Stadionottelu Suomi - Venäjä: Talvisodan havinaa

09.02.2012 klo 18:30 Olympiastadion TV: Canal+ Urheilu klo 18:00

Suomi ja Venäjä käynnistävät jääkiekon Euro Hockey Tourin Ruotsin turnauksen torstaina Helsingin Olympiastadionilla.

Historia: Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla Venäjä on vetänyt pidemmän korren. Syksyn Karjala-turnauksessa ottelu venyi 1-1 tilanteessa aina rangaistuslaukauksille asti,ja Venäjä oli lopulta parempi. Joulun alla Moskovan Channel One Cupissa Venäjä oli liikkeellä laadukkaalla ryhmällä ja silloin Leijonien nuori ja kokematon ryhmä jäi punapaitojen jalkoihin lukemin 3-0. Suomen edellinen voitto Venäjästä on viime vuoden toukokuulta, MM-kisojen välieräottelusta. Silloin muuan Mikael Granlund esitteli sittemmin jo postimerkkiinkin painetun ilmaveivin ja Suomen kansa sekosi. Suomi voitti välierän lopulta 3-0 ja loppu on historiaa.

Olosuhteet:

Ottelu pelataan Helsingin Olympiastadionilla ja olosuhteet ovat vähintäänkin haastavat. Jokerit ja HIFK ovat esiintyneet jo kahdesti kaikelle kansalle ulkoilmassa, mutta Suomen jääkiekkomaajoukkueelle esiintyminen Olympiastadionilla on ensimmäinen virallinen ulkoilmaottelu. Stadionille odotetaan saapuvan n. 25 000 silmäparia.

Ottelun läpivientiä tulee vaikeuttamaan kova pakkanen sekä erittäin pureva viima. Päivällä olosuhteet Stadikalla ovat vielä kohtalaiset, mutta illaksi pakkanen kiristyy lähes -20°C asteeseen. Myös kaukalon jää saattaa mennä liian kovaksi, jolloin se halkeilee ja vaikeuttaa kiekonkäsittelyä entisestään. Kaikki nämä olosuhdetekijät puoltavat vähämaalista ottelua ja mitään veret seisauttavia jalkakikkoja tulemme tuskin Stadikan torstai-illassa näkemään.

Asetelmat:

Lähtökohdat otteluun ovat hyvin tasaiset, sillä olosuhteet ovat erittäin hankalat molemmille joukkueille. Stadionille torstaina saapuva Venäjä on täynnä häikäisevää kiekollista taitoa, usean sadan NHL-pelin kokemusta, virkamiesmäisen tasaista varmuutta ja armotonta kovuutta, mutta ulkojää on ulkojää. Venäjä on liikkeellä erittäin kilpailukykyisellä joukkueella, mutta joitakin tähtiä on jätetty myös kotimaahan huilaamaan. Alexander Radulov on tehnyt edellisissä EHT-turnauksissa murhaavaa jälkeä, mutta tällä kertaa Zinetula Biljaletdinov jätti supertähtensä joukkueen ulkopuolelle.

Suomella on koossa joukkue, jossa yhdistyy kokemus ja nuoruus. Suomen kokeneempaa osastoa edustavat puolustajat Ossi Väänänen, Pasi Puistola, maalivahti Ari Ahonen sekä Petri Kontiola, joka kantaa turnauksessa Suomen ykkössentterin viittaa. Kokeneiden pelaajien lisäksi debytanteista voitaneen mainita Teemu Eronen, Joonas Järvinen sekä KalPa-hyökkääjä Sakari Salminen, joka on varmasti mielenkiintoinen seurattava. Suomi ei yllä materiaaliltaan aivan vierailijoiden tasolle, mutta Venäjää voidaan pitää ottelussa ainoastaan marginaalisena suosikkina.

Kokoonpanot:

Suomi: Venäjä:

Maalivahdit:Ari Ahonen, Metallurg MagnitogorskNiko Hovinen, Pelicans

Puolustajat:Teemu Eronen, JokeritOssi Väänänen, JokeritLasse Kukkonen, Metallurg MagnitogorskTopi Jaakola, LuulajaMikko Kousa, HIFKJanne Niskala, Atlant MytištšiJoonas Järvinen, PelicansPasi Puistola, Severstal Tšerepovets

Hyökkääjät:Juha-Pekka Hytönen, JYPSakari Salminen, KalPaJesse Joensuu, HV 71Marko Anttila, TPSJanne Pesonen, HIFKJani Tuppurainen, JYPJarno Koskiranta, SaiPaPetri Kontiola, Traktor TšeljabinskAntti Pihlström, Salavat Julajev UfaJanne Lahti, JokeritJuhamatti Aaltonen, Metallurg MagnitogorskPerttu Lindgren, LukkoLeo Komarov, OHK Dynamo Moskova

Maalivahdit:Konstantin Barulin, AtlantMikhail Biryukov, YugraIlya Ezhov, SKAPuolustajat:Ivan Vishnevsky, AtlantAndrei Zubarev, AtlantAnton Belov, VanguardMaxim Chudinov, SeverstalNikolai Belov, NeftekhimikEvgeny Biryukov, Metallurg MgAlexander Ryazantsev, TractorIlya Nikulin, Ak BarsHyökkääjät:Stanislav Chistov, TractorYevgeny Kuznetsov, TractorIlya Zubov, CSKA MoscowSergei Shirokov, CSKA MoscowNikolai Zherdev, AtlantMaxim Rybin, SKAIvan Nepryaev, SKAEvgeny Artyukhin, SKAViktor Tikhonov, SKAVladimir Tarasenko, SKAVadim Shipachev, SeverstalSergei Kalinin, VanguardEgor Averin, Vanguard

Pelivalinnat:

Pelimuoto

Suomi

X

Venäjä

1X2

2,60 operaattori poistettu

4,15 Bet24

2,40 operaattori poistettu

Paras pelivalinta: Alle 4,5 maalia 2,20 operaattori poistettu

UV ennustaa: Vähämaalinen ottelu kääntyy maalin erolla Venäjän eduksi.