Suomen urakka jalkapallon EM-karsinnoissa jatkuu tulevana lauantaina, 8. Kesäkuuta Tampereen Ratinan Stadionilla, kun vastaan asettuu aina vaarallinen Bosnia-Hertsegovina. Sekä Suomi, että Bosnia-Hertsegovina ovat molemmat ottaneet karsinnan kahdesta ensimmäisestä ottelusta yhden voiton, joten pisteet ovat tarpeen molemmille joukkueille. Kumpikin joukkue taistelee Italian vanavedessä J-lohkon toisesta suorasta kisapaikasta, joten lauantaisesta jännitysnäytelmästä voidaan hyvinkin puhua kuuden pisteen otteluna.

Suomi on kerännyt tähän mennessä EM-karsinnoista kolme pistettä

Suomen EM-karsinnat alkoivat maaliskuun lopulla Italian vieraana, kun Huuhkajat lähtivät metsästämään koko J-karsintalohkon suosikin päänahkaa. Suomi lähti otteluun selvänä altavastaajana ja tuloksena olikin 0-2 vierastappio, mutta positiivisiakin signaaleja oli havaittavissa tuossa ottelussa. Huuhkajat pystyivät luomaan muutamia vaarallisia maalipaikkoja Euroopan kärlkijoukkueisiin kuuluvaa Italiaa vastaan ja se herätteli toiveita muita karsintaotteluita ajatellen.

Huuhkajien EM-karsinnat jatkuivat heti kolme päivää Italia-ottelun jälkeen ja tällä kertaa vastassa oli vierasottelussa lohkon häntäpäähän ennakkoasetelmissa povattu Armenia. Ennalta Suomea heikompaa Armeniaa vastaan Suomi pääsi ottamaan pallokontrollin itselleen ja vaikka kotijoukkue loi ottelussa enemmän vaarallisia maalipaikkoja, niin Suomi onnistui nappaamaan Fredrik Jensenin ja Pyry Soirin osumilla solidin 0-2 vierasvoiton ja kolme pistettä.

Suomi on tällä hetkellä J-lohkon neljännellä sijalla, kun pisteitä on kasassa kolme. Maaliero näyttää tällä hetkellä lukemia 2:2.

Lunasta 20€ operaattori poistettuitön veto Suomen EM-karsintaotteluun operaattori poistettuiltä!

Bosnia-Hertsegovinan EM-karsinnat alkoivat kotiottelulla Armeniaa vastaan ja isännät näyttivät heti avausottelussa kaapin paikan vieraille. Bosnia-Hertsegovina otti ottelusta 2-1 voiton ja numerot olisivat voineet olla suuremmatkin kotijoukkueen hyväksi, sillä ottelun maalipaikat kirjattiin peräti lukemin 19-5 kotijoukkueelle.

Suomi taistelee paikasta jalkapallon EM-kisoihin

Bosnia-Hertsegovina oli ottamassa myös toisesta EM-karsintaottelustaan täydet pisteet, kun se johti ottelua Kreikkaa vastaan kotikentällään vartin pelin jälkeen jo 2-0, mutta Juventus-tähti Miralem Pjanicin suoran punaisen myötä isännät joutuivat alivoimaisiksi ja Kreikan onnistui nousta 2-2 tasapeliin ja varastaa yksi piste Bosnian vierailulta. Tämä ottelu teki Suomen kannalta nannaa myös tulevaa lauantaita silmällä pitäen, sillä vieraiden tähtipelaaja Pjanic on Suomi-ottelussa pelikiellossa suoran punaisen myötä.

Bosnia-Hertsegovina on tällä hetkellä J-lohkon jaetulla kakkospaikalla yhdessä Kreikan kanssa, kun pisteitä on kasassa neljä. B-H:n maaliero näyttää lukuja 4:3.

Joukkueet ovat kohdanneet vain kertaalleen aiemmin, kun vuonna 2004 kansainvälisessä ystävyysottelussa Bosnia-Hertsegovina oli parempi kotikentällään lukemin 1-0.

Nappaa operaattori poistettuiltä liput loppuunmyytyyn Suomi – Bosnia ja Hertsegovina -otteluun!

  • Kirjaudu operaattori poistettu-tilillesi ja osallistu kampanjaan.
  • Päivittäiset tehtävät on määrätty seuraavasti:
    4. kesäkuuta: kierrätä 10 euroa kasinolla = 1 arpa
    5. kesäkuuta: osta lottokuponki = 1 arpa
    6. kesäkuuta: aseta ennakkoveto Huuhkajien tulevaan otteluun = 1 arpa
  • Joka päivä arvotaan yksi 2 hengen lippupaketti, joten tarjous kannattaa hyödyntää pikimmiten!

