UFC:n keskisarja on pitkästä aikaa tapetilla isosti viikonloppuna, kun painoluokan kiistaton legenda kohtaa potentiaalisen manttelinperijän ja pääottelussa taistellaan itse mestaruudesta kahden huippunimen turvin. 

Urheilussa tapaa ajoittain nähdä suvereenejä suorituksia ja puhtaasti dominoivia yksilöitä, jotka pitävät omaa pelikenttää vahvasti otteessaan. UFC:ssä ilmiöön totuttiin sellaisten nimien kohdalla, kuten Jon JonesGeorges St–PierreDemetrious Johnson ja hyvin pitkään kiistattomana oman kukkulan kuninkaana hallitsi myös Anderson Silva

Silvan valtakauden loputtua keskisarjasta on puuttunut selkeä hallitseva nimi, vaikka ehdokkaita oli toki monia. Chris Weidman kokeili oman aikansa huipulla, mutta on sittemmin syöksynyt alas murskaavien tappioiden kautta. Michael Bisping pääsi myös nauttimaan muutaman ottelun verran mestarina olemisesta ja ei myöskään sovi unohtaa Luke Rockholdia. Edellä mainitut eivät kuitenkaan onnistuneet pitämään valtikkaa hallussa merkille pantavan pitkään. 

Keskisarjasta on puuttunut Silvan todellinen seuraaja, mutta tänä viikonloppuna näyttämölle astuvat kaksi nimeä, joita voidaan sellaisiksi povata. Keskisarjan mestari Robert Whittaker ja nouseva haastaja Israel Adesanya pääsevät viikonloppuna todistamaan todellisen arvonsa keskisarjalle ja maailmalla. 

#6 Israel Adesanya (15-0) vs. Anderson Silva (34-8, 1)

Moni antoi noottia miltei välittömästi, kun tieto Israel Adesanyan ja Anderson Silvan välisestä ottelusta tuli julki. 43-vuotias kaikkien aikojen keskisarjan ottelija on jo reippaasti uransa ehtoo puolella ja riskialtis ottelu sarjan kirkkainta nousevaa tähteä vastaan voi loppua pahimmassa tapauksessa todella tylysti. 

Silvan otteleminen perustui pitkään vastaiskuihin ja nopeisiin päätöksiin, jossa reaktiot ja motoriikka olivat ylitse muiden. Brasilialainen nöyryytti työkseen ihmisiä häkissä kaikin mahdollisin keinoin ja haasteet näyttivät olevan täysin lopussa. Iän myötä legendan otteet ruostuivat ja räjähtävyys katosi. Silva ei ole enää samankaltainen uhka, vaan enemmänkin ylitse hypättävä vaikea este. 

Adesanyalla on edessään mitä maukkain tilaisuus. Silvan nimen takia hän pääsee ottelemaan monen silmäparin eteen ja Silvan taantumisen takia Adesanyan todennäköisyydet voittoon ovat katossa. Näyttävällä tyrmäyksellä tai dominoivalla voitolla hän sementoituu pysyvästi kannattajien aivoihin. 

Silva oli parhaimpina päivinään äärimmäisen tehokas potkija ja painoluokan tarkimpia iskijöitä. Hänen tekemisensä ei perustunut sarjoihin, vaan yksittäisiin isoihin vastaiskuihin. Matossa Silvan kuristukset ja lukot olivat myös ensiluokkaa. Nykyisin konkari on valitettavasti varjo itsestään, mutta luonnollisesti on oikean paikan tullen edelleen vaarallinen. 

29-vuotias haastaja on ansioitunut potkunyrkkeilijä ja osoitti edellisessä ottelussaan Derek Brunsonia vastaan hyvää räjähtävyyttä, näyttäviä potkuja, sekä tiputtavan tarkkoja iskuja. Mattotaidot eivät ole vielä maailmanluokkaa, mutta pystyottelemisessa Adesanya on poikkeuksetta painoluokan vaarallisimpia. Hänen otteissa yhdistyvät tärkeimmät tekijät eli voima, nopeus, tarkkuus ja tärkein – innovatiivisuus. 

Adesanya vs. Silva -pelivihje

Rohkeimmat voivat kokeilla koittaa tuuriaan Silvan tyrmäysvoiton kanssa, sillä parhaimmillaan tarjolla on peräti 10 -kerrointa, mutta todellisuus on ennakkoasetelmien perusteella täysin toinen. Silva on käynyt läpi jo useita tappioita, joten kyseessä ei ole mikään hiljattainen notkahdus, vaan pitkään jatkunut selkeä taantuminen. Edellisen kerran Silva nähtiin häkissä helmikuussa 2017, joten ruostetta on kertynyt kahden vuoden edestä. Hänen uransa on tullut tiensä päähän ja viikonloppuna Adesanya lähettää legendan laitumille. 

