n hyväksi selvin 39-28 luvuin ja USA:n voitto oli täysin ansaittu. 

Lähtökohdat Kanada-otteluun:

Ensi yönä panokset ovat tapissaan, kun Suomi kohtaa puolivälierävaiheen kuolemanottelussa A-lohkon toiseksi tulleen Kanadan täpötäydellä Rogers Arenalla, joka vetää syövereihinsä lähes 19 000 henkeä. Kanada on ottelussa jättisuosikki ja mikään muu kuin kotijoukkueen voitto ottelusta olisi katastrofi kisojen isäntämaalle. Kanada on materiaaliltaan kisojen ehdottomasti kovin nippu ja se on kotikisoissaan yksinoikeutetusti suurin mestarisuosikki. Jääminen neljän parhaan ulkopuolelle olisi viime vuonna mestaruutta parin vuoden tauon jälkeen juhlineille vaahteralehtipaidoille suuri pettymys.

Kanada - Suomi U20

Suomelle asetelma varmasti sopii, sillä leijonapaidat ovat usein todistaneet olevansa parhaimmillaan, kun joukkueen ei tarvitse lähteä otteluun suosikkina vaan pikkuleijonat pääsevät peliin paineettomassa tilassa ilman suurempia odotuksia. Ennen kuin ensimmäistäkään alkulohkon peliä oli pelattu, niin Suomi kuului materiaaliltaan kisojen mitalisuosikkeihin, mutta alavireisesti sujuneet lohkovaiheen pelit ovat laskeneet odotukset kohtalaisen matalalle. Suomen kärkinimet Eeli Tolvasen ja Aleksi Heponiemen johdolla eivät ole täyttäneet heille asetettuja ehkä hieman liian suuriakin odotuksia, mutta totuuden nimissä on todettava, että nuorten leijonien kärkinimet eivät ole esiintyneet kisoissa vielä tasollaan kuin ajoittain. 

Suomi tarvitsee ottelussa täydellisen onnistumisen mikäli se mielii kaataa kisojen suursuosikin kuolemanottelussa ja tämä kulminoituu muutamaan tärkeään osa-alueeseen: maalivahtipeli, erikoistilanteet sekä kurinalaisuus. 

Suomen maalilla aloittaa pomminvarmasti ykkösmaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen, joka on tottunut pieneen kaukaloon sekä kanadalaiseen pelityyliin OHL:ssä pelatessaan. Kanadaa vastaan Suomella ei ole varaa yhteenkään ”turhaan” jäähyyn, sillä vaahteralehtipaitojen ylivoima on toiminut turnauksessa 20,00% teholla. Etenkin Morgan Frost (4+3=7) sekä Maxime Comtois (5+1=6) ovat olleet hyvässä iskussa Kanadan ylivoimalla, joten heidät Ahokkaan suojattien pitää pystyä pitämään kurissa tai leijonapaidoille ei hyvä heilu.

Suomen ylivoima on toiminut 12,5% tarkuudella, joten Suomen on pystyttävä petraamaan omaa  ylivoimapeliään tähän otteluun jos se mielii heilutella Kanadan verkkoa täpötäyden kotiyleisön edessä. Molempien joukkueiden alivoimapeli on toiminut turnauksessa noin 77% teholla, joten erikoistilanteet tulevat varmasti olemaan isossa osassa myös tässä ottelussa. 

Kanada tulee totutusti otteluun ensimmäisestä vaihdosta alkaen karmit kaulassa ja etenkin Suomen puolustuksen pitää olla alusta asti hereillä, jotta kiekko ehditään laittaa omista ajoissa matkaan ennen kuin kanadan lippua kantavat tavarajunat ehtivät ajaa suomalaispuolustajien yli omassa päässä. Tähän tarvitaan tottakai myös hyökkääjien ja etenkin senttereiden tuki, sillä pelkkiin plekseihin paiskiminen ei pitkässä juoksussa tuota tulosta Kanadan tasoista joukkuetta vastaan. 

Suomen hyökkääjien pitää myös pyrkiä haastamaan kanadalaispuolustajia jalalla, jotta fyysiset kanadalaiset saadaan rikkomaan ja sitä kautta Suomi pääsisi ylivoimille yrittämään maalintekoa. Kanadan maalilla aloittanee kaikki alkulohkovaiheen ottelutkin pelannut Michael DiPietro, joka on torjunut turnauksessa tähän asti torjuntaprosentilla 95,65% ja päästänyt maaleja ainoastaan 1,01 maalin keskiarvolla per peli. Isokokoinen DiPietro tuleekin olemaan kuolemanottelussa iso kanto kaskessa Suomen hyökkääjille.

Joukkueet kohtasivat kaksi päivää ennen turnauksen alkua harjoitusottelussa ja silloin Suomi onnistui nujertamaan vaahteralehtipaidat selvin 5-2 lukemin. Tuota harjoitusottelua on kuitenkin turha muistella, sillä tällä kertaa panokset ovat täysin toista luokkaa ja tunnelmaa maustaa lähes 19 000 kanadalaista, jotka vaativat kotijoukkueelta vain ja ainoastaan voittoa ottelusta. 

Pelisuositus:

Kanada on ottelussa täysin ansaitusti suursuosikki, sillä joukkue on tottunut menestymään ja alkulohkossa joukkue osoitti Venäjä-tappiosta (1-2) huolimatta, että kun se saa pelin kulkemaan niin joukkue on äärimmäisen vaikea pysäytettävä. Suomen peli ei loksahtanut alkulohkovaiheen otteluissa missään vaiheessa toden teolla kohdalleen ja on vaikea uskoa, että yksi ottelu muuttaisi kaiken. Suomi on ollut Ahokkaan aikakaudella järjestään isoissa vaikeuksissa kaikkia suuria kiekkomaita vastaan, joten on vaikea uskoa, että Suomi yltäisi ottelussa urotekoihin.

Kanada laittaa kotiyleisönsä edessä pomminvarmasti kaiken likoon alusta alkaen ja jos lataus ei mene yli ja joukkue ei sorru turhaan jäähyilyyn, niin Kanada voittanee ottelun vähintään kahden maalin erolla yli noin kuusi kertaa kymmenestä.

Kanadan vähintään kahden maalin voitosta tarjotut kertoimet ovat nousseet pitkin päivää ja tällä hetkellä tarjolla on todella maistuvia aasialaisia tasoituskohteita (-1,5) Kanadan vähintään kahden maalin voitosta.

Pelivalinta:

Kanada U20 - Suomi U20: Aasialainen tasoituveto Kanada -1,5: 1
1,86 @ Pinnacle.
Todennäköisyysarvio: 59%
OA: 1,10.
Kerroinraja: 1,69.

operaattori poistettuilla on tarjolla 20 euron arvoinen riskitön veto vedonlyöjille, jotka panostavat U20-lätkäkisoihin, joten nyt kannattaa hyödyntää myös operaattori poistettuin tarjous. Jos olet uusi asiakas operaattori poistettuilla, pääset samalla hyödyntämään myös 100% suuruisen vedonlyöntibonuksen sekä 10 euron riskittömän mobiilivedon!

 Pääset lukemaan operaattori poistettuin tarjouksesta lisää tästä linkistä painamalla.