Osallistu operaattori poistettuin kampanjaan ja voita liput EM-karsintamatsiin!

J-lohkon tilanne ennen 3. karsintakierrosta:

# J-lohko Ott. Maaliero Pisteet
1. Italia 2 8:0 6
2. Kreikka 2 4:2 4
3. Bosnia & Hertsegovina 2 4:3 4
4. Suomi 2 2:2 3

5.

Armenia 2 1:4 0
6. Liechtenstein 2 0:8 0


Lähtökohdat otteluun

Ottelun ennakkoasetelmat ovat selvät, sillä selvästi Suomea laadukkaammalla materiaalilla operoiva Bosnia-Hertsegovina on ottelussa suosikki. Suomi pääsee pelaamaan ottelun loppuunmyydyllä Ratinalla ja kotietu tasoittaa puntteja, mutta siitä huolimatta vieraat lähtevät otteluun suosikkeina.

Bosnia-Hertsegovinalta löytyy Pjanicin poissaolosta huolimatta hurja määrä osaamista ja taitoa, joten vieraat saattavat ottaa ottelun pallonhallinnan itselleen vieraskentästä huolimatta. Jos näin käy, Suomi pyrkineekin puolustamaan äärimmäisen kurinalaisesti kymmenellä pelaajalla ja pyrkii iskemään terävästi vastaan, kun se saa riiston jälkeen pallon itselleen. 

Bosnia on suosikki EM-karsintaottelussa Suomea vastaanSuomi kuitenkin osoitti jo viime vuonna pelatuissa UNL-kotiotteluissa Kreikkaa ja Unkaria vastaan, että se pystyy puolustamaan kotikentällään todella sitkeästi ja iskeä vastaan äärimmäisen terävästi. Kummassakin kotiottelussa vieraat pitivät enemmän palloa, mutta Suomi piti oman päänsä puhtaana ja iski voittoon tarvittavat osumat sekä Unkarin, että Kreikan verkkoon.

Suomen hyökkäys- ja etenkin maalintekovastuu oli UNL-otteluissa hyvin pitkälti Teemu Pukin varassa, mutta viime aikoina Huuhkajat ovat osoittaneet, että joukkue ei ole pelkästään Pukin osumien varassa. Armeniaa vastaan osuneet Fredrik Jensen sekä Pyry Soiri ovat kelpo tekijöitä myös kansainvälisissä otteluissa ja Huuhkajien kannalta onkin harmi, että nilkkavaivasta kärsivä Jensen ei pysty pelaamaan tässä ottelussa. 

Suomella on kuitenkin Pukin apuna hyökkäyspelin rakentelussa ja viimeistelyssä käytössä Robin Lodin, Glen Kamaran, Pyry Soirin sekä Petteri Forsellin kaltaisia juonikkaita hyökkääjiä, jotka pystyvät luomaan vaarallisia tilanteita Bosnia-Hertsegovinan päähän. Suomen kannalta onkin äärimmäisen tärkeää, että Teemu Pukin lisäksi myös muut hyökkäys- sekä keskikenttäpelaajat ovat pelipäällä tässä tärkeässä ottelussa.

Lähtökohdat otteluunkin ovat ympäripyöreät ja kamppailu on vedonlyöntimielessä äärimmäisen hankala ennakoitava. Bosnia-Hertsegovinan tulivoima on sitä luokkaa, että se pystynee iskemään maaleja Suomen tasoisen joukkueen verkkoon, mutta toisaalta Suomi esitti viime vuonna pelatuissa UNL-otteluissa, niin hyvää pelaamista kotikentällä, että se pystynee nollaamaan hyvänä päivänä myös Bosnia-Hertsegovinan tasoisen joukkueen.

Suomi - Bosnia-H.

Kokoonpanotietoja

Kotijoukkue Suomi joutuu lauantaiseen otteluun ilman muutamaa runkopelaajaansa, sillä joukkueesta sivussa ovat Thomas Lam, Fredrin Jensen sekä Roman Eremenko, jonka paluuta Huuhkajat-paitaan on odotettu kuin kuuta nousevaa.

Suomi pääsee Bosnia-otteluun hyvällä kokoonpanolla

Lam ja Jensen kärsivät molemmat nilkkavammasta ja Eremenkoa läpi kevään vaivannut nivusvamma vaatii leikkaushoitoa ja keskikentän taituri on sivussa pidemmän aikaa maajoukkuetehtävistä.

Suomalainen jalkapallokansa sai maanantaina kuitenkin myös hyviä uutisia sairastuvalta, kun YLE uutisoi, että pitkään mystisestä nilkan telaluun vammasta kärsinyt Bundesliigajoukkue Leverkusenin hyökkääjä Joel Pohjanpalo on vihdoin tervehtynyt täysin vammastaan. Pohjanpalo palannee Huuhkajien kokoonpanoon varmasti heti, kun kunto on loukkaantumisen jäljiltä nousemaan päin, sillä hän on Pukin ohella yksi Suomen jalkapallomaajoukkueen ehdottomista tähtipelaajista.

