UFC matkustaa viikonloppuna kauas Kiinaan useiden viihdyttävien ottelijoiden kera.  

Tulevassa UFC China -tapahtumassa Octagonia tähdittävät pääasiassa raskassarjalaiset. Häkissä nähdään useita potentiaalisia tulevia mestareita, mutta sekaan on toki heitetty myös yksi pitkän linjan konkarikin. 

Käymme läpi tuttuun tyyliin kaksi mittelöä tukevien ennakoiden kera ja lopuksi annamme myös arvion lopputuloksista pelivihjeiden muodossa. 

#6 Alistair "The Demolition Man" Overeem (43-17, 1NC) vs. Sergey Pavlovich (12-0)

Yhteen aikaan Alistair Overeem oli vapaaottelun pelätyin raskassarjalainen. Pitkään UFC:n ulkopuolella otellut "Demolition Man" voitti useita mestaruuksia maailmalla ja lopulta vuonna 2011 hollantilainen saapui suurien odotuksien kera Octagoniin. 

Saldo on ollut ristiriitainen. Overeem on voittanut hyviä ja tasokkaita nimiä, mutta ottanut kuokkaansa silloin, kun ei pitäisi. Kuudenneksi sijoitettu ottelija sai aikaiseksi vuosina 2014-2016 tasokkaan neljän ottelun voittoputken, jonka seurauksena pääsi taistelemaan mestaruudesta, mutta tuolloin Stipe Miocic tyrmäsi Overeemin ensimmäisessä erässä. 

Nykyiseltään tilanne ei näytä hyvältä. 

Overeem tyrmättiin armottomasti kanveesiin Francis Ngannoun toimesta viime vuonna ja kesäkuussa Curtis Blaydes mukiloi matossa entisen ykköshaastajan veren peittämäksi. 38-vuotias pystyottelija on kahden ottelun tappioputkessa ja häviöt tyrmäyksellä enteilevät pahaa. 

On turvallista todeta, että tuskin kukaan tietää Sergey Pavlovichia, mutta viikonlopun jälkeen tilanne voi olla toinen. Venäjän karpaasi on erittäinen kovakätinen ja aggressivinen iso tyrmääjä. 

Pavlovich on lähinnä otellut Venäjällä tuhoisin tuloksin. Tililtä löytyy yhdeksän voittoa tyrmäyksellä ja jokainen niistä on tullut ensimmäisessä erässä. 

Overeem vs. Pavlovich -pelivihje

On selvää, että Overeemin parhaat päivä ovat reilusti ohitse. Hollantilainen ei yksinkertaisesti ole vakuuttanut ketään pitkään aikaan. Hänen leukansa on ollut jo pidemmän aikaan erittäin kyseenalainen ja paperilla jokaisella tyrmääjällä on hyvä mahdollisuus sammuttaa Overeemin valot. 

Pavlovichin täytyy toki varoa joutumasta mattokamppailuun Overeemia vastaan ja lisäksi teknisesti kokeneempi hollantilainen on vaarallinen pitkässä juoksussa, mikäli ottelusta tulee asemasotamainen potkunyrkkeilyä muistuttava kamppailu. 

Venäläinen on kuitenkin monin kerroin aggressiivisempi aloittaja, kuin Overeem ja pyrkii varmasti lopettamaan ottelun mahdollisimman ajoissa. 

Pelivihje: Pavlovich suora voitto
Kerroin: 1.75 [operaattori poistettu]
 

Iske veto kiinni tästä!

#3 Curtis Blaydes (10-1, 1NC) vs. #4 Francis "The Predator" Ngannou (11-3) 


Pääottelussa kohtaavat kaksi ottelijaa, joita yhdistää vakuuttava voitto Alistair Overeemista, mutta parivaljakko on myös kohdannut toisensa aikaisemmin. Kaksikon ensimmäinen kohtaaminen päättyi Francis Ngannoun tyrmäysvoittoon ja Curtis Blaydes hakee eittämättä kostoa viikonloppuna Kiinassa. 

Ngannou kylväsi vakuuttavasti tuhoa vuoden 2015 debyyttiottelusta lähtien, mutta tämän vuoden tappiot Stipe Miocicille ja Derrick Lewisille ovat nostatattaneet kysymysmerkkejä "The Predatorin" todellisesta taitotasosta. 

Paperilla Ngannou on yksi painoluokan voimakkaimpia tyrmääjiä, mutta tyyli ei palvele tekniikan osalta ja lisäksi kunto ei kestä alkueriä pidemmälle odotetulla tavalla. Ngannoun mattotaidot eivät myöskään ole painoluokan parhaimpien tasolla. 

Yksinkertaisia perusottelijoita vastaan Ngannou suorastaan loistaa ja voimansa avulla hän on menestynyt myös vakavasti otettavia nimiäkin vastaan. 

Blaydes koki kovia edellisessä kohtaamisessa ja joutui tyrmätyksi Ngannoun toimesta, mutta sittemmin on peitonnut kuusi vastustajaa. "Razor" on painoluokan työteliämpiä painijoita, jolla on voimaa tyrmätä myös vastustajia pystyssä. Erittäin painostavana painijana tunnettu Blaydes hyödyntää pääasiassa alasvientejä ja tuntuvia mattoiskuja. Kyseinen tyyli vaatii paljon, mutta oikein suoritettuna on murskaava ja tilanteen tullen amerikkalainen osaa olla matossa säälimätön.

Blaydes vs. Ngannou -pelivihje

Toki ensimmäisen ottelun perusteella Ngannou saapuu otteluun suosikkina, mutta nykyiset vireet taas kertovat eri tarinaa. 

Ngannou on alisuorittanut pahasti tänä vuonna, kun taas Blaydes on loistanut jopa yli odotuksien. Ngannoun suurin ongelma Blaydesia vastaan tulee olemaan alasvientipuolustus ja kokonaisvaltainen mattotyöskentely. Lisäksi viiden erän ottelussa Ngannou tuskin tulee pärjäämään kuntonsa puolesta kestävää, sekä painostavaa painijaa vastaan. 

Kamerunilaisen mahdollisuudet tyrmäysvoittoon lepäävät ensimmäisissä erissä, mutta mitä pidemmälle edetään, sen vahvemmaksi Blaydesin todennäköisyydet voittoon kasvavat. 

Amerikkalaisella on viisi erää aikaa kuluttaa Ngannoun bensatankki loppuun ja uskomme, että Blaydes kykenee pysäyttämään Ngannoun ennen täyttä aikaa mattoiskuilla. 

Pelivihje: Blaydes ( Wins inside distance )
Kerroin: 1.96 [operaattori poistettu

Iske veto kiinni tästä!