Adesanya on betsaajien silmissä äärimmäinen suursuosikki, joten suoraa voittoa emme voi suositella alhaisten kertoimien takia. Adesanyan keskeytysvoitto iskuilla kuitenkin antaa aihetta pieneen hymyyn ja povaamme tyrmäystä ennen täyttä aikaa. 

Pelivihje: Adesanya TKO/KO
Kerroin: 1.70 [NordicBet]

Iske veto kiinni tästä!

[C] Robert Whittaker (20-4) vs. #4 Kelvin Gastelum (15-3, 1)

Tomun laskeuduttua keskisarjasta löytyi vihdoin yksi nimi kantamaan painoluokan ainoata mestaruusvyötä. Robert Whittaker on vyönsä ansainnut, sillä uhrilistalta löytyy liuta kovia voittoja, kuten Yoel Romero, Ronaldo Souza, Uriah Hall ja Brad Tavares. 

Whittaker on parhaillaan peräti yhdeksän ottelun voittoputkessa ja on noussut selkeästi painoluokan uudeksi kiistattomaksi ykkösnimeksi. Mestarilla on käytössään tehokas arsenaali, joka loppujen lopuksi perustuu yksinkertaiseen tekemiseen. Hänen alasvientipuolustus on hiottu huippuun, liikkuminen on tehokasta ja painostavaa, pystyottelussa korostuvat erinomainen nyrkkeily ja vahvat potkut. Whittaker ei välttämättä erotu millään osa-alueella selkeästi ykköseksi, mutta kokonaisuus ja henkinen kantti ovat melkein virheettömällä tasolla. 

Kelvin Gastelum on kehittynyt potentiaalisesta haastajasta varteenotettavaksi mestariehdokkaaksi. 27-vuotias amerikkalainen on muodostanut itsestään aidon uudenlaisen uhkakuvan, joka tietää ongelmia varsinkin pystyottelussa. Gastelum on Rafale Cordeiron oppien avulla muokannut itsestään pelottoman pystyottelijan, jonka pääsuunnitelma on painostaa, kunnes kohde hajoaa. Lähietäisyyksien iskuvaihdoissa Gastelumin väistöt ja tiputtavat suorat ovat niittäneet tuhoa, eikä ykköshaastajan tyrmäysvoimaa tohdi kyseenalaistaa laisinkaan, sillä ruuti on kuivaa. 

Monipuolisuus kuitenkin ilmenee erityisesti matto-ottelemisessa. Gastelum on alkujaan vahvaotteinen painija ja on myös osoittanut mainittavaa viimeistelyä kuristuvoitoissa. 

Whittaker vs. Gastelum -pelivihje

Pääsemme pitkästä aikaa näkemään erittäin tasokkaan mestaruusottelun keskisarjassa, joissa molemmat ottelijat ovat enemmän tai vähemmän uransa parhaimmassa vireessä. Whittaker ja Gastelum ovat tasaväkisiä monella osa-alueella, mutta eroja löytyy. 

Gastelum pyrkii paikoittain kokeilemaan hallintaa matto-ottelemisen kautta, mutta rasti voi olla liian paha, sillä Whittakerin puolustus on ensiluokkaista. Pystyottelussa maltillisempi Whittaker tuskin lähtee aggressiivisiin taistoihin yhtä mielekkäästi, kuin vastustajansa. Voimme odottaa mestarilta harkittua suunnitelmaa, jossa korostuvat liikkuminen, tasaisuus ja oikeassa paikassa hyökkääminen. 

Gastelumin kohdalla kunto nousee suurimmaksi kysymykseksi, sillä Whittaker pystyy lisäämään tempoa tarpeen tullen ja ykköshaastaja saattaa yksinkertaisesti jäädä pitkässä juoksussa jälkeen. Jos ja kun Whittaker selvittää nollaamaan Gastelumin terävimmän kärjen avauserissä, on mestarilla selkeä tie voittoon tuomariäänin. 

Pelivihje: Ottelu ratkeaa vasta tuomareiden päätöksellä [Kyllä]
Kerroin: 2.35 [NordicBet]   

Iske veto kiinni tästä!