Bosnia-Hertsegovinalta ei ennakkotietojen mukaan puutu Juventus-tähti Miralem Pjanicin lisäksi yhtään profiilipelaajaa kokoonpanosta, joten vieraat pääsevät otteluun yhtä poikkeusta lukuunottamatta hyvällä kokoonpanolla.

Pelivihje otteluun

Kuten jo aiemmin mainitsimme, niin ottelu on vedonlyöntimielessä äärimmäisen hankala ennakoitava. Bosnia-Hertsegovina on vieraskentästä huolimatta ottelussa niukka suosikki, mutta viime aikoina hyvässä nosteessa ollut Huuhkajat nauttii ottelussa isoa kotietua, sillä Ratinan Stadion on ollut loppuunmyyty jo pitkään ennen ottelua.

Suomi kohtaa lauantaina Bosnian EM-karsinnoissa

Kohteen 1X2-kerroinasetelma on hyvin kohdallaan, mutta onneksi pelattavaa löytyy total-valinnoista. Vedonlyöntimarkkina näkee ottelun selvästi vähämaalisempana kuin me ja pelikokeiluksi nostetaan runsasmaalinen lopputulos, yli 2,5 maalia.

Bosnia-Hertsegovinalta löytyy hurjasti tulivoimaa kokoonpanostaan ja etenkin erikoistilanteissa joukkue on huippuvaarallinen. Myös Suomi pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan ja seurajoukkuekauden päälle huilailemaan päässyt Teemu Pukki sekä muu Suomen joukkue on varmasti maalinnälkäinen kotiyleisön edessä. Ottelusta saattaa hyvinkin muodostua maalikarkelot, sillä Bosnia-Hertsegovinan vahvuudet ovat hyökkäyspelissä ja heikkoudet puolestaan löytyvät puolustuksesta.

Arviomme mukaan ottelussa nähdään yli 2,5 maalia noin 45% todennäköisyydellä ja Coolbetin tarjoama markkinatoppi 2,45 kelpaa hienosti peleihin.

Muistathan hyödyntää myös tarjolla olevat vedonlyöntibonukset, joilla saat boostattua pelikassaasi ennen vetojen sisään jättämistä!

Pelisuositus:

Suomi - Bosnia-Hertsegovina Yli 2,5 maalia.
2,45 @ Coolbet.
Todennäköisyysarvio (alle-yli): 45-55%
OA: 1,10.
Kerroinraja: 2,22.

Nappaa over 2,5 -kerroin kiinni Coolbetilta! 

Suomen ottelut EM-karsinnoissa:

23.3. Italia-Suomi 2-0
26.3. Armenia-Suomi 0-2
8.6. Suomi-Bosnia-Hertsegovina (klo 19.00)
11.6. Liechtenstein-Suomi (klo 21.45)
5.9. Suomi-Kreikka (klo 21.45)
8.9. Suomi-Italia (klo 21.45)
12.10. Bosnia-Hertsegovina-Suomi (klo 19.00)
15.10. Suomi-Armenia (klo 21.45)
15.11 Suomi-Liechtenstein (klo 19.00)
18.11. Kreikka-Suomi (klo 21.45)

Huuhkajat Bosnia-Hertsegovinaa ja Liechtensteinia vastaan:

Maalivahdit:

Lukas Hradecky (Bayer 04 Leverkusen)
Jesse Joronen (FC København)
Anssi Jaakkola (Reading FC)

Puolustajat:

Paulus Arajuuri (Brøndby IF)
Albin Granlund (Örebro SK)
Juha Pirinen (Tromsø IL)
Jukka Raitala (Montreal Impact)
Leo Väisänen (FC Den Bosch)
Sauli Väisänen (FC Crotone)
Joona Toivio (BK Häcken)
Jere Uronen (KRC Genk)

Keskikenttä ja hyökkäys:

Joni Kauko (Esbjerg fB)
Rasmus Schüller (Minnesota United)
Glen Kamara (Rangers FC)
Tim Sparv (FC Midtjylland)
Lassi Lappalainen (HJK)
Robin Lod Sporting (Gijon)
Petteri Forsell (MKS Miedz Legnica)
Pyry Soiri (FC Admira Wacker Mödling)
Robert Taylor (Tromsø IL)
Simon Skrabb (IFK Norrköping)
Teemu Pukki (Norwich City FC)
Rasmus Karjalainen (KuPS)
Benjamin Källman (Vendsyssel